Usein tulee mieleen, mikä on elämässä tärkeintä?
Ystävät,perhe,työ. Kaikki nuo ovat toki tärkeitä, mutta ykköseksi kuiteenkin nousee TERVEYS. Tai ainakin, jos sitä ei ole.
SOTEa on viime vuodet väännety naama irvessä ja jotain on saatu aikaiseksi; jokin tekele, josta kukaan ei oikein tiedä mikä se on.
Ihmiselle tärkeintä kuitenkin on se, että miten pääsen lääkäriin/hoitoon, kun sitä tarvitsen tai miten lapseni saa hoitoa.
Tuntuu siltä, että nämä perusasiat on unohdett tästä keskustelustta. Nyt on aika mennä konkretiaan. Ei enää periaatteelista jahäystä, vaan eemme päätökset ihmisen parhaaksi.
Vanhukset/seniorit ovat kunniakansalaisiamme. He ovat elämäntyönsä tehneet, jotta nykypolvilla on hyvä elää maassamme. Taatkaamme vanhuksille inhimillinen elämä. Ei pihistellä vaipoissa eikä hoidossa.
Meidän tulee lopettaa pakonomainen laitospaikkojen alasajo. Kotihoito ei ole ratkaisu, joka sopii kaikile. Toki kotihoitoakin tulee kehittää. Saada resurssit vastaamaan kysyntää, jotta voidaan antaa laadukasta ja turvallista hoitoa. Joskus se laitoshoito on vain parempi vaihtoehto vanhukselle.
Meiltä puuttuu tyystin kevyempi laitoshoidon malli: ei sairaalaa, vaan turvallinen paikka, jossa vanhus voi olla sairaala- ja kotihoidon välillä. En kuitenkaan tarkoita ns. ”itsehoitotaloja” ( palvelutalo) . Yksin kotona moni vanhus tuntee turvattomuutta odotellessaan hoitajan pikakäyntiä. Tukiyksikkö olisi yksi vaihtoehto, jonne kotihoito,päivystyspoliklinikat ja sairaalat voisivat lähettää vanhuksen turvalliseen hoitoon, jo kotona ei pärjää ja sairaalaa ei tarvitse.
Tämä sama pätee myös päihde-ja mielenterveysongelmaisiin. Saamme taatusti paremman tuloksen taloudellisesti, kun hoidamme päihde-ja mielenterveysngelmaisia taas työkuntoisiksi.
Päihdeongelmat, niiden ennaltaehkäisy ja hoito tulee saada seuraavaan hallitusohjelmaan.
Päihde-ja mielenterveys asiakkaiden hoitopaikkojen alasajo on asiakkaiden heitteillejättöä, tosin tänä päivänä näin tehtynä laillista sellaista.