Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Missä menee korruption raja?

Journalistipalkinnolla palkittua toimittaja Risto ”Hietsu” Hietasta lainaten, ”kunta on monille luottamushenkilöille ikään kuin oma liikeyritys, jonka ostopalveluita, budjettia kuin kaavoitusta ohjaa oma tai lähipiirin taloudellinen etu” ideologisen politiikan lisäksi. Monissa kunnissa luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat vuosikymmeniä tehneet päätöksiä tämän rajan molemmin puolin.

Veronmaksajien piikkiin on pidetty perinteisiä ravintolailtoja ja tehty seminaarimatkoja. Virkistys- ja edustuskulujen mittavia kuluja ei enää kyseenalaisteta. Ne on ikään kuin otettu talon tavaksi, ja kysyttäessä kustannukset selitetään demokratian hintana.

Vantaalla valtuustokausi pääsi kunnolla käyntiin alkusyksystä 2021. Reilun vuoden aikana moni lautakunta on ehtinyt tekemään jo useita koulutus- ja seminaarimatkoja perinteisten ravintolailtojen lisäksi. Pisteenä iin päälle valtuutettujen itsellensä järjestämä Vantaan raitiovaunureitin ajelu 8.9.2022. Kaikille tuttuakin tutumpi ratikkareitti haluttiin ajaa lävitse tilausajona seisovan pöydän herkuilla höystettynä. Hintalappu veronmaksajille ”vaatimattomat” noin 25 000 €.

Vantaalla kaupungin ja hyvinvointialueen (VaKe) luottamushenkilöiden valtuustokauden voitelukustannukset lasketaan miljoonissa. Todellisia kustannuksia on vaikea selvittää, koska kustannuksia hävitetään lukemattomien kustannuspaikkojen alle. Julkisen sektorin hallinon läpinäkyvyys onkin suurelta osin täysin silmänlumetta.

Kuinka huonossa kunnossa pitää toimintaympäristön olla ennen kuin luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat valmiita leikkaamaan yllä mainitun kaltaisia ei-välttämättömiä kustannuksia?

Seuraavat kolme esimerkkiä kertoo hyvin sen, mitä tasapuolisesti kaikille luottamushenkilöille luvatut virkistystoiminnat voivat aiheuttaa, tai pikemminkin ehkä sen, mitä hankkeita verorahoilla tehdään ilman että niiden järkevyyttä riittävästi kyseenalaistetaan.

1. Puolueiden rahavirran turvaaminen. Koska jäsenmaksuja ei pystytä keräämään riittävästi, puolueet tarvitsevat lukemattomia muita tulonlähteitä toimintansa ylläpitämiseen. Näitä ovat valtuustorahat, poliittiset ja ideologiset järjestö- ja yhdistysavustukset, turhat hallinnolliset jaostot ja lautakunnat ja niistä tulevat palkkiot jne.

2. Kaavoituspolitiikka. Lähipiirin ja rahoittajien omistamien tonttien hintoja moninkertaistetaan muuttamalla kaavoja esim. kerrostalokaavoiksi. Viime vuosikymmeninä kerrostaloja on rakennettu Vantaalle niin paljon, että Suomen muuttovoittoisimpana kuntana Vantaa ei löydä vapaisiin vuokra-asuntoihin asukkaita riittävästi. 18.9.2022 Vantaalla oli vapaita vuokra-asuntoja noin 4 000 kappaletta (lähde: vuokraovi.com ja etuovi.com).

3. Julkisten alojen budjettien tarpeeton kasvattaminen. Lähes kaikki puolueet elävät täysin julkisesta rahasta. Valtapuolueiden eli SDP:n ja kokoomuksen äänestäjistä merkittävä osa työllistyy valtiolla, kunnilla tai näiden omistamissa yhtiöissä. Valtion ja kuntien budjettien nousulle löytyykin aina selitys. Pohdintaa kunnan ja valtion roolista ei käydä Suomessa riittävästi. Kaukana ovat ne ajat, jolloin markkinataloudesta vielä toivottiin valtio- ja kuntahallinnon pelastajaa.

Suosittelen lukemaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksen 18.9.2022 https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009065914.html?share=5cc017d5d0a725ef63353ed3bc3f3dce

Kirjoitus kertookin hyvin sen, mihin Suomi ja Eurooppa ovat matkalla. Sosialistinen valtiomalli lähenee uhkaavasti. Yhteiskuntarakenteiden muutos on välttämätöntä ja tulevat vaalit ratkaisevia Suomen hyvinvoinnin kannalta.

Miten korruptiota voidaan vähentää?

Ryhtiliike lähtee hallinto- sekä kuntalain uudistamisesta. Esteellisyyspykälät pitää kirjoittaa selväsanaisesti ja ohjaavammin. Tulkinnan mahdollisuutta ei saa olla. Kuntalainsäädäntöä pitää keventää ja kuntien velvollisuuksia vähentää merkittävästi.

Eri ministeriöiden sekä kuntien jakamat ideologiset sekä poliittiset tuet on lopetettava, ja kolmannen sektorin tukien välttämättömyyttä analysoitava uudelleen.

Talouskurin ja suhdannepolitiikan tuominen osaksi työvalikoimaa budjettien laadinnassa. Valtiojohtoisen ajattelun välttäminen.

Korruption ja kartellien kitkemiseksi kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä KRP:n resurssien lisääminen ja toiminnan tehostaminen.

Tuukka Saimen (ps.)
Yrittäjä
Konsernijaoston jäsen
Kaupunginhallituksen jäsen

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Tärkeää asiaa Saimenilta.

Piilokorruptio on iso ongelma Suomessa. Niin kunta- kuin valtiotasollakin.
Hyvä veli -järjestöt häärivät kaikkialla, päätöksiä tehdään suljetuissa kabineteissa ja päätökset tuodaan sitten kumileimasimen alle kuntien valtuustoihin ja valtiotasolla eduskuntaan.

Poliittinen ryhmäkuri on rautainen. Yksittäisillä kuntapäättäjillä tai yksittäisillä kansanedustajilla on sidotut kädet. Ei se ole mitään demokratiaa!

Tällaiset epädemokraattiset päätökset ovat aina huonoja. Äärimmäisen huonoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Verrattavissa täysin niihin kähmintöihin.Mitä”Iso-Urmas”Hakkarainen,Kiiski ja kumppanit.Harrastivat kuvitteellisessa Kuusniemen kunnassa TV:stä taannoin tulleessa Maalaiskomediassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Onko se Korruptiota Kun Suomen etuja poljetaan ja rahaa tuhlataan ja velkaa otetaan … oman edun takia Brysselin Miljoona virkaa kalastellessa ?

Fortumin kauttakin tuhottiin Kymmeniä Miljardeja jotka maksetaan myöhemmin valtion velkana ja Korkempina sähkö laskuina.
Mukana haaskalla pyöri Lähes kaikki viimmeisen 10 v. pääministerit Eu-Trollit mm. stup,Katainen Sipilä jne..ja Venäjän Trolleja mm. Paavo Lipponen ja Esko Aho .
Nykyinen juoppo Ministeri valtuutti Tekstarilla Tuppuraisen Trollaus hommiin että sai käyttää päihteitä Homo,Lesbo ja Huumehörhö ”kavereiden” kanssa.

Eikö tämä Miljoona bisnes ole maanpetturuutta ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tätä vois verrata niitten nuorisosäätiön ex-johtajien tuomioihin. Saivat linnaa ja suuret korvaukset maksettaviksi.
(mikä oli ”nuorisosäätiön virallinen nimi, en jaksa nyt muistaa, mutta kaikki varmaan tietävät jutun, ex-johtajat piilottelivat ainakin Virossa ennen kuin jäivät kiinni).

Samoin perustein Fortumin-Uniperin johtajat pitäis saada tuomiolle ja panna hukattujen verorahojen maksumiehiksi.

Onhan se tietynlaista korruptiota, että näille tyypeille, jotka on valittu poliittisin perustein maksetaan tähtitieteellisiä bonuksia jättisuuren palkan lisäksi ja annetaan niiden päästä kuin koira veräjästä, vaikka ovat tuhlanneet veronmaksajien rahoja pilvin pimein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ongelma on siinä, että kun kolme vanhaa kulunutta puoluetta, edellisiltä vuosituhansilta tekee keskenään vaihtokauppaa, sitä ei lasketa korruptioksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kolme: kepu, kokoomus, demarit. Näiden lisäksi on vielä rkp, joka ei ole kannatukseltaan suuri, mutta rahavaroiltaan ruotsinkielisten säätiöiden tukemana hyvin rikas.

Rkp on kielipolitiikan korruption myyrä. Rkp lahjoo, painostaa, on ahkera kabinettipolitiikan pelaaja, joka osaa lobata taitavasti.
Rkp tekee kaikkensa, jotta suomenkielisille suurta haittaa aiheuttava pakkoruotsi säilyisi ja voimistuisi.
Rkp on ”leikki-kaksikielisyyden” kummisetä, kaksikielisyys-näytelmän kulissien rakentaja.
Rkp aiheuttaa jatkuvasti paljon hallaa suomenkielisille ja suomalaiselle yhteiskunnalle kokonaisuutena. Pakkoruotsin ylläpito vaatii valtavia rahasummia vuosittain. Pakkoruotsi myös kaventaa suomalaisten kielivarantoa, kun se vie paikan suurilta maailmankieliltä, joista olisi oikeasti hyötyä yksityisille kansalaisille ja suomalaiselle yhteiskunnalle kokonaisuutena.

Rkp on korruption mallioppilas.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000