Perussuomalaiset

Toni Seppänen

Osaatte vetää johtopäätökset

Monen näköistä on kaduillamme nähty mutta tämä on jotain mitä en olisi halunnut nähdä. Video on täysin absurdi kun otetaan huomioon että se on kuvattu lokakuisena päivänä Suomessa.

Tämä Islamilainen rauhankulkue marssi pitkin Helsinkiä viikonloppuna ilman että yksikään valtamedia olisi asiasta sivulauseessakaan maininnut.

Huonolaatuisen maahanmuuton alkutahdit alkoivat voimallisesti 2000-luvun alussa jolloin ainoastaan saattoi toivoa ettei kehitys ikinä vie pisteeseen jossa islamistit marssivat isänmaani Suomen pääkaupungissa ja julistavat asiaansa.

Asiaa jolla ei ole kannatusta eikä kiinnostusta historiallisessa viitekehyksessä näillä leveysasteilla.

Tämä päättyy hyvin tai huonosti. Se että Eurooppalaiset ovat sivistyneitä, maallistuneita ja solidaarisia ei tarkoita kaikkien olevan.

Koira ja susikin ovat päällepäin samanlaisia toisen ollessa kuitenkin peto.

”Kuvitellaan tilanne 300000 vuotta sitten Euroopassa. Neanderthal näki ihmisen. Hän meni paniikkiin ja kirmasi kirkuen muiden neanderthalien luokse. Sitten neanderthalit tuumasivat tälle hysteeriselle että rauhoitu nyt, niitä ihmisiä on vähän. Ihmiset on ruipeloita ja niitä on vähän, ei ne meitä uhkaa. Annetaan niiden olla. Tämä paniikissa oleva neanderthal jatkoi kuitenkin hätääntynyttä kiljumista ja väitti että ihmisten invaasio tulee ja jyrää neandertalit. Muut katsoivat voisiko joku laittaa tuolta hysteeriseltä turvan kiinni kun ei se muuten rauhoitu.

Kuvitellaan vuosi 1492. Kolumbus löysi Bahamasaaret. Yksi intiaaneista meni hysteeriseksi ja kirkui että valkoisten invaasio on alkanut ja ne valtaa meidän maat ja hävittää intiaanit. Muut intiaanit sanoivat että rauhoitu nyt, sinähän olet ihan naurettava.”

KATSO VIDEO – Youtube-linkki

Osallistu keskusteluun!


33 kommenttia
Toni Seppänen Rivikansalainen
#1

https://www.youtube.com/watch?v=h4-BXs3_fPM

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#2

No jopas! Minkähän puolesta/vastaan siinä osoitetaan mieltä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#6

Kyseessä ei ole mielenosoitus vaan uskontoon liittyvät ”kekkerit”.
Yhtä kaikki, en halua nähdä tätä kaduillamme.

Katsokaa kuvia muualta :

http://uberuutiset.fi/2015/10/24/nain-irakissa-surraan-profeetta-muhammedin-lapsenlapsen-kuolemaa/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eddie
Hämmentynyt
#8

”Jos sul lysti on niin kätes yhteen lyö”.Leikit sikseen, ei mulla ollut tuosta mitään tietoa!Aika iso joukko jo lähtenyt liikkeelle.Kuinkakohan usein tuota alkaa näkymään täällä?Nyt yhteishenkeä suomalaiset!Osallistukaa miekkareihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onneksi Espoossa ei ole katuja
#10

Ei siis sinun tarvitse pelätä näitä, kunhan vain jätät Helsinkiin tulematta 🙂 Meillä Helsingissä ei onneksi olla yhtä pelokkaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#12

Minä en pelkää, en vain halua tätä älämölöä maahamme.

Ei kuulu tänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

jotenkin tuntuu ettei tällainen älämölö-blogaus kuulu perussuomalaisten puoluearvoihin, mutta kuten Soinikin on sanonut: ”Meillä on katto korkealla ja seinät leveällä”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#18

Keskity asiaan äläkä älämölötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei jumalauta
Hämmentynyt
#3

Minäkin näin ohimennen tämän videonpätkän, mutta luulin, että kyse oli rakkaasta naapuristamme Ruotsista. Voi jumalauta, tästäkö tämä lähtee? Olikohan näitä anarkisteja tai viherpiiperöitä mukana?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pallero
#4

Olivatko ne edes kysyneet poliisilta lupaa pitää mielenosoitus? Miksei poliisi kieltänyt?

Ulos täältä nuo…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#5

onneksi on netti, MV ja Suomen uutiset.

Muu media elää jo DDR aikoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vitut
#7

Tässä sulle perus äijä iltarukous (jos et osaa englantia käske jonkun kääntä tämä sulle)The main plank in the National Socialist program is to abolish the liberalistic concept of the individual and the Marxist concept of humanity and to substitute therefore the folk community, rooted in the soil and bound together by the bond of its common blood. A very simple statement; but it involves a principle that has tremendous consequences.

This is probably the first time and this is the first country in which people are being taught to realize that, of all the tasks which we have to face, the noblest and most sacred for mankind is that each racial species must preserve the purity of the blood which God has given it.

Adolf Hitler

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#9

Ai hitlerikin vielä..hyppää H – ! Voltti:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vitut
#13

Tässä faktaa sulle jätkä_Moni kriitikkomme voi ehkä halveksuen kummastella, miten perussuomalaisilla voi olla kansainvälisten asioiden sihteeri, mutta itse en pidä sitä lainkaan kummallisena. Emme me ole mitään muukalaisvihamielisiä impivaaralaisia, jotka karsastavat kansainvälistä kanssakäymistä. Päinvastoin, perussuomalaiset katsoo ympäröivää maailmaa avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Me pärjäämme sekä Suomessa että maailmalla, koska tiedämme, mistä tulemme ja keitä olemme, ja kaiken lisäksi olemme juuristamme vielä terveellä tavalla ylpeitä. Suomi on meille rakas kotimaa ja ainutlaatuinen jäsen eurooppalaisessa perheessä. Me rakastamme Eurooppaa, mutta suhtaudumme kriittisesti Euroopan unioniin, jonka nykyinen politiikka polkee jalkoihinsa eurooppalaisia perusarvoja.
Virtanen Perussuomalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vatipää
Tyytyväinen
#11

Vatipää otti Adolf Hitlerinkin käyttöön. Eikö enää rasismikortilla ole samaa voimaa? Vatipää 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vitut
#14

Eihän Hitler ollut rasaisti vaan NUIVA kuten persut 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vitut
#15

Hiter piti kyllä sanasa mitä lupasi Saksan kansalle Perusut ei pitäneet eikä pidä lupauksiaan Suomen Kansalle. Ottakaa siitä myös mallia Hitleristä. Muuten ootte aika hyvin Aatun opit sisäistäneet ihan ilman lukematta Aadolfin oppeja. Perussuomalaiset ”Suomen suurin työväen puolue” = Saksan kanssallissosialistinen työväen puolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vitut
#16

Te ootte paska sakkia koko puolue keskenään riiteleviä toopeja. Erehdyin vain kerran äänestämään teitä ei tule tapahtuun toiste.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000