Perussuomalaiset

Toni Seppänen

Ennen oli Impivaara nyt on vain ilmivaara ?

Kumman sinä valitset?

Impivaaran paras puoli on asioiden ennustettavuus yhteiskunnassa, ennenkaikkea sen vakaudessa ja suunnassa.

Impivaarassa on niin paljon hyvää, oikein liikuttuu kun ajattelee.

Impivaaralaiselle on tärkeintä oma koti ja perhe joiden eteen tehdään mitä tahansa, kaikkensa.

Impivaara on kuin itsestään varma ihminen jonka ei tarvitse lähteä jokaiseen kotkotukseen mukaan tullakseen hyväksytyksi, hän joko tulee tai ei.

Omana itsenään.

Siten myös seuraksi valikoituu aidosti hyvää seuraa joka aidosti pitää sinusta ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Mielistelemällä saavututettu hyväksyntä on aina vahingollista.

Impivaarassa pidetään arvossa työtä ja sen tekemistä, itsensä elättämistä. Rehellisyys on myös vahvasti impivaaralainen piirre, lähes geneettinen ominaisuus. Omista huolehtiminen kuuluu myös impivaaralaisten piirteisiin, pidä huolta niistä jotka kärsii ja anna almu sille joka elääkseen sen tarvii.

Niitä almuja ei kuitenkaan ole rajattomasti, ei ihan kaikille linnunradan liftareille.

Impivaarassa ollaan harkitsevia ja sopivasti epäileväisiä eikä uskota että kaikki mikä kiiltää olisi kultaa. Maalaisjärjen käyttö on myös yksi impivaaralaisten lukuisista hyvistä ominaisuuksista, kullanarvoinen ominaisuus jolle myös ilmivaaran puolella ylenpalttisesti naureskellaan.

No, se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. 

Impivaarassa ihminen määrittää omilla teoillaan paikkansa ja arvostuksensa yhteiskunnassa, luonnollisesti.

Teoilla on aina seuraus joista joko nauttii tai kärsii, kukin omistaan.

Impivaaralainen uskoo parempaan huomiseen ja on valmis myös tekemään jotain sen eteen. Impivaaralainen ei heittäydy selälleen kesantopellolle ja odota milloin jokin myyttinen runsaudensarvi hukuttaa hänet moninaiseen mannasateeseen.

Hän kyntää, tasaa, kylvää ja aikanaan korjaa sadon jotta saa leivän pöytään. Työllä perheensä elättää ja ruokkii. Auttaa muita jos pystyy mutta ensimmäinen ja tärkein hänelle on oma perhe. Jos ruokaa ei riitää omalle perheelle ei siitä takuulla jaeta muillekaan koska oma toimintakyky ja selviäminen on taattava.

Raadollista mutta realistista. Se on joko tai loppujen lopuksi, seuraava talvi voi olla kova.

Impivaara elää terveestä itsekkyydestä tai kuolee sen puutteesta.

Suomesta globaalin maailman yksi ilmivaara lisää, miksi ?

Ilmivaarassa harrastetaan alttaripolitiikkaa jossa uhrataan kansallinen hyvinvointi palapalalta, uhraaminen on helppo ja kivuton toimitus kun ei uhrata mitään oikeasti omaa.

Ilmivaarassa kansallinen hyvinvointi on iso mehevä vitsi, se ei ole trendikästä eikä siten muodissa. Ilmivaarojen globaalissa yhteisvastuullisessa maailmassa kaikkien tulee kärsiä tasapuolisesti toisten virheistä ja tehdä asioita vasten parempaa tietoa jotta voidaan patsastella parrasvaloissa muiden Ilmivaarojen ”rotaarien” kanssa.

Tulee toimia vastoin omaa etua vastoin omaa järkeä.

Ilmivaarassa ei saa olla itsekäs edes terveellä tavalla eikä välittää omasta hyvinvoinnista. Ilmivaaralaiset ovat hommansa valinneet.

Miksi, sitä on vaikea ymmärtää.

Impi oli aikansa ihanne, Impivaara vai ilmivaara?

Valinta on sinun kuten aina.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Mammastiina
Tyytyväinen
#1

Mistä näitä ihania nuoria löytyy! Tsemppiä vaan eteenpäin. Olet asian ytimessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
Tyytyväinen
#3

Kiitos positiivisesta kommentista, vain suomalainen on Suomen puolella.
Tehdään parhaamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#4

Lähimmäiset unohdetaan kauimmaisten vuoksi, koska unohtajilla menee hyvin ja tulkitsevat siten muillakin täällä niin menevän. Onhan meillä kännykät, keskuslämmitykset ja kaikki… Ongelmat ovat kuitenkin eri oloissa erilaisia. Kuka oikeasti osaa vertailla niiden vakavuuksia muutoin kuin ääritapauksissa? Harva pystyy, mutta jokainen voi edes vähän auttamaan lähimmäisiään – koska he ovat lähellä.

Suomessa kun ollaan, suomalaiset ovat lähinnä. Heureka! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#5

Ns. maailmanparantajat ostavat hyvää omaatuntoa toimillaan, en ymmärrä miksi hei eivät voisi ostaa sitä hyvää omaatuntoa kotimaasta. Jokainen maa vastaa itsestään ja kansastaan.
Omaa kestävää ja vakaalla pohjalla olevaa hyvinvointia ei saa uhrata missään tilanteessa. Ei missään.
Ensin pitää auttaa itseään muutoin voi olla tilanteessa jossa ei voi enää auttaa itseään eikä siten muitakaan. Kaikkia häviävät.
Tarvitsemme tervettä itsekkyyttä ja tosiasioiden tunnustamista. Pienellä kansalla on hartiat jolla se kantaa oman taakkansa. Ei maailman taakkaa.
Katse tulisi pitää horisontissa eikä varpaan kärjissä .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000