Perussuomalaiset

Tommi Lemmelä

Muutos poliittiseen kulttuuriin

Suomalainen poliittinen kenttä, puolueet ja poliitikot tarvitsee muutoksen. Muutosta ei tarvita niinkään poliitikkojen itsensä tai puolueiden takia – vaikka suoraa hyötyä molemmille tästä muutoksesta tulee – vaan suomalaisten äänestäjien, heidän kuluttajaturvansa ja yhteiskunnan mahdollisimman hyvän toimivuuden takia. Ja vaikka iso osa hyödyistä tuleekin poliittisille toimijoille, tulee valitettavasti myös suurin vastustus muutokselle eri polittisista toimijoista!

Satunnainen otanta pelkästään muutama viime päivän ajalta paljastaa hyvin karulla tavalla mikä on vialla ja miksi muutosta tarvitaan.

Paavo Lipponen ollessaan eduskunnan puhemies käytti virka-autoaan selkeän virheellisesti ja asetuksen vastaisesti henkilökohtaisiin menoihinsa. Valvovan virkamiehen asiasta huomauttaessa ei Lipponen toki muuttanut toimintaansa vaan päätti soittaa kyseiselle virkamiehelle kotiin ja haukkui hänet. Se, että näin koetaan voitavan tehdä ja käyttäytyä valtakunnan ylimmillä tasoilla, on paljon huolestuttavampaa kuin yksittäiset lain kirjainta venyttävät tai moraalittomat teot itsessään. Asenne tuntuu olevan, ettei säännöt koske kuin tavallista kansaa, joka kaiken maksaa.

Valitettavasti myös oman puolueeni silloinen kansanedustaja Ruohonen-Lerner oli suhtautunut saamaansa huomautukseen huolettomasta rahankäytöstä täysin väärällä tavalla ja mieluummin kuin ottanut saamastaan huomautuksesta neuvon, koki hän paremmaksi huutaa ja haukkua työtään tekevää virkamiestä. Kuinka monessa normaalissa työpaikassa tai yhteisössä toimitaan, tai yleensä voi toimia, näin?

Kokoomuksella oli Mäntsälässä vaalipäällikkönään useista petoksista ja muista rikoksista tuomittu mies. Puolueen puheenjohtaja Orpo kehui miestä. Sinällään rikokset joista rangaistus on suoritettu, ei ole mikään este polittiselle toiminnalle. Kyseinen herra oli kuitenkin vaalipäällikkönä ja ehdokkaana ollessaan syytteessä useista vakavista rikoksista, mm. petos, joista hänet onkin sittemmin tuomittu.

Uudellamaalla suurimman suhmuroijan ja selkäänpuukottajan tittelin vie kuitenkin Tuusulan kokoomus. Tuusulassa paikallinen kokoomus, omien jäsentensä ja valtuutettujensa selän takana toimien, esti kahden huomattavaa kansansuosioita nauttivan valtuutettunsa asettumisen ehdolle. Tämä on varsinaista kansanvallan halveksuntaa. Demokratiassa yhtä tärkeää kuin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, on oikeus asettua ehdolle. Ja vähimmäisvaatimuksena ainakin kertoa, jos henkilöä ei ehdokkaaksi aseteta. Selitys paikalliselta puheenjohtajalta oli varsin tyhjentävä: ”Siinä oli kaikenlaista, eikä se ole sellainen paikka, missä aletaan puhua henkilökohtaisista asioista. Olisinko ollut puhelimessa, se on tällaista tämä.” Niin. Mitäpä tuohon voi sanoa. Erityisen huolestuttavaa näissä Tuusulan koplauksissa on, että teot vaikuttivat selkeän suunnitelluilta, peitellyiltä ja pahansuovilta.

Pääministeri Sipilä päätti nimittää Harry Harkimon Veikkauksen hallitukseen, vastoin kokoomuksen eduskuntaryhmän päätöstä. Samaan aikaan Harkimon omistamalla yrityksellä on suuria rahallisia intressejä Veikkauksen kanssa. Sipilä puolustautui sillä, ettei kyseessä ollut poliittinen nimitys ja päätös oli yksin hänen, ei eduskuntaryhmien. Tässä selityksessä on ongelmana, että pääministeri itse vesittää perusteluillaan molemmat väittämänsä. Jos kyseessä ei ollut polittinen nimitys, miksi hän oli pyytänyt kokoomukselta, ja vain kokoomukselta, nimiä joista tämä valinta tehdään? Ja jos eduskuntaryhmillä ei ollut asiaan sananvaltaa, vaan päätös oli yksin hänen ja ansioihin perustuva – niin jälleen – miksi hän kysyi kokoomuksen eduskuntaryhmältä kuka pitäisi hallitukseen nimittää? Jos joku osaa tämän selittää, niin kertokaa ihmeessä. Kokemuksista epäileväiseksi tullut voisi jopa kuvitella, että lehmänkauppoja on tehty.

Perinteisesti poliittiset nimitykset ovat olleet yksi suurimmista politiikan ongelmakohdista, joissa paikkaa ei saa pätevin, vaan sopivin, ja sopivuuden määrittää oikea puoluekirja, ei mikään henkilökohtainen ominaisuus.

Erityismaininta annettakoon vielä SDP:n eduskunnassa käyttämille puhujalistoille. Siis niille listoille, joissa ei Antti Lindmanin mukaan ollut mitään väärää tai epäilyttävää, mutta joiden käyttö lopetettiin heti niiden vuodettua julkisuuteen. Näistä listoista tekee erityisen huolestuttavaa se, että ne nakertavat demokratian peruspilaria, kun kansan valitsemilta edustajilta viedään puhe-ja vaikuttamismahdollisuuksia. Ryhmäkuri ja ryhmäpäätökset ovat jo muutenkin heikentäneet liikaa yksittäisten edustajien mahdollisuuksia vaikuttaa äänestäjiensä toivomalla tavalla.

MUUTOS TARVITAAN

Vaaleilla on oltava seurauksia, vaalien ja äänien pitää vaikuttaa ja ihmisten täytyy voida luottaa siihen, että näin myös tapahtuu. Tämä on demokratiassa ensiarvoisen tärkeää! Jos näin ei ole, sillä luodaan epäluuloa, eriarvoisuutta ja apatiaa. Ihmisten petyttyä mahdollisuuksiinsa vaikuttaa järjestelmän ja vaalien kautta, osa kansasta syrjäytyy kokonaan (ehkä tätä jotkut jopa haluavat?) ja osa taas siirtyy ns. suoraan toimintaan. Tällainen toiminta voi olla hyvinkin haitallista, ikkunoiden rikkomisesta bussien polttamiseen ja suoranaiseen ihmisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Iso syy siihen miksi olen ehdolla kunnallisvaaleissa on siinä, että haluan muutosta perinteiseen tapaan toimia. Ei hyvä veli-kerhoja eikä suhmuroituja sulle – mulle-päätöksiä, vaan läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä ja kansanvaltaa. Äänestäjien on nähtävä heidän luottamuksensa saaneiden ihmisten olevan tämän luottamuksen arvoisia ja saatava tietoa, ei ainoastaan tehdyistä päätöksistä, vaan myös syistä jotka päätöksiin vaikuttavat. Mieluiten suoraan heiltä jotka päätöksen tekivät.

Tommi Lemmelä

Kerava

Perussuomalaiset

http://www.iltalehti.fi/kuntavaalit-2017/201702092200068025_wa.shtml

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102822529719_uu.shtml

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005113687.html

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005109205.html

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
glude
#1

Politiikkaan hakeutuu valitettavan usein narsisteja, omaa etua tavoittelevia pyrkyreitä jotka perseennuolemisella etenevät parempiin virkoihin. Äärimmäinen tyhmyys ja suoranainen kusipäisyys loistaa näiden nilkkien toiminnassa. Kuka näitä oikein äänestää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kalle
#2

Muutos OLI jo tulossa mutta Soini paskoi hyvän puolueen.
Takinkääntäjä kansan kusettaja!
Häpeä Soini!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#3

Hyvä kirjoitus. Juuri näin, uskoisin, äänestäjäkin ajattelee. Demokratian toteutumisen kannalta on erittäin vakavaa ja paha asia, jos tai kun, puolueet estävät omia jäseniään asettumasta ehdolle ja toisaalta valitsevat sopivimmat myös palkintovirkoihin. Tässä ajassa on kuitenkin näkyvissä myös myönteisiä uutisia. Se että, valtamedia, joka omasta mielestään on totuuden äänitorvi, nyt kirjoittaa myös eliitin rötöstelystä! Pakon edessä tosin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

On äärimmäisen tärkeätä, että pöllytetään ns. sisältä päin asemansa väärinkäyttäjiä ja hyväveli ja -siskokerhoja. Siihen ei äänestäjillä ole muutoin mahdollisuutta vaikuttaa, kuin äänestää vaaleissa uusia tyyppejä ”putsaushommiin”. Rohkea kirjoitus, arvostan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000