Perussuomalaiset

Tomi Salonen

Sote kaatui, ongelmat eivät silti poistuneet.

Sote siis kaatui ja hyvä niin. Hallituksen ”sulle-mulle valinnanvapaus-sotella” ei oltaisi parannettu ihmisten asemaa Satakunnassa.

Julkinen terveydenhuolto on uudistettava, mutta ei niin että kaikki rakennetaan uusiksi. Meillä on paljon toimivia ratkaisuja, joista nostan esimerkiksi Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän, jossa Eurajoki on mukana.

Raumalla sen sijaan on ongelmia, hoitoon pääsyssä ja palvelun laadussa. Olen jo aiemminkin kirjoittanut teemalla ”mitä jos Rauman seutu tekisi oman Sotensa?”.

On totta, että käsittämättömän laajaksi paisunut hallintohimmeli tulee ajaa hallitusti alas ja purkaa siitä pois tarpeettomat hallinnolliset rakenteet, vapauttaen näin resursseja välittömään hoivatyöhön. Alueen kunnat Rauma, Eura, Eurajoki ja Säkylä, voisivat tehdä yhteistyötä, mutta kuitenkin niin että lähipalvelut säilyisivät kunnissa. Tämän tyyppisen yhtymän vahvuutena olisi laajempi väestöpohja ja sitä kautta paremmat mahdollisuudet järjestää perustason ja perustason erikoissairaanhoidon palveluja, vaikkapa niin että Rauma toimisi keskuksena. Itse koen että näin voitaisiin parantaa koko seutukunnan asemaa ja parantaa hoitotasoa, sekä kilpailla osaajista nykyistä paremmin.

Tästä olisi tärkeää aloittaa keskustelut pikaisesti, sillä Pori-johtoisena mahdollisesti aloitettava Sata-Sote ei tule toteutumaan koko maakunnan laajuisesti. Syyn tähän voi nähdä ihan karttaa katsomalla.

Olisi varsin lapsellista uskoa että Pori-keskeinen Sote mitenkään parantaisi Rauman seudun tilannetta.

Valtakunnallisesti olisi toivottavaa, että Sote-valmisteluja jatkettaisiin parlamentaarisella yhteisvalmistelulla. Näin laajaa ja koko väestöä koskevaa asiaa on vietävä eteenpäin parlamentaarisesti kaikkien vaalien kautta eduskuntaan valittujen puolueiden yhteistyönä.

Tarvitsemme lisää Suomalaisia lääkäreitä ja hoitajia, tämä on fakta. Sen eteen olisi vihdoinkin tehtävä kaikki mahdollinen, sillä Suomalainen on nostettava tärkeimmäksi.

Eduskuntavaaliehdokas, Satakunnan Perussuomalaiset

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Eikö periaatteessa ole kysymys rakennetaanko Hallintohimmeli Rauma, Eura, Eurajoki, Säkylä, vai joku isompi, maakuntatason himmeli? Kysehän on vain himmelin koosta? Vai toimisiko tuo kaavailemasi liittymä ilman mitään himmeliä, tuosta vaan?
Tietysti useampi pieni takaa enemmän erilaisia ”hallinnollisia” hommia. Joten jos niiden säilyttäminen ja lisääminen on tavoite, niin miksi sitten muuttaa mitään? Jatketaan kuntatasolla.
Nykytekniikalla, jossa saadaan yhteys vaikka toiselle puolelle maapalloa mikrosekunneissa, ei poski poskea vasten työskentely ole enään tarpeellista.
Tätä taustaa vasten mm. nuo 18 Maakuntaa on aivan liian pirstaleinen systeemi. Päällikön paikkoja, Politiikan kehätraakeille, se tietysti toisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tomi Salonen Eduskuntavaaliehdokas
#3

HImmeli poistaisi osan kunnan omasta himmelistä. Maakuntatasolla päätöksenteko karkaa liian kauas. Nykyinen malli Keski-Satakunnan kuntayhtymä, on ihan hyvä Eurajoelle, mutta Rauman seudulle ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Niin Tomi kyllä Suomalaisia , tulisi olla pääasiassa hoitamassa meitä Suomalaisia !! Ei ainakaan vähemmistönä ! Pyri sinä Tomi ajamaan asiaamme tarmokkaasti !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000