Perussuomalaiset

Tomi Salonen

MOT, Ylen journalismin taso ja esteellisyydet.

Yleisradion MOT-ohjelma kävi Satakunnassa tekemässä juttuja kuntapäättäjistä ja heidän sidonnaisuuksistaan yrityksiin ja muihin yhteisöihin. Eurajoelta ohjelmassa käsiteltiin kunnanhallituksen jäsenen kaksoisroolia niin sanotussa kirjastotontin kaupassa. Ohjelma jätti mielestäni enemmän kysymyksiä, kun antoi vastauksia ja asian käsittely jätettiin kesken, miksi?

On hyvä että asioista keskustellaan, mutta keskustelun lomassa itse asia, eli milloin on jäävi on hyvä nostaa esille. Itse näen huolestuttavana myös sen, että kunnan työntekijöitä istuu hallituksessa päättämässä työnantajan roolissa, omaan työhönsä vaikuttavista asioista, milloin on esteellinen? Raja on hämärä, koska loppujen lopuksi kaikki asiat liittyvät toisiinsa. Toisaalta on hyvä että työntekijät pääsevät sanomaan mielipiteensä asioista työntekijän näkövinkkelistä, mutta pitäisikö kuntatyöntekijöiden määrää rajata voimakkaammin kuin nykyisin, jolloin riittää että enemmistö on muita kun kunnan työntekijöitä?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
jiihaa
#1

Kunnassa on valta enemmistöllä yhdessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000