Perussuomalaiset

Tomi Salonen

Eurajoen koulutuksesta ja terveydenhuollon maksuttomuudesta.

Avi:n koulutustutkimuksen mukaan Eurajoella oli v. 2016 koko Lounais-Suomen heikoin tilanne 20-24 vuotiaiden osalta. 37,8% oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Syitä tähän on varmasti monia, Eurajoen Perussuomalaiset ovat olleet huolissaan nuorisostamme jo useamman vuoden, olemme esittäneet useita erilaisia tukimuotoja, jolla toisen-asteen opiskelijoita kannustettaisiin ammatin hankkimiseen, toistaiseksi tuloksetta.

Lukion oppilaita on tuettu jo vuosia ilmaisilla oppimateriaaleilla ja kannettavalla tietokoneella, mikä onkin nostanut oppilasmääriä ja mahdollistanut monipuolisen kurssitarjonnan Eurajoen lukiossa. Vielä toistaiseksi kaikki Eurajokelaiset, jotka ovat omaan lukioomme pyrkineet, ovat sinne päässeet, mutta paineita koulun laajentamiselle on jo olemassa, jotta jatkossakin näin olisi.
Valtuusto saanee päätettäväkseen budjettiesityksen, jossa muille kuin Eurajoen lukiota käyville, Eurajokelaisille toiseen-asteen opiskelijoille maksettaisiin tukea toteutuneista kuluista, kuitteja vastaan. Tämän on aikaansaanut Eurajoen Perussuomalaisten valtuustoaloite asiasta, jota sivistysjohtajamme on kiitettävästi valmistellut yhdessä sivistyslautakunnan kanssa. Toivottavasti tällä kertaa valtuusto on myötämielinen ja tuki saataisiin jo kevätlukukaudelle.

Samaisesta tutkimuksesta käy myös ilmi, että Eurajoella on laadukasta opetusta, kirjoittamisessa ja lukemisessa koulujemme oppilaat ovat maakunnan kärkitasoa, liekö oma osansa laajalla kyläkouluverkollamme ja pienillä opetusryhmillä, jolloin oppilasta kohden on opettajilla enemmän aikaa kun monissa muissa kunnissa?

Mielenkiinnolla odotan myös päätöksiä leikkauksista investointeihin ja asiakasmaksujen korottamisista, yleensä näistä on ollut vaikeaa päättää, enkä usko että tälläkään kerralla aivan kaikesta oltaisiin puolueiden väillä samaa mieltä. Esimerkiksi aloitteemme ilmaisista perusterveydenhuollon palveluista kuntalaisillemme, ei ole saanut muilta ryhmiltä kannatusta, vaikka ennaltaehkäisy onkin kaikkien ryhmien mielestä tärkeää ja rahaa säästyisi sairaalahoidoista, kun lääkärille meno ei olisi rahasta kiinni ja sairaudet todettaisiin ja hoidettaisiin aikaisemmin.

Eurajoen Perussuomalaisten puheenjohtaja

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Iloinen
#1

> muille kuin Eurajoen lukiota käyville,
> Eurajokelaisille toiseen-asteen opiskelijoille
> maksettaisiin tukea toteutuneista kuluista

Hyvä ajatus.
Korvaamalla kustannukset suoraan ”kuluttajalle” saadaan esille kunnallisen toiminnan todelliset kustannukset. — Vasta sitten, kun tietää järjestelmän todelliset kustannukset, on mahdollista verrata järkevästi eri vaihto­ehtoja keskenään.

Samalla saadaan vähennettyä ”eri­arvoisuutta” tietyn palvelun ”käyttäjien” kesken. — Kaukana asuva saadaan, ainakin taloudellisesti, samalle viivalle lähellä asuvan kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Tätä ajatusta
olisi syytä soveltaa laajemminkin. Monet ”säästöt” saadaan aikaan kustannuksia lisäämällä, kunhan nuo lisä­kustannukset vain menevät ”toiselle momentille”.

Esimerkiksi terveyden­hoidon vaihto­ehtoja punnitessa pitäisi ottaa huomioon myös ne potilaalle itselleen ja hänen omaisilleen aiheutuvat lisä­kustannukset, (matkustaminen, taksi, ambulanssi, turha ajan käyttö) joita ”säästö” aiheuttaa. — Säästö usein on kiistaton, mutta siitä aiheutuu vielä suuremmat kustannukset sinne ”toiselle momentille”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000