Perussuomalaiset

Tero Ahtola

Perussuomalaisten EU kanta?

Kymmenen vuotta sitten kuulimme toistuvasti slougania ”missä eu siellä ongelma”. EU:n ja euron hyvistä ja huonoista puolista käytiin keskustelua julkisesti.

Siitä seurasi vuonna 2011 jytky ja Persut sai 23% äänistä. Suomessa EU kriittisiä ihmisiä on 30-40% ja kun äänestämässä kävi 65% niin tuo 23% kannatus on selkeästi linjassa.

Hallitusvastuuta ei kuitenkaan tullut ja kannatus tippui 2015 vaaleissa 17,7 prosenttiin. Ilmeisesti ihmiset pettyivät kun ei 2011 ei menty hallitukseen ja 2015 pettyi entisestään kun hallitukseen mentyä se EU kriittisyys suli yhä edelleen.

Kahden jytkyn kausilla on menty takaamaan EU pankkien lainoja ja yhteisvastuu kasvanut. Tällä kaudella pankkiunioni saanut vihreää valoa, eli yhä edelleen yhteisvastuu kasvamassa.

Miten tässä nyt näin on käynyt?

Liittovaltiokehitys on ottanut loppukirin vuosikymmenien maratoonissa.

Muualla EU:ssa tätä ollaan herätty vastustamaan ja valtaan on noussut yhä useampia EU kriittisiä puolueita.

Jostain syystä Suomessa on hiljaista. Laura presidenttivaalikampanjoinnissa tätä koitti nostaa esiin, mutta eipä siitä muut keskusteluun ryhtynyt. Ymmärrettävästi, koska Laura olisi antanut turpaan 6-0 niin tuo keskustelu oli helpompi sivuuttaa populistisena höpinänä, kun siihen on vaikea vastata.

Nyt tuo Perussuomalaisten % on alle kymmenen gallupeissa.

Edelleen Suomessa olisi ne 30-40% jonkin verran eu-kriittisiä, joista 65 äänestysprosentilla olisi yli 20% kannatus saatavissa.

Ajankohta olisi mitä parhain tuoda esiin tuota liittovaltion etenemistä ja sen haitoista meille, sekä tietenkin euron meille tuomista ongelmista, sekä meneillään olevasta kriisistä, jossa korot on edelleen nollissa ja biljoonaelvytys päällä ja samaan aikaan valtiot sen kun velkaantuu lisää, vaikka palveluita karsitaan ja keskitetään.

EU on hidas ja kankea ja se tekee haittaa meidän ja koko EU alueen kilpailukyvylle maailmalla.

Tästä erinomainen esimerkki maahanmuuttopolitiikka. Sipilä on 3 vuotta odottanut EU tason ratkaisua asiaan ja sinä aikana ja tästä eteenpäin maahamme lompsii ihmisiä nauttimaan rehevistä palveluistamme vastikkeettomasti papereilla tai ilman.

Eli kolme vuotta hukattu, koska ne EU tason ratkaisut kestää ja tässä maahanmuuttoasiassa sitä ei tule koskaan. EU:ssa on maita, jotka ei suostu ottamaan pakolaisia siinä määrin kun esim Saksa ja siksi sitä ratkaisua ei tule. EI KOSKAAN! EU tason ratkaisut vaatii jäsenmaiden yksimielisen päätöksen ja tässä asiassa sitä ei tule.

Tästä syystä liittovaltiota aletaan nyt ajaa oikein urakalla, koska kaikki ymmärtävät, että koko EU kärsii, kun asioihin ei saada ratkaisuja. Olisi helpompi liittovaltiossa, koska silloin ei jäsenmailta enää mitään kyseltäisi näissä asioissa.

Kaikki ymmärtävät, että liittovaltiota ei voi näillä jäsenmailla tulla ja pitäisi ymmärtää, että nykymallilla ei ole järkevä jatkaa edellä mainituista syistä.

EU:n on pakko jakautua jollain tasolla ja samoin euron, joka ei voi mitenkään toimia kun jäsenmaiden taloudet on niin erilaisia. Jossain tarvittaisiin elvytystä ja toisaalla koronnostoa, niin miten toimitaan, kun eurossa voi tarjota vain samaa lääkettä kaikille kerralla? Mahdoton yhtälö ja erittäin helppo tuoda ymmärrettävästi esiin. Vai onko jollain ratkaisu tuohon euron ongelmaan?

Näistä euron ja eu:n ongelmista ei kuulla mitään mediassa? Ei kerrassaan mitään, muutamaan vuoteen enää. Henkilökohtaisesti uskon, että kannatuksemme on pudonnut 23 tasolta alle kymppiin tästä syystä.

Maahanmuutto on yksi tärkeä asia meille ja siitä ollaan oltu äänessä, mutta ihmettelen, että miksi sitä ei ole tuotu esiin, että maahanmuttoon ei tule ratkaisua, koska hallitus odottaa mitä eu tekee.

Olisi helppo vetää aasin silta EU:n tuomaan ongelmaan. Miksi näin ei tehdä?

Kannatus palaa vain palauttamalla EU ja euro kritiikki julkisuuteen.

Jos EU:n mukana tuomista ongelmista halutaan niskanpäälle, niin se tie on ensin suurimmaksi oppositiopuolueeksi avaamaan keskustelua EU:n ongelmista ja EURON toimimattomuudesta, sekä liittovaltiokehityksestä.

Tietoisuuden levitessä näistä asioista julkisella keskustelulla EU kriittisyys kasvaa ja hyvän oppositiokauden jälkeen ei isot puolueet voi meitä enää sulkea pois hallituksesta.

Korjatkaa jos olen väärässä

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Kyllä kannattaa olla kaikki hoksottimet hereillä. EU on saamassa yhä enemmän piirteitä, joista ei kansanäänestyksessä ollut hajuakaan. Sulokielin puhuttiin mm. ranskanleivän hinnan laskemisista. Ärsyttävintähän oli, että nykyään ”vastuulliseksi mediaksi” itse itsensä ylentäneet tiedotusvälineet nielivät kritiikittömästi kaiken yksipuolisen informaation. Silloin ei ollut vielä ”valemediaksi” ristittyä vapaata keskustelu mahdollisuutta.
Nythän on sama juttu muuten maahantulijoihin suhtautumisessa.
Eli terve kriittisyys kunniaan, myös EU:n suhteen. Eivät kaikki oman edun kähmijät istu pelkästään täällä, mustan Audin takapenkillä, kyllä niitä riittää muuallekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ehkä joillekin EU;n kurjuudesta ts.ongelmasta on tullut ns.hillotolpan ihanuus kun vielä tähän eurooppalaisuuteen ”sekoittuu muunlaista kansakuntaa omine vaateineen” – ihmiskunta päättäjineen eivät enään pysy perässä alati muuttuvassa globaalisessa eurooppalaisuudessaan.

Älkööt tätä nyt vaan tulkita rasismiksi vaan totuutena että eurooppa on todella muuttuvassa tilanteessa – jo sisäisestikin !

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tero Ahtola Yrittäjä
#4

Eurooppa on todellakin muuttuvassa tilanteessa ja juuri muuttumisessa EU on hidas ja kankea. Johtuen EU:sta, sekä eurosta. Muuttumiseen vaaditaan 28 jäsenmaan yksimielinen päätös ja ne alkaa olla kiven alla ne päätökset. Siksi olen eu kriittinen ihminen, koska eu ei toimi hyvin nyt, eikä aja jäsenmaidensa etujenmukaista politiikkaa. Vaikea nähdä muuta korjausmahdollisuutta ongelmiin, kuten euro ja hitaus ja kankeus, kun eu:n ja euron jonkinasteinen hajoaminen. Jos muita keinoja on kuulisin niistä mielelläni. Jätettäkköön se meidän kannalta katastrofaalisin keino lausumatta, eli liittovaltio, jota muutamat isot eu maat haluavat, kuten Saksa ja Ranska ja varmaa usakin, ja yritykset ja pankit, koska asiat saisi pienemmällä lobbauskoneistolla hoidettua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tero Ahtola Yrittäjä
#3

Perussuomalainen Suomi face-ryhmässä tehtiin kysely tämän blogini hengessä. Kysyttiin, että pitäisikö eu linjaa terävöittää. 20 tunnissa 150 on vastannut kyllä ja 4 ei

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000