Perussuomalaiset

Terhi Kiemunki

Ilmastopolitiikka: talouden tuhoava väärinkäsityskö?

8 kommenttia

Ilmastonmuutokseen suhtaudutaan kahdella tavalla: se on joko miljoonia vuosia jatkunut luonnollinen ilmiö tai sitten ihmisen aikaansaannos. Tiedemiesten havaintojen mukaan maapallolla on ollut lämpimämpiä, mutta myös kylmempiä kausia, eikä ihminen ole voinut vaikuttaa niiden syntyyn. Keskiajalla viikingit asuttivat Grönlantia ja britit viljelivät viinirypäleitä, kun taas 1800-luvulla Thames joki jäätyi Lontoossa ja suomalaiset kokivat katovuodet.

Ilmastonmuutos on tosiasia ja siitäkin ollaan samaa mieltä, että ihmisperäinen hiilidioksidi (CO2) lämmittää maapalloa. Ihmisen vaikutus on kuitenkin vain teoreettinen, ja siksi asiantuntijoiden mielestä tuhansien miljardien käyttäminen olemattoman uhan torjuntaan ei ole perusteltua. Kannattavampaa olisi selvittää muutoksen suunta ja pyrkiä sopeutumaan siihen.

Maapallon lämpötila on noussut 1800-luvulta lähtien. Nousua ei ole kuitenkaan havaittu 17 vuoteen vaikka hiilioksidin määrä on kasvanut tasaisesti, ollen nyt noin 400 miljoonasosaa (ppm) eli 0,04%. Jäätikkönäytteistä on lisäksi havaittu, että hiilidioksidipitoisuus seuraa lämpötilaa, eikä päinvastoin. Hiilidioksidi on vesihöyryn tavoin maapallon lämpötilaan vaikuttava kasvihuonekaasu. Vesihöyry on kuitenkin satoja kertoja merkittävämpi lämpötilan säätelijä kuin hiilidioksidi.

Ihmisen aiheuttaman maapallon katastrofaalisen lämpiämisen (CAGW) pelkoa edelsi 1970-luvulla vallinnut kauhu uudesta jääkaudesta. Ympäristöliikkeiden vaikutusvallan kasvun myötä YK perusti hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n. Sen tehtäväksi tuli todistaa ihmisen syyllisyys maapallon tuhoutumisessa. Tehtäviin ei esimerkiksi kuulunut selvittää mitkä  tekijät oikeasti vaikuttavat maapallon lämpötilakehitykseen.

Rajattoman budjettinsa ansiosta IPCC on onnistunut tehtävässään hyvin. Kansalliset ilmatieteen laitokset ja media toistavat tunnollisesti IPCC:n näkemyksiä ja poliitikot nielevät kritiikittä saamansa tiedon. Valitettavasti IPCC:n kehittämistä kymmenistä ilmastomalleista yksikään ei ole tähän mennessä pystynyt ennakoimaan todellista lämpötilakehitystä. Joko mallit ja teoriat ovat viallisia tai sitten todellisuus eli mittaustulokset eivät pidä paikkaansa.

Ilmastonmuutoksen torjunnan varjolla tapahtuva miljardeja maksava haaskaus pitää lopettaa. Tutkimusrahoitusta pitäisi suunnata ympäristöjärjestöjen ilmastolobbareiden sijasta oikeille tiedemiehille. Tärkeää olisi selvittää, mihin suuntaan maapallon lämpötila lähtee paussin jälkeen kehittymään. Onko järkevämpää varautua kylmenemiseen vai tuhota talous torjumalla lämpiämistä?

Hiilidioksidikauhun suomalaisille aiheuttamat kulut voidaan jo nyt laskea miljardeissa. Pelkästään tuulivoiman syöttötariffi tulee maksamaan vuosittain 200 miljoonaa euroa. Suomalaiset eivät voi maapalloa pelastaa, mutta he voivat tuhota oman taloutensa holtittomalla ilmasto- ja energiapolitiikalla.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Kummallisen hiljaa ollaan Pohjois-Atlantin virran heikkenemisestä. Sen seurauksena kun täällä alkaa viilenemään. Ei käy yksiin hiilidioksidihöpötyksen kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mika
Iloinen
#2

Mutta katsos, asiaa pitää tarkastella koko pallon keskiarvolla. Jos se nyt täällä vähän viilenee, kun golf-virta vaihtaa suuntaa, niin kun maksetaan tiedemiehille riittävästi, niin ne tekee sellaisen jääkiekkolapasen pylväsdiagrammin, joka todistaa, että muu maailma on kuin saunassa.. 🙂

ps. Gambiassa käydessämme niillä on sielläkin huutava pula villasukista, jumppereista ja muista lämpimistä vaatteista -enemmän kuin ruuasta. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Päinvastoin, Pohjois-Atlantin virran heikkeneminen nimenomaan on ilmastonmuutosmallien mukaan seurausta kasvihuoneilmiöstä. Todistit juuri, I, Robot, itse, kuinka ilmastonmuutos etenee ja on totta.

Eivät Suomessa ilmasto-olot ilmastonmuutoksen takia huonoksi mene. Golf-virran ja muiden lämpöä tuovien prosessien lämpö vähenee ja se kompensoi lämpenemistä. Eikä pieni lämpeneminen meille haitaksi ole. Kaiken lisäksi maankohoaminen kompensoi merenpinnan nousua. Meillä ei suorien vaikutusten kautta ole hätää. Epäsuorasti voimme kuitenkin joutua kärsimään; ruoan maailmanmarkkinahinta voi kohota huomattavasti, samoin tulla pakolaisvirtoja. Eikä se kivalta tunnut, jos muut kansat ja ihmiset joutuvat kärsimään.

Välimeren leveysasteille vaikutus sen sijaan on hyvin haitallinen (kuumuus, kuivuus, vesipula, aavikoitumista, satojen menetys).
Tyynen valtameren saarivaltioita ja mm. Bangladeshia taas uhkaa myös merenpinnan kohoaminen tulevaisuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#8

Hyvä kirjoitus Terhiltä, tällaista arvostan, järkevää ja perustelua argumentointia jota ei näe juurikaan mediassa.

Mitä tulee golf-virtaan niin se on tietääkseni vaihdellut luonnostaan vuosituhansien aikana, ilmastomalleihin taasen ei ole luottamista, ilmeisesti kaikki niistä ovat ennustaneet maapallon lämpötilat väärin joka ikinen kerta ja niitä muokataan jatkuvasti mitä ihmeellisimmillä parametreilla jotta ne saataisiin lähemmäs todellisuutta. Miksi jotkin niistä ennustaisivat golf-virran käyttäytymistä yhtään paremmin.

Merenpinnan noususta ei myöskään ole havaintoja, ilmastomallien mukaan tyynenmeren saarivaltioiden pitäisi olla jo meren pinnan alapuoelle, mutta ei vain ole.
Voi olla että joissakin paikoilla on muutamien millimetrien muutoksia mutta sitä voidaan pitää merkityksettömänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Siinä tehdään ”tiedettä” merkonomi-artesaanin koulutuksella.

Nuo puhumasi ”rajattomat resurssit” kyllä kuvaavat paremminkin hiili- ja öljyteollisuuden mahdollisuuksia tuottaa ilmastonmuutoksenvastaista propaganda-aineistoa ja tuoda sitä esiin.

” Nousua ei ole kuitenkaan havaittu 17 vuoteen vaikka hiilioksidin määrä on kasvanut tasaisesti, ollen nyt noin 400 miljoonasosaa (ppm) eli 0,04%.”
Maapallon lämpötila on noussut;
Ilmakehän lämpötila on noussut:
http://climate.nasa.gov/vital-signs/global-temperature/
, ja valtamerten lämpötila on noussut ja jäätiköt sulaneet. EL Nino/La Nina on ollut jäähdyttävä viime vuodet, joten kun ilmiö kääntyy toisin päin, on odotettavissa vielä nopeampaa lämpenemistä ilmakehässä.

”Jäätikkönäytteistä on lisäksi havaittu, että hiilidioksidipitoisuus seuraa lämpötilaa, eikä päinvastoin”
Voi voi, olisi hyvä, jos tietäisit, mistä puhut. Tiedätkö, mitä ilmiöstä lauseessasi puhut? Tuo aineisto kuvaa maan radan ja auringon aktiivisuuden aiheuttamia muutoksia satojen tuhansien vuosien aikana (valtamerten hiilidioksidin vapautuminen lämpötilan noustessa eräs mekanismi nousun takana).
Se ei kuvaa tilannetta, jossa äkisti vapautuu suuria määriä hiilidioksidia ilmakehään. Kertomasi ”tieto” kuitenkin on omiaan lisäämään huolta ilmastonmuutoksesta, sillä jos lämpötilan nousukin aiheuttaa hiilidioksidipitoisuuden nousua, edessä on todella raju ja nopea kasvihuoneilmiö. Mekanismeja on tiedossa useita; valtamerten hiilidioksidin vapautuminen, ikiroudan sulamisen metaani, sademetsien kasvitaudit ym. Halusitko pelotella meitä entistäkin rajummalla kasvihuoneilmiöllä? 🙂

”Ilmastonmuutoksen torjunnan varjolla tapahtuva miljardeja maksava haaskaus pitää lopettaa. Tutkimusrahoitusta pitäisi suunnata ympäristöjärjestöjen ilmastolobbareiden sijasta oikeille tiedemiehille. ”
Näin on. Kaikenlaiseen, jopa ilmastonmuutosta pahentavaan höpö-höpöön ja kustannus-hyötysuhteeltaan tehottomaan viherpiiperrykseen, egon pönkitykseen ym. hölmöilyyn laitetaan valtavia rahasummia. Pois kaikki puupelletti-, ja ylikalliit tuulivoimatuet, aurinkotuet ym. ja Helsinki lämpiämään päästöttömällä kaukolämmöllä Loviisasta. Sillä koko Suomen CO2-päästöt alenisivat taloudellisestikin kestävällä tavalla heti valtavat 6 %, ja ihmisten ympäristön hiukkaspäästöt ja hiilipöly vähenisivät.
Maailmalla viherpiipertäjät sulkevat CO2-päästöttömiä ydinvoimaloita ja tilalle käytännössä tulee suurelta osin hiilivoimaa! Yrittävätkö viherpiipertäjät tuhota maapallomme nopeutetulla tahdilla, ja sitä ennen ajaa keskiluokan köyhyysloukkuun?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Onhan se Terhi varmaan omasta mielestäsi hienoa, että esiinnyt täällä ilmastonmuutos”asiantuntijana”, mutta mitä sanoisit, jos joku kouluttamaton ja kokematon esiintyisi lääkärinä? Taitaisit kovasti kauhistella sitä ja pitää moraalittomana? 🙂 Onko maapallon ja maamme taloudellinen ja muu tulevaisuus sinusta täysin vähäpätöinen asia, että siitä voi puhua mitä sattuu, eikä se ole mielestäsi moraaliton teko samaan tapaan??
Antaisitko parturi-kampaajan, merkonomin tai kirvesmiehen porata hampaitasi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tapio Rantanen
Hämmentynyt
#6

Onpa hienoa, että eduskuntavaaliehdokas rohkenee nostaa tämän asian esille! Sen verran parannusta vielä, että ajanjakso ilman lämpenemistä on tällä hetkellä jo 18 v 4 kk RSS-satelliittimittaussarjan mukaan.
Lisää hauskaa lordi Moncktonin tuoreessa jutussa WUWT-sivustolla
http://wattsupwiththat.com/2015/04/09/how-to-convince-a-climate-skeptic-hes-wrong/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#7

Kulutuksesta laskettuna EU:n ”ilmastokaasupäästöt” ovat kohonneet asukasta kohti. Tästä on asiaa mm. Eija-Riitta Korholan väitöskirjassa. Mitä tämä suomeksi tarkoittaa? Sitä, että vihreä ilmastopolitiikka tuottaa väitettyyn tarkoitukseen nähden päinvastaisia tuloksia. Energiatehokasta teollisuutta on lakkautettu niin Suomesta kuin EU-alueelta ylipäätään ja siirretty ”vapaan saastutuksen” vyöhykkeille Aasiaan.
Edellä oleviin faktoihin suhteutettuna olet Terhi pitkälti oikealla asialla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000