Perussuomalaiset

Teemu Tares

Suomi tarvitsee demokraattisen hallitusmuodon

Suomen hallitusmuoto on muutettava demokraattiseksi siten, että puoluesyrjintä loppuu.

Demokraattisessa hallitusmuodossa valta jaettaisiin äänestystuloksen mukaisesti kaikille eduskuntapuolueille. Hallitusta ei enää erikseen muodostettaisi, vaan kukin puolue asettaisi hallitukseen oman ministerinsä. Oppositiota ei enää olisi. Eri ministeriöiden asioista päätettäisiin työryhmissä, joissa kyseisen ministeriön paras asiantuntija toimisi yhdyshenkilönä ministeriön ja työryhmänsä välillä

Jokainen puolue tekisi itsenäisesti oman budjettiesityksensä, jonka koko olisi saatujen äänien mukainen prosenttiosuus valtion koko budjetista, ja ministerien tehtävä olisi tarkistaa ja esittää lopullinen, euromääräinen valtion budjetti. Näin jokainen puolue voi ajaa niitä asioita, jotka heille ovat tärkeitä ja vähemmän niitä, jotka ovat toisarvoisia.

Puolueilla olisi siten suora valta vaikuttaa budjetin painotuksiin omalta osaltaan ja puolueiden yhtenäisyys poistaisi nykyisen hallitusmuodon aiheuttamat ristiriidat. Demokratia toteutuisi paremmin, kun puolueet voisivat ajaa niitä asioita, joita heidän äänestäjänsä pitävät tärkeinä. Näin mikään suurpuolue tai enemmistöhallituksen kokoonpano ei voisi jyrätä oppositiota – jota ei enää edes olisi.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Onnea Teemulle yrityksessään ja esityksessään !?! Vaalit lähestyy , monet puolueet odottavat kauhulla !! Etenkin vallassa olevat ja Eee Uuuu myönteiset , myös ne , jotka yrittävät hämätäkseen äänestäjiä , ajaa kaksilla rattailla , vaaleihin !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Saataisiin vihdoinkin järkeä mukaan toimintaan. Vasemmistoliitto voisi rahoittaa työttömät varusmiehet ja sivarit, kepu Suomen avaruusohjelman, demarit antaa rahansa ulkomaille, vihreät rahoittaa maahanmuuton, kokoomus järjestää hyväveli rahoituksen, kristilliset rahoittaa kirkon toiminnan, rkp saisi pakkoruotsirahoituksen, persut käyttää rahat kotinmaan hyväksi. Näin äänestäjät saisivat päättää mille sektorille haluavat veroeuronsa antaa. Jokaista kansanedustajaa kohti annettaisiin noin 250 miljoonaa euroa rahaa jonka käytön puolue päättäisi ja käyttö olisi sitova vaalilupausten kanssa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Juu eikä RKP:n Adlercreutz:kaan enää pääsisi repimään Perus Suomalaisten varjopudjettia!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares Ympäristötekniikan ja yritystoiminnan konsultti
Iloinen
#7

Juuri näin!

Jos joku puolue haluaisi laittaa koko budjettinsa maailmanparannukseen, niin siitä vaan ja, jos joku toinen ei lainkaan, niin sekin onnistuisi. Näin päättäjät olisivat vastuussa kansalaisille kansakunnan varojen käytöstä, eikä voisi enää käydä niinkuin nyt, että pienpuolueet haaskaavat varat niidenkin osalta, jotka eivät heitä edes kannattaneet ja tekevät oman kansamme edun vastaisia toimia.

Tosiasiassa toivoisin, että maksajiksi joutuisivat suoraan veroistaan ne henkilöt, jotka haluavat lahjoittaa varojamme EU:lle, Afrikkaan ja Suomen toivottomiin ilmastonmuutoshankkeisiin ja elättää kaikki kaukomailta saapuvat ”vihatut ja vainotut naiset ja lapset”, eivätkä ne, jotka haluavat pitää Suomen suomalaisilla ja auttaa esimerkiksi pakolaisia lähellä ja kohtuudella niin, ettei heistä koidu haittaa omassa maassamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Miten niistä muista asioista sitten päättäisi?.
Kuten lakien säätämisestä?. Taitaa kuulua kirjoittajan toiveittentynnyrin kolinaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares Ympäristötekniikan ja yritystoiminnan konsultti
#5

Ihan samalla tavalla kuin nykyisinkin, mutta demokraattisesti oppositiota eli toista puolta kansasta hyljeksimättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares Ympäristötekniikan ja yritystoiminnan konsultti
Utelias
#6

Lisäksi nyt olisi oiva hetki luoda etä-äänestysjärjestelmä, jossa äänet annettaisiin esimerkiksi Kelan tai suomi.fi-palvelun kautta pankkitunnistuksella vahvistettuna. Luottaahan jokainen pankkipalveluihinkin verkossa, miksei siis myös äänestykseen vastaavan palvelun kautta!

Kun menetelmä on tehty, niin senjälkeen voidaan toteuttaa neuvoa-antavia kansanäänestyksiä helposti ja halvalla aina, kun on tarkistettava kansan mielipide. Nykyisellään Suomen demokratia on demokratian irvikuva, jossa hallitus on jakanut kansan kahtia ja kävelee päätöksillään ainakin toisen puolen ylitse opposition kera!! Neuvottelusta ja kansanvallan toteutumisesta ei voi puhukaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares Ympäristötekniikan ja yritystoiminnan konsultti
Vihainen
#8

Suomen perustuslain toisen pykälän mukaan:

”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. ”

Yksilön oikeus osallistua ei kuitenkaan toteudu, ellei yksilöllä ole mahdollisuutta tulla kuulluksi. Neljän vuoden välein on liian harvoin, sillä hallitus voi vaalien välillä toimia jopa suomalaisvastaisesti.

Tarvitaan siis menetelmä, jolla eduskunta voi edullisesti ja nopeasti kuulla kansaa, ettei päätökset tapahtuisi kansanvastaisesti. Etänä verkossa tapahtuva, neuvoa antava kansanäänestys olisi sellainen.

Aikaisemmin ongelma ei ollut niin suuri, koska päättäjät tiesivät hoitavansa suomalaisten asioita, mutta nykyään he eivät aina näytä sitä edes tietävän, ja antavat jopa etusijan muille kansoille tai järjestelmille, kuin omallemme. Valtion tehtävät pitää tarkistaa niin, etteivät ne koske koko maailmaa, vaan vain suomalaisia, muun ollessa sivuasian!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares Ympäristötekniikan ja yritystoiminnan konsultti
#9

Lähde:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Documents/ljl_1+1999.pdf

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000