Perussuomalaiset

Teemu Suominen

Suomalaisuudenko puolesta

Viime päivinä on puhuttu paljon Euroopan laajuisesta pakolaiskriisistä suomalaisessa mediassa. Suomessa on puhuttu turvapaikanhakija kriisistä. On oltu huolissaan majoituksesta ja monesta muusta asiasta. YLEn Aamu-TV on aamusta toiseen jauhanut propagandamaisesti turvapaikan hakijat sitä ja turvapaikan hakijat tätä. Kukaan kuitenkaan ei ole missään kohtaa jäänyt kysymään milloin aletaan avaamaan keskuksia suomalaisille asunnottomille tai milloin heiltä aletaan kokoutumaan takaisin yhteiskunnan jäseniksi. Miksi heidät on unohdettu?

Turvapaikanhakijoiden vyöry on innoittanut mielenosoituksia turvapaikkashoppailua vastaan. Se ei sinänsä juurikaan ole palstatilaa saanut, sen sijaan pukeutuminen maajoukkueen fanipaitoihin on. Suomi on ottanut ja ottaa vastaan turvapaikan hakijoita ns. turvallisista maista, kuten Ruotsi ja kun sitä meni ministeri arvostelemaan saatiin suuri ja kauhea hulabaloo aikaan. Oikein ruotsalainen mediakin kävi kertomassa, miten huonosti Suomi “pakolaisia” kohtelee, vaikka niillä (ainakin osalla) on oikein omat laukunkantajat. Maahanmuuttovirasto on johtajansa suulla on huolissaan sijoituspaikoista ja patistaa kuntia osoittamaan tiloja, kun eivät sitä kuulemma ymmärrä itse tehdä. Hän muistuttaa, että vastaanottotoiminta on kasvuala. Kyllä, tuohan se, tosin työtä, josta tulee kustannuksia, tilojen, palkkojen ja monen muun asian muodossa, mutta se “työ” ei vain tuota mitään. Hyödyn vain korjaa jotkut muut tahot. Kävipä pääministerikin kertomassa julkisuudessa, että turvapaikkapolitiikkamme on muuttunut siitä kun hallitusohjelma on kirjoitettu.

Suurimpana tässä ehkä lienee kuitenkin se, että osa hakijoista saakin turvapaikan. Seuraavaksi ollaan huolissaan siitä, että mihin turvapaikanhakijat päätyvät asumaan. Hallitus onkin toimimassa, joskaan ei tässäkään kohdin kantaväestön edunmukaisesti, vaan nimen omaan päinvastoin. Toisaalta ollaan valmistelemassa sitä, että ARA-rahoitteisiin asuntoihin palautettaisiin tulorajat. Tämä käytännössä evää töissä käyvät ihmiset ARA-rahoitteisten asuntojen ulkopuolelle. Kun tuloja ajoittain tarkastellaan, niin tämä tiputtaa yksityisille vuokramarkkinoille myös ne jotka sattuvat työllistymään. ARA-rahoitteisia asuntoja on pääsääntöisesti kuntien, erityisesti kasvukeskusten, omat asunnot. Lisäksi ARA-rahoitteisia asuntoja on laajasti mm. SATO ja VVO kaltaisilla toimijoilla. Näin toimimalla varmistetaan se, että kaupunkien ja institutionaalisten sijoittajien vuokra-asunnoissa tulevaisuudessa asuvat ne joiden vuokran maksaa yhteiskunta, koska työn vastaanottaminen ei kannata, jos ylipäätään on mahdollista.

Toinen temppu millä asuntoja turvapaikanhakijoille ollaan tumppaamassa laajasti asumaan kaupunkeihin on lakimuutos, jolla turvapaikanhakijat menisivät käytännössä suomalaisen ohi asuntojonossa. Lakiesitys tulisi toteutuessaan nopeasti heikentämään myös ARA -vuokra-asuntojen asukasrakennetta suurimmissa kaupungeissa sekä johtaisi asuinalueiden välisten erojen kasvuun ja lisäisi segregaatiota. Nämä puolestaan vaikuttavat varmasti ja radikaalisti vuokratalo-alueilla omistusasuntojen hintaan.

Yhteiskuntamme voi jotenkin kovin sairaasti. Jo viisi vuotta sitten Helsinki aloitti ns. positiivisen erityiskohtelun. Käytännössä työhönoton ohjeistuksessa asia on mainittu näin: “…työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä…” Myös esimerkiksi Espoossa vastaava käytäntö on ollut ja Espoon kaupunki joutuikin myöntämään etnisen syrjinnän ja syrjineensä suomalaisia.

Kun nämä turvapaikanhakijat tulevat maahan he ohittavat täkäläiset avuntarvitsijat. Saatuaan oleskeluluvan, he ohittavat täkäläiset kämppäjaossa ja kun saavat kämpän he ohittavat täkäläiset työpaikkojen jaossa ja kuten tänään luimme niin heidän lapsensa ohittavat täkäläiset arvosanoissa, vaikkakaan ei osaamistaidossa. Oisikohan ihan oikeasti nyt pikkuhiljaa aika huomioida myös täkäläiset ihmiset -suomalaiset?

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Jyrki Savikuja
Vihainen
#1

Perussuomalaiset rp:n sääntöjen 9 §:ssä todetaan mm. ”Puolueen osallistumisesta hallitukseen päättää puoluevaltuusto yhdessä puolueen eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen kanssa.”

La 23.5.2015 ja ke 27.5.2015 käsiteltiin 9 §:n mukaisesti hallitusohjelmaa ja hallitukseen osallistumista.

9 §:n mukaisesti olisi pitänyt käsitellä jo 16.7.2015 päätökset, joista puheenjohtaja Timo Soini totesi Helsingin Sanomissa:
”Takkini on luoteja täynnä ja tuuletusaukkoja on, mutta se ei ole kääntynyt”

Soini myöntää: Harkitsin hallituksesta lähtemistä.

Nyt pitäisi Perussuomalaiset rp:n sääntöjen perusteella kutsua päättävät puolue-elimet koolle päättämään hallituksessa jatkamisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Red
Iloinen
#6

Kyllä enenku on liian myöhäistä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maikki
#9

Persut lähyee ja vihreät ja RKP tilalle. Sekö parempi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#2

Kansan raivo pitää kääntää Orpoa vastaan joka sisäministerinä on vastuussa siitä että rajoja ei saada kiinni. Soini ja Niinistö toimivat hyvin ja ryhdikkäästi osaltaan, Soini voisi vielä kutsua ruotsin lähettilään puhutteluun !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Stubb kiittää
#7

Lainaus Iltalehdestä :
Stubbin mukaan yhteisten ratkaisujen löytäminen ei ole ollut erityisen vaikeaa. Esimerkkeinä Stubb mainitsee kiintiökeskustelun, EU:n Suomeen lähettämien 2 400:n turvapaikanhakijan hyväksymisen sekä käytännön toimet 30 000 turvapaikanhakijan tulon mahdollistamiseksi.

– Uskallan väittää, että perussuomalainen puolue osana hallitusta on ollut erittäin ratkaisukeskeinen tässä hankalassa asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lörtsy
#3

Vastakkainasettelu lisääntyy. Jyrkimmätkin maahanmuuttokriitikot ovat hiljaa hyväksyneet töihin tulevat mamut, vaikkakin työpaikat ovat usein suomalaisiltaa pois. Nyt tulee sen verran paljon väkeä rajojen yli että työelämään ei suurin osa koskaan pääse. Yhteiskunnalle maksaa miljardeja tämä hyysäys ja suomalaista p-aukista kyllä potuttaa ja kovaa. Moni muuttuu rasistiksi. Mamujen syrjäytyminen ja radikalisoituminen on satavarmaa, etenkin kun tulevat kulttuureista jossa suhtaudutaan ennakkoon vihamielisesti länsimaihin. Miksi tulevat tänne asti? No tietysti siksi KUN SAA ILMAISEN YLÖSPIDON!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Latte
#4

Suomen hallitus ei puolusta maatamme! Unkari toimii ihan sääntöjen mukaan ja puolustaa omia etujaan ja sitä kritisoidaan. Ruotsalaiset hyväuskoiset idiootit eivät myönnä maansa katastrofaalista tilannetta vaikka näkevät sen helvetin omin silmin. Mitä sitten tehdään kun pakolaisia on täällä MILJOONA? TAI PARI KOLME MILJOONAA? Pakenemmeko me jonnekin ja MIHIN? Kuka ottaa vastaan miljoonan pari suomalaista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mkua
Vihainen
#8

Irakilaisia on 35 miljoonaa, siihen se ehkä loppuu. En tiedä minne tästä pitäisi lähteä (kerro jos keksit!).
Nyt saamme monessa kohtaa kuulla ”ei niin voi tehdä, se on perustuslain vastaista”. No mitä? Suomalaiset kai sen on kirjoittanut ja voi kirjoittaa uusiksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun irakilaisia on 5 miljoonaa niin ne kirjoittaa lait uusiksi. Se on sitten sharia-laki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Göran
#5

Ruosissa menee 20-25% verorahoista mamutukseen!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000