Perussuomalaiset

Teemu Suominen

Jäikö pää vetävän käteen

Päättymässä olevalla viikolla on Suomessa käyty todella kovaa ja rumaa poliittista peliä. Peliä jossa olivat mukana kaikkien hallituspuolueiden keskeiset ministerit, pääministeriä ja presidenttiä myöden. Nähty manööveri on hyvin ainutlaatuinen, eikä mitään edes lähelle ole suomalaisessa poliittisessa elämässä nähty sitten Kekkosen ja poikkeuslain. Sekin monen mielestä kalpenee nyt nähdyn rinnalla.

Tosin äänestäjät, tässä tapauksessa perussuomalaisten kenttäväki ei mennytkään tähän mukaan vaan toivotti poliittisen eliitin suunnitelmat sinne minne aurinko ei paista. Uskon, että näin tekevät myös äänestäjät laajemmin seuraavissa vaaleissa.

Perussuomalaiset Soinin johdolla olivat taipuneet Keskustalais-Kokoomukselaiseen poliittiseen linjaan josta johtuen puolueen kannatuksesta on sulanut vaaleista lukien noin puolet. Soini ja hänen esikuntansa myös puolueen kentällä on tullut tänä aikana hyvin epäsuosituiksi ja se näkyi vähän joka käänteessä puoluekokouksen aikana.

Sampo Terho oli puolueen linjan pysymisen takuumies, sekä takuu sille, että Soini itse pysyy hallituksessa. Puolueen johdon ja siinä mukana myös Terhon oma suosio kuitenkaan ei riittänyt, ei edes lähelle, Terhon valintaan puolueen puheenjohtajaksi.

Puolueen entisen johdon ja hallituskumppaneiden masinoimassa Halla-ahon torppaamisessa ei ollut kyse Halla-ahosta henkilönä, eikä edes siitä mitä hän edustaa. Halla-ahon torppaamisessa oli kyse hallitusohjelman erityisesti sen maahanmuutto- ja EU poliittisten kirjausten täytäntöönpanosta. Siis siitä mistä oli jo sovittu, mutta jota Soini ei ollut vaatinut noudatettavaksi. Soini ei vain ollut jättänyt vaatimatta vaan myös itse harjoittanut aktiivisesti EU-myönteistä politiikkaa hallituksessa ja se olisi Halla-ahon johtamassa Perusuomalaisissa ollut mahdottomuus.

Halla-aho piti saada siis sivuun, mutta kuitenkin tavalla ettei hallitus vaarannu ja siten sotke kepulin maakuntauudistusta tai kokkarin sotea. Molemmat olisi varmasti saatu maaliin Halla-ahonkin kanssa, mutta hinta olisi olut nimenomaan tuo maahanmuutto- ja EU politiikan kiristys ja se ei sopinut hallituskumppaneille.

Tilanne oli Keskustalle helpompi, koska maakuntauudistusta kannatetaan varsin laajasti puoluerajojen yli. Kokoomus toki karsastaa kepulin esittämää mallia, mutta nielee sen soten takia.

Sen sijaan tilanne on Kokoomukselle hankala. Sen hellimä valinnanvapaus voi toteutua vain nykyisellä hallituspohjalla ja vain koska se hyväksyy maakuntauudistuksen. Tosin tuo kokkarin hellimä valinnanvapaus on kaatumassa perustuslakivaliokunnassa, sen saatua oikeusoppineilta täyslaidallisen.

Keskusta vaikuttasi olevan tämän viikon voittaja. He saavat maakuntahallintonsa. Tämän lisäksi koska uuvatti ryhmällä ei ole, eikä ehkä koskaan tule olemaankaan, minkäänlaista organisaatiota perinee keskusta uuvattiporukan äänet maakunta ja eduskuntavaaleissa.

Kokoomuksella on hankalampaa. Nyt sillä on kilpailijana politiikkaansa terävöittävä Perussuomalaiset ja liittolaisena todella epävakaa uuvattiryhmä. Tehtyjen ratkaisujen ansiosta myös Orvon asema puolueen johdossa on epävarmalla pohjalla, kuten viimepäivinä mm. Rydmanin ja Zyskowiczin ulostuloista olemme nähneet.

Rinteen vetämät demarit on myös umpikujassa. Rinne on sanonut, että demarit menevät hallitukseen vain uusien vaalien kautta. Rinteen demareille vaalit tähän väliin olisi ollut taivaanlahja. Halla-ahon vetämänä perussuomalaisten oppositio politiikka paitsi terävöityy, niin myös palannee omalle uralleen. Se puolestaan on demareiden kannatukselle myrkkyä.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Eipä Teemu Suomisen kirjoitukseen ole lisättävää, kyllä Teemu kirjoitteli osuvasti loikkauksesta.Ja olenkin aivan samoilla linjoilla hänen kanssaan.Eihän loikkareilla ole kuin 2 vuoden ilo, sitten ovatkin tyhjän päällä. kuten kuuluukin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Tässä paljastui oleellinen asia Soini on hehkuttanut kuinka maahanmuutosta on hallitusohjelmaan kirjattu ajamianne asioita. Totuus paljastui siinä vaiheessa kun Halla-aho vaati niiden täsmällistä noudattamista. Soini on istunut ministerinä vaatimatta täydellistä hallitusohjelman noudattamista, niin kuin Sipilä sanoi on mahdotonta tässä vaiheessa kirjaimmellisesti noudattaa maahanmuuton kirjauksia tämä sopii Soinille ministerin salkku kourassa.
Olin jo päättänyt antaa ääneni Sauli Niinistölle mutta tämän KOK presidentin katson nyt irtisanoutuneen siitä mitä aiemmin edusti ”koko kansan presidentti” En täytä kannattajakorttia enkä anna ääntäni hänelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Miten muka on mahdotonta noudattaa yhteisiä mamu-sopimuksia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Peter Björk...
#4

Hyvä kysymys…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000