Perussuomalaiset

Teemu Suominen

Ei keskustelulle - ei demokratialle

Tuossa joku aika sitten puhuin ystäväni kanssa. Oli toki tiedossani, että hän on vasempaan suuntaan kallellaan. Olivatten etsineet FB päivityksistäni rasistisia tekstejä. Kysyessäni, että löysivätkö, niin eivät olleet löytäneet, eivät oleet. Kuitenkin hän piti kriittistä suhtautumistani vihan lietsontana.

Tuo sai minut sittemmin miettimään, että mikä oikeastaan on tuota vihanlietsontaa. Kuten hyvin tiedämme jokaisella kolikolla on kaksi puolta. Turvapaikanhakijoiden kohdalla on aika suuri määrää ihmistä jota haluavat heitä Suomeen nykyistä enempää. Heille turvapaikanhakijat tuntuvat olevan itse tarkoitus ja kaikki siihen liittyvä negatiivinen on, jos ei rasismia, niin vihanlietsontaan. Kuitenkin kolikon toisella puolella on ollut huomattava piikki rikostilastoissa, etenkin raiskauksissa. Lisäksi turvallisuuden uhkia monen moisia muitakin. Onko sen kertominen oikeasti vihanlietsontaan? Mielestäni ei. Tämä johtaakin hyvin suureen ongelmaan -avoimen yhteiskunnan keskustelukulttuurin loppumiseen, jolloin yhteiskunta ei ole enää avoin, vaan jotain aivan muuta.

Yllä kuvaamani keskustelu, vaikka pintapuolinen kuvaus onkin nykysuomessa aika tavanaomainen, valitettavasti. Siinä kuin vielä muutama kuukausi takaperin, joka ikinen media saarnasi monikulttuurisuuden autuaaksi tekevää voimaa ja turvapaikanhakijoiden ihanuutta on ääni pikkuhiljaa alkanut muuttua. Tälle muutokselle alkusysäyksen antoi case Kempele. Tuon jälkeen alkoi monet mediat ylipäätään uutisoimaan turvapaikan hakijoiden tekemiä rikoksia. Asia on selkeästi suomalaiselle medialle ja siten myös kansalaiskeskustelule hyvinkin arkaluontoinen edelleen. Suomalaisessa mediassa Helsingin uutiset onkin (toim. Huom! Ei Helsingin sanomat) onkin yksi raikkaimmista tuulahduksista. Helsingin uutiset uutisoi tässä muutama päivä takaperin tutkijoiden Kari Laitisen ja Pirjo Jukaraisen Poliisiammattikorkeakoulun sivuilla julkaistun kirjoituksen. Kirjoituksessaan tutkijat kiinnittävät huomionsa kolmeen keskeiseen asiaan.

Ensimmäisenä esiin nostettuna asiana on se, että turvattomuuden tunne yhteiskunnassa on lisääntynyt rajusti. Turvattomuuden tunteen lisääntyminen liittyy Eurooppalaiseen pakolaiskriisiin, jonka myötä Suomeenkin on tullut kymmenniätuhansia turvapaikanhakijoita. Turvapaikanhakijat itsessään eivät kuitenkaan turvattomuuden tunneta tuo, vaan sen mukanaan tuomat lieveilmiöt. Tälläisinä lieveilmiöitä tutkijat listaavat mainiten seuraavat: etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisiin yhteenotot, omaisuusrikokset sekä seksuaaliset väkivaltarikokset ja häirinnät. Kun tämä liitetään yleiseen yhteiskunnalliseen epävarmuuteen onkin keitos aika valmis. Mausteeksi olemme kuitenkin saaneet vielä Pariisin terrori-iskut ja kansainvälinen poliittisesti jännittyneen tilanteen.

Toisena esiin nostettuna asiana on se mikä omakohtaisessakin keskustelussa on tullut koettua. Se on se kolikon toisen puolen näkeminen. Se mikä toiselle edustaa vihanlietsontaa on mulle rehellisyyttä ja voimuutta nähdä mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin hyvin vähän aikaa on mediassa ylipäätään käsitelty turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia. Ylipäätään Suomalaisessa mediassa ei juuri lainkaan ole käsitelty maahanmuuton kasvuun liittyviä turvallisuuskysymyksiä tai niitä on käsitelty pintapuolisesti ja vähätellen. Ehkä erikoisin piirre tässä käsittelyssä onkin ollut Suomalaisen yhteiskunnan syyllistäminen turvapaikanhakijoiden jo tekemistä tai tulevista rikoksista. Tässä yhteydessä voi hyvin moni suomalaisen tulisi ottaa ja katsoa peiliin mm. Siinä miten on harjoittanut omaa verkkokirjoitteluaan seksuaalirikosten ja ahdistelutapausten yhteydessä. Näissä tapauksissa keskusteltaessa ei voi olla näkemättä miten herkästi syyllistetään uhria. Uhri voi tulla seksuaalisesti häirityksi Suomessa monen kirjoittajan mielestä täysin omasta syystään, koska hän on liikkunut julkisella paikalla ja on pukeutunut suomalaisella tavalla ja käyttäytynyt kuten suomalainen yleensä käyttäytyy. Erityisen ongelmallista on tässä on se, että etsitään syitä turvapaikanhakijoiden tekemiin rikoksiin heidän täällä kohtaamastaan oletetusta syrjinnästä.

Kolmantena esiin nostettuna asiana demokratian heikkeneminen. Tälläisistä tutkijat listaavat esimerkkeinä Perussuomalaisten kannatuksen laskun hallitustaipaleen alkuvaiheessa sekä anargistien yrityksen väkivaltaisin keinoin estää 612 -soihtukulkueen.

YLE saa aina paskahalvauksen kun jotain oikeistolaista, edes YLE toimittajan omasta ajatusmaailmasta katsoen, tapahtuu. Tälläisestä saatiin loistoesimerkki Itsenäisyyspäivänä. YLElle se, ettei pakolaisista ole yhkaa ja he kaikki ovat hädänalaisia on edelleen se yksi ja ainut totuus. YLEn maailmankuvaan ei yksikertaisesti mahdu mitään muuta. YLE onkin korostaakseen itse itseään kerta toisensa jälkeen tuonut Sinkkosen puhumaan asiasta kuinka terroristejä turvapaikan hakijoissa ei ole ja kuinka kyseinen asia on tarua. Sinkkonen omassa blogissaan kertoo jopa, että “Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista näyttää siis nykytiedon valossa olevan täyttä satua. Siitä huolimatta tämän päivän Euroopassa maahanmuuttoa vastustavat poliittiset tahot ovat toisintaneet sellaisenaan ISIS:in propagandaa ja jopa vahvistaneet sitä maalailemalla sen päälle omia uhkakuviaan”.

Jää kuitenkin on murtumassa, myös suomalaisessa mediassa pikkuhiljaa, Sinkkosesta riippumatta. Suurelta osin tästä saamme kiittää poliisia, joka on alkanut entistä enemmän kertomaan asioita asioiden oikeilla nimillä. Yhtenä syynä tähän on poliisin oman väen entistä suurempi huoli paitsi omasta turvallisuudestaan, niin täysin riittämättömistä resursseistä, että vastaanottokeskusten sijoittamisesta pitkin perämetsiä. Noin viikko sitten SPJL luovutti poliisihallitukselle työtyrvallisuus selvityksen. Tässä oltiin erityisen huolissaan vastaanottokeskuksista. Yhtenä osana tässä on se, että sijoitetut henkilöt ovat varsin usein sotilas ja / tai poliisikoulutuksen saaneita ja kouliintuneita kovissa oloissa sekä siitä, että varsin usein vastassa on joukkovoima. Poliisi on ollut ilmaan ja heille on tehty hyvin selväksi ettei vääräuskoiset ole mitään. Myös poliisi on tarkoituksella yritetty lukita ulkopuolelle.

Vaikka merkkejä paremmasta onkin näkyvillä, niin vielä 6. 12. 2015 media ei kyennyt kunnolla käsittelemään Vapaus pelissä ”mielenosoituksen väkivaltaista yritystä estää 612 -kulkueen eteneminen. Kaikkiaan on havaittavissa, että vasemmistoanargistinen väkivalta on nostanut päätään, jolla on pyritty tukahduttamaan kansallismielisten liikkeiden mielenilmauksia. Anarkisteja on puolustettu ja heitä kiinniottaneita poliiseja on syyllistetty voimakkaasti paitsi sosiaalisessa mediassa, niin myös jossain määrin YLEn uutisoinnissa  itsenäisyyspäivän jälkeen.

On myös huomattava, että  jää ei ole sulanut vielä niin paljoa, etteikö isoja uutisia vedettäisi vielä siitä, että osa Irkailaisita lähtee kotiin. Miksi Irakilainen joka hakee turvapaikkaa suomesta lähtee kotiin? Helsingin sanomia lainannut Iltalehti kirjoittaa syiksi hakijan kyllästymin toimettomuuteen ja suomalaiseen ruokaan sekä siihen ettei Suomi ollutkaan sitä, mitä ihmissalakuljettajat Välimeren rannalla lupasivat. Tietysti voimme pohtia onko tälläinen pakolainen edes pakolainen, joka pakenee hengenvaarassa. No ei ole! Hän on puhtaasti elintasoshoppailija. Jos kaveri tulee hengenvaarassa, niin turvapaikka ensimmäisessa turvallisessa maassa on ok. Tosin, Irakilainen joka tulee Suomeen tulee Turkin, Kreikan, Italian, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta suomeen ja kaikki nuo maat on turvallisia. No tokihan reitti voi olla toinenkin, mutta silti noita turvallsia maita on useita matkalla. Vihdoinkin myös tuo turvapaikkashoppailu on sanottu myös ääneen kun Afganistanin suurlähettiläs Anne Meskanen sen sanoi Ykkösaamussa.

Sitten on vielä ne riskit. Vaikka YLE Sinkkosen suusta on meille kertomassa edelleen, ettei turvapaikanhakijoissa ole riskejä, niin mm. Helsingissä on tänä vuonna raiskaustilastot nousseet 55%. Lisäksi Pariisin terrori -iskuista epäilytyjen joukossa on henkilöitä, jotka on rekisteröity turvapaikanhakijoiksi Kreikassa, Iltalehti mainitsee nimeltä Ahmad alMohammadin. Varsin moni Pariisissa iskun tehneistä on joko tullut Eurooppaan turvapaikanhakijana tai on turvapaikanhakija edelleen, vaikka Helsingin Sanomat väittikin heidän ollaan raskalaisia. Hesari kyllä myös toteaa kirjoituksessaan, että “Pidätykset ovat tapahtuneet Molenbeekin kaupunginosassa Brysselissä” ja “Alue tunnetaan nykyisin terroristien suosimana tukikohtana, jonne monet Syyriasta palanneet Isis-taistelijat ovat asettuneet”.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
PRKLE
#1

Suvakit (suvaitsevat vajakit) saavat ihanan monikulttuurihelvettinsä! Me kritisoijat emme ole rasisteja, se vaan ei mene näiden vähä-älyisten kaaliin. Halla-aho ja muut valveutuneet ovat jo vuosikausia varoittaneet tulevasta kaaoksesta ja silti tämä sinisilmäinen suvakkilauma vain kusee omaan pesäänsä. Pahimpana umpitollo pääministeri houkutteli pakoloisia tarjoamalla taloaan turvapaikanhakijoille. Ei ole ihme jos tämä maa on kusessa kun kansasta löytyy kusipäisyyttä johtoporrasta myöten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei meillä enää mitään demokratiaa ole. KMS-NOVA-rahoittajien valtaan nostama kaikkiin merkittäviin puolueisiin lahjottu, ja useimmiten johtopaikoille noussut juntta, joka päättää mitä haluaa riippumatta siitä mitkä on kansan tahto tai mitä äänestetään.
Tämä juntta lisäksi kuolaa EU-virkojen ja yhdysvaltalaisten päänsilitysten perään. Itsenäisyys on mennyttä.
Harvain omistama, ja omistajiensa, rahoittajiensa ja mainostajiensa ajatuksia myötäilevä propagandalehdistö vielä huolehtii, että täällä ei voida ajatella ”väärin” ilman seuraamuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Länsimainen demokratia:
-kansanvalta, jossa rahamiehet voivat vaalirahalla/vaalimainonnalla ostaa kansanedustajia eduskuntaan ja suuresti vaikuttaa vaalien lopputulokseen
-kansanvalta, jossa rahamiehet voivat lahjoa vallassa olevat poliitikot erilaisin etuisuuksin
-kansanvalta, jossa kansan kuvan tapahtumista lähes määräävä media rahamiesten omistuksessa
-kansanvalta, jossa tätä ”kansanvaltaa vastustavat tahot” eli ”vääriä ” mielipiteitä esittävät voivat joutua rahavallan omistaman median propagandakampanjan kohteiksi.
-kansanvalta, jossa työnsaanti ja työpaikan pitäminen voivat riippua poliittisista mielipiteistä
-kansanvalta, jossa kansan mielipiteellä, jos sellaista demotivoinnista ja mediapropagandasta huolimatta muodostuu, ei ole väliä; poliitikot päättävät joka tapauksessa kuten rahaeliitti haluaa.

Jokainen euro on samanarvoinen!

Uusliberalismi: rahan vapaus, ihmisen orjuus

Uusi uljas Stubb on tämän ideologian ilmentymä.
Arvot on poistettu, ahneus on tilalla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Luin otsikon:

”Ei keskustelulle – ei demokratialle”

Koskeeko tekstisi Timo Soinia ja hänen tapaansa hallita puoluetta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Muissa puolueissa ei erimielisyyksiä asioista olekaan.
Sellainen puolue on terve ja kehittyvä jossa on monta eri näkökantaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Muissa puolueissa on selvä, että jos haluat ehdokkaaksi, noudatat johdon mielipiteitä, erityisen selvää tämä on Kokoomuksessa, jossa tosin vaaleissa kalastellaan ääniä näennäisen erilaisill avaalilupauksilla. Muissa puolueissa ei ole edes keskustelusivuja. Niissä ei johtoa uhmata, tai sitten on pari keskenään kilpailevaa porukkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS takoo, oppositio mylvii!
Tyytyväinen
#5

”Hallitus julkisti kuluneella viikolla 80 kohdan toimenpideohjelman turvapaikanhakijakriisin hallitsemiseksi. Paperi on kovaa tavaraa. Siitä kertoo se, että vasemmistoliitto ja vihreät pöyristyivät täysin; samoin monikulttuurisuuden nimiin vannovat toimittajat. SDP:stä osa mylvi tuohtumustaan, muutama kiitteli rohkeaa ja lujatahtoista hallitusta.

Perussuomalaisten ministeriryhmä on toimintaohjelmaan tyytyväinen. Saimme läpi käytännössä kaikki keskeiset vaatimuksemme. ”

Mieluisaa luettavaa jäsenkirjeessä! Tällaista tekstiä voisi olla näkyvämmin SU:ssa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000