Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Suomesta on tulossa kovaa vauhtia EU:n renki

Maaseudun näivettyminen on jatkunut 60-luvulta saakka. Pienistä kunnista muuttaa jatkuvasti ihmisiä kasvukeskuksiin. Päiväkoteja ja kouluja lopetetaan, kaupat ja pankit sulkevat uksensa. Terveydenhoidon perässä reissataan satoja kilometrejä.

Miksi näin tapahtuu?

No siksi, kun poliitikot haluavat.

Suomesta ollaan sote-uudistuksen ja maakuntavaltuustojen kautta tekemässä erämaata, jonka syrjäkylille kaupunkilaiset voivat mennä viikonloppuretkelle ja lintuja bongaamaan.

Syvä maaseutu on jo autioitunut. Loppukin asutus katoaa ja jäljelle jäävät omituiset erakot. Tämä kaikki vain siksi, etteivät valtuutetut ole tehneet työtä, johon kansalaiset ovat heidät äänestäneet. Valtuustot ovat vastuussa kuntien tilasta ja kehtyksestä.

Juha Sipilä kertoo pelastaneensa Suomen konkurssilta, vaikka hallituksen toimilla ei ole osaa eikä arpaa nykyiseen, hetkelliseen, nousuun. Petteri Orpo haluaa työttömät halpatöihin ja maahanmuuttoa tarvitaan paikkaamaan työvoimapulaa, joka vaanii jo nurkan takana, niin kuin on vaaninut 70-luvulta lähtien. Vielä ei ole sitä päivää nähty. Eikä nähdä.

Sotea markkinoidaan kolmen miljardin säästöillä. Perusteluja ei kerrota. Säästöjä ei tule. Ainoat tahot, jotka sotesta hyötyvät, ovat kansainväliset toimijat, jotka rahastavat miljardeja suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Suomesta on kovaa vauhtia tulossa EU:n maksumies ja renki. Tämä päätös on tehty suomalaisia kuulematta. Suomi ei saa päättää itsenäisesti edes siitä, siirretäänkö kellojen viisareita kesäaikaan. Suomella ei ole EU:n suuntaan muuta kuin vastuita. Pelkästään Kreikan velat maksavat veronmaksajille 5,8 miljardia.

Kehitysapuun on tärvätty 25 viime vuoden aikana 17 miljardia. Suuri osa rahasta on mennyt afrikkalaisten diktaattorien sveitsiläisille pankkitileille.

Suomi on satojen vuosien aikana kerännyt mittavasti kansallisvarallisuutta. Pääoma alkaa olla ulkomaalaisten yritysten hallussa ja suomalaiset maksavat omien rahojensa käytöstä valtavia summia ulkomaalaisille sijoitushuijareille.

Tätäkö kansalaiset haluavat päättäjiltään?

Tapio Äyräväinen

kaupunginvaltuutettu (ps)

Salo, Muurlan kaupunginosa. Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 24.4.2018

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Mitä pitäisi tehdä? Onko tuo kehitys joku ”herran tahto”, jolle ei voida mitään? Vai onko kysymys siitä, että grynderit, pankkimiehet ja vuokra-asunnoista Kelan tuella tuottoja kahmivat lobbarit määrittelee taloutemme suunnan ja päättäjämme avuttomina tukevat heidän visioitaan?
Otetaan vaikka tämä järjetön investointitahti, kun samaan aikaan perusinframme rappeutuu. Lähes koko Valtakunnassa kaivetaan johtoja maahan sähkön, vesihuollon ja tietotekniikan vuoksi. Samaan aikaan kylät tyhjenee ja uutta kämppää väsätään kiihtyvällä vauhdilla taajamien kylkeen.
Eihän tässä ole kansantaloudellisesti mitään järkeä. Juhlapuheissa hehkutetaan digitalisaatiosta ja tietotekniikan kärkimaasta. Tarkoittaako se todella poskiposkea vasten asumista? Yhteys, kuvan kanssa, saadaan Piilaaksoon mikrosekuneissa. Piirustukset ja muut dokumentit siirtyy hieman eri nopeutta kuin ”jalkapostin” aikoihin. Mitä ihmettä varten meillä koulutetaan porukkaa veronmaksajien rahoilla, jos tulos on tämä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tapio Äyräväinen toimitusjohtaja
#6

Erinomaisen hyviä kysymyksiä. Hallitukselta puuttuu selkeä päämäärä, jota kohti pyrkiä. Tavoite pitää aina määrittää, oli projekti mikä tahansa. Hallituksen aika menee puuhastelussa ja seuraavien vaalien odottelussa. Viimeiseen vuoteen ennen eduskuntavaaleja hallitus on aina rampa ankka. Käsittämätöntä touhua…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mikäli suomalaiset eivät ensi vuonna äänestä Suomen puolesta, korjauksia on sen jälkeen enää vaikea ellei mahdotonta tehdä.
PS101!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kansa'n
#7

Globalisaatio on Suomenkin kokoinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Globalisaatio ei välitä tuon taivaallista Suomesta ja sen koosta, se haluaa pyyhkäistä koko Suomen pois. Jos itse sitä haluamme niin peukutusta nykymenolle, muuten ei. Kannattaa äänestää PS-edustajia joka vaalissa, se on oikea teko isänmaan puolesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

heikki
#10

Digivero on alkusysäys integraatiosuvaitsematttomuudelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tapio Äyräväinen toimitusjohtaja
#3

Pahaa pelkään. Aikaa on kovin vähän. Siksi kaikkien perussuomalaisten pitää tehdä hartiavoimin töitä. Kukin kykynsä mukaan.

Hyvänä esimerkkinä Salosta – olemme sitoutuneet jakamaan joka ainoaa Perussuomalainen-lehteä ennen ek-vaaleja satoja kappaleita vuoden ajan.

Halpa väline, josta kansalaiset saavat ajantasaista tietoa meikäläisistä.

Ja lettukestit jatkuvat Salossa heti, kun ilmat passaavat. Meillä on paljon uutta ja innokasta väkeä tullut mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Kai se olisi tässä hämäläistenkin herätä?
Kun kuuntelee SDP:n Rinteen ja nuoremman polven Lindtmanin, sekä Aallon ja Li:n jakopuheita, niin rahat loppuu vuoden sisään.
Suomessa ei niin paljon ”hyväosaisia” löydy, että vaikka heille pannaan 70% vero, niin ei riitä. Kyllä varmaan kirpaisee jokaista joka edes yrittää suurin piirtein omillaan tulla toimeen.
Esim. porukkaa alkaa lappamaan ”hoitoon” kun sana leviää. Ja se leviää nopeasti.
Tiilikainen vielä jakaa pohjaksi ”hyväsanomaa” suomalaisten uhrimielestä, pelastaa koko maailma ekokatastrofillta.
Aamen ja tattis!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Edellis sukupolven työt kuin siitä saatu hyvinvointi valuu teille tietymättömille – maasta ulos – kuitenkin puhutaan että tähän maahan pitäisi investoida yhä enenevissä määrin tulojen kera valtionkassaan.

T. Seppo …. globaalista rahavuotoa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#5

Tuossa ekassa kommentissa kysyttiin, että mitä pitäisi tehdä. Niin kauan, kun Taloudestamme päättää EKP ja Politiikastamme EU, niin se on juur se ja sama, mitä meidän hallitus tekee. Nykyinen talouden nousupyrähdys on ekp:n parin biljoonan tyhjästä luodun euron aiheuttamasta euron 30% devalvoinnista saatua hyötyä, joka alkaa olla kuivunut pois ja seuraava kriisi kolkuttaa ovella. Niin kauan, kun emme itse voi päättää politiikastamme, on aivan sama mitä tehdään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000