Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Perin kummallista

Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt myöntää kolmen miljoonan euron avustuksen uutis- ja ajankohtaistoimintaan MTV Sisällöt Oy:lle. Toiselle hakijalle Brilliance Communications Oy:lle eli AlfaTV:lle avustusta ei myönnetä.

MTV Sisällöt Oy haki 2,5 miljoonaa euroa yleisavustusta nykyisen MTV3-kanavan uutis- ja ajankohtaistoiminnan tason ja tarjonnan ylläpitoon. Hakemuksen mukaan yleisavustuksella turvataan nykyisen uutistuotannon 18 tunnin viikkotaso vuosina 2018 ja 2019. MTV Sisällöt Oy haki myös 0,5 miljoonaa euroa erityisavustusta nykyisen uutis- ja ajankohtaistoiminnan laajentamiseen. Vuosien 2018 ja 2019 vaalit laajentavat merkittävästi uutis- ja ajankohtaistoimintaa.

Uutistoiminnan avustusta edelsi erikoinen operaatio, kun hallitus päätti esittää ministeri Anne Bernerin toimeksiannosta kootun niin sanotun Harry Harkimon työryhmän esityksen mukaisesti miljoonatukea yleisen edun kanavalle – jollaista lupaa ei kukaan Suomessa ollut hakenut.

Yleisesti otaksuttiin, että suurin tuen saaja olisi MTV – jonne Harkimo teki monta vuotta talk showtaan – jos vain yhtiö hakisi yleisen edun kanavan toimilupaa sekä tukea. Näin tapahtui.

Onkohan syy siihen, että MTV mollaa perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaarta tässä?

Luulen, että on.

Yle on punavihreiden toimittajien hallussa, joten jonkun Kirsi Heikelin oksennukset voi tätä taustaa vasten ymmärtää.

Lähetimme Varsinais-Suomen medioille piirin puheenjohtajan Vilhelm Junnilan kannanoton, joka vaiettiin kuoliaaksi.

Suomalaisen median tila ei hyvältä näytä. Toisaalta, mitä pikemmin oksa, jossa toimittajat roikkuvat, katkeaa, sitä nopeammin totuus voittaa.

Lähde: muun muassa Päivän lehti.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Olisikohan sillä mitään vaikutusta asiaan että Presitentin vaaleissa MTV:llä ja koko Hallituksella on yhteinen Eu-Trolli Presitentti ehdokas nimeltään Sauli !

t.Päästiin perseen myyjistä

ps. Saulin takana on Siniset,Kokoomus ja lähes koko Keskusta (siis koko Hallitus ryhmä)
Keskustan kenttäväestä vain 30 % äänestää omia ehdokkaita siis 10 % Porno-Mattia ja 20 % Paavoa !

Raha ratkaisee…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Kilpailua on lisättävä! Tuo kutsuhuutohan on kuultu ja uskottu sen autuutteen. Nyt näyttää siinäkin olevan noita ”yleiset syyt” elementtejä. Eihän ”vääriä toimijoita” voi kannustaa.
Pidemmän aikaa tullut ihmeteltyäkin, että saako asioita tuoltakin kantilta pohtia? Ei näemmä saa. Vain ”oikean median” joukkoon itse itsensä nimenneet on oikeutettu asioiden käsittelyyn?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska
Utelias
#3

tästä olisi aiheellista saada lisää taustatietoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000