Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Suomalainen orwellilaisuus – vapaudet katoaa

Nyt taas tuossa tuli sellaista eteen feissarissa, että pakko ottaa kantaa selkeisiin orwellilaisiin merkkeihin Suomessa. Sananvapaus ja yksilönvapaudet ovat kuitenkin yksi länsimaisen yhteiskunnan perusarvoja – niiden pitäisi olla kiveenhakattuja. Ja niistä ei pitäisi ikinä luovuttaa. Erityisesti tämä korostuu nyt eduskuntavaalien ollessa ihan nurkan takana – kyllä erilaisilla poliittisilla liikkeillä pitää olla oikeus tuoda sanomansa esille ja myös raaka kritiikki valtaapitäviä kohtaan on oikeutettua. Polliittinen väkivalta ei kylläkään kuulu demokratiaan, mutta kyllä suun aukaisuun pitää olla oikeus.

Poliittisessa keskustelussa on selkeästi menossa vaihe, joka kummasti muistuttaa 70-luvun keskustelua Neuvostoliitosta ja ulkopolitiikasta. Nyt tämä sama yhden totuuden ja yhden vivahteen ilmentymä on vaan levinnyt laajemmalle yhteiskunnalliseen keskusteluun. Haittamaahanmuuttoa, ilmastohömppää, EU:nia, oman maan kuristamista, poliitikkojen suhmurointeja jne. jne. ei saisi selkeästikään arvostella. Vaaleissakin tämä näkyy – erityisesti ilmastokeskustelussa ja maahanmuuttokeskustelussa. Jos arvostelet nykyisiä ratkaisumalleja asioihin ja esität virallisesta totuudesta poikkeavia mielipiteitä – leimakirves heilahtaa hetkessä ja uhriutuminen alkaa.

Olen monesti kirjoittanut tästä – mutta toistetaan asia silti. Erityisesti perussuomalaiset ja kansallismieliset toimijat ovat tämän suurennuslasin alla. Kun vastapuolen argumentit loppuvat, niin silloin siirrytään vastapuolella leimaamiseen. Ja sellaiseen leimaamiseen, jolla ei ole reaalimaailman kanssa mitään tekemistä. Viimeisin esimerkki tästä oli vaalivideomme ketutuksesta, jossa suoraan arvosteltiin parodian kautta valtaapitäviä ja Sipilän vasta kaatunutta huojuvaa hallituskyhäelmää. Kuuleman mukaan tämä video yllytti näihin muutamaan vaalikojuilla tapahtuneeseen hyökkäykseen, jonka kohteeksi esimerkiksi loikkareitten hillotolppakeisari Timo Soini joutui. Kattia kanssa – perussuomalaisten videolla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Mutta tietenkin uhriutuvilla poliitikoilla ja valtamedialla piti tarttua tähän täkyyn.

Muutenkin vaalikeskusteluissa on nähtävissä eräänlainen hymistely valtapuolueiden ja vihervasemmistolaisen opposition osalta. Joku Pekka Haavisto päästetään todella helpolla vaalitenteissä, vaikka kaveri puhuu täyttä puuta heinää eri asioista. Jussi Halla-ahon ja muitten perussuomalaisten johtohahmojen päälle sen sijaan hyökätään rakkikoiran tavoin. Mutta Jussista näkee sen, että hyökkäykset ovat turhia. Faktat tulee suoraan ja perustellusti – se kertoo siitä, että Jussi on loistava tenteissä ja myös poliittisena johtajana yksi tämän valtakunnan parhaista toimijoista. Siinä on rakkikoiran tyylillä toimivat toimittajat helisemässä. Saa nähdä, että miten lähipäivinä YLE:n tentissä toimittajat hyökkää – joko haastaminen on tasapuolisempaa.

Olen toimittanut useaan otteeseen jatkuvasti pahenevasta facebookiin liittyvästä sensuurista, joka on käytännössä erilaisten ilmiantorinkien masinoimaa. Kyllähän tämä touhu ainakin rikkoo perustuslakimme henkeä, jossa ennakkosensuuri on suoraan kielletty. Tämä on juuri sellaista vaaleihin vaikuttamista, mistä on toimitettu päättäjien ja valtamedian toimesta. Ulkopuolisen vaikuttajan sijasta vaikuttaja onkin Suomen sisällä ja se on käytännössä kansallismielisten toimijoiden vastavoima – vihervasemmistolaiset ja anarkistit. Näille perussuomalaiset ovat se pääkohde, koska meidät koetaan uhkaksi. Ja tämän touhun päässä on juuri se monesti mainittu orwellilainen dystopia ja diktatuuri, jossa mielipiteet vaiennetaan.

Loppukaneettina voi todeta – olemme menossa siis kohti jonkinlaista orwellilaista diktatuuria, jossa väärillä mielipiteillä varustetut toimijat viedään mahdollisesti oikeuden eteen. Ja tällöin mielipiteitten takia ihmiset laitetaan telkien taakse tai sitten jotain muuta keksitään pään menoksi. Tätä vastustetaan viimeiseen asti perussuomalaisten piirissä. Kyllä se sananvapaus on sellainen asia, että se kuuluu länsimaiseen yhteiskuntaan. Tälle neuvostotouhulle on laitettava stoppi. Äänestetään siis Suomi takaisin ja siinä samalla sananvapaus takaisin. Näillä mennään!

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
#1

> väärillä mielipiteillä varustetut toimijat
> viedään mahdollisesti oikeuden eteen

Poliisin tehtäväksi jo nyt on tullut rikosten löytäminen ihmisille, jotka poliittinen järjestelmä sille osoittaa.
— Syyllinen on tässä. Tehtävänne on löytää hänelle rikos.

USA:ssa tälläkin saralla on jo menty pitkälle:
— On mahdollista vapautua rikoksesta, jos tekee sopimuksen väärän valan antamisesta.
— Syytetty antaa väärän valan, jonka perusteella toinen henkilö (varsinainen kohde) tuomitaan.
— Syytetty vapautetaan. No. Muodon vuoksi sovitaan jostain ”rangaistuksesta”. Vaikkapa muutama tunti yhdyskuntapalvelua, jonka laiminlyönnistäkään ei sitten kukaan lopulta syytä ketään.
— Syyttäjä sitoutuu sopimuksen mukaisesto olemaan syyttämättä väärästä valasta.

Kaiken muun lisäksi syyttömyysolettama on kääntynyt syyllisyysolettamaksi.
— Valtion edessä jokainen on syyllinen ja
— Jumalan edessä jokainen on syntinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Pax Americana.

USA:n laki ja oikeuskäytäntö asetetaan voimaan vasallivaltioiden alueella. Välineenä käytetään suuryhtiöitä, Facebook, Google jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#4

USA:sta saattaa tulla Google, Venäjältä putinismi yön susineen, Kreikasta tulee velkaa ja Ruotsista maahanmuuttajia. Mistään ei tule juuri hyvää, vaikka banaanivaltiosta tulee banaania, ja silti se on pahis, pankit tulevat toimeen omillaan.

Pitäisi pyrkiä itsenäiseen Suomeen, jolla on oma valuutta, ja maahanmuuttajille matkavakuutukset, ja maksullinen koulutus. Jo näillä Suomi selviää veloistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sensuuri
#2

Miten sananvapaus toteutuu kuusamolaiset ryhmässäsi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000