Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Slipoveriukkojen reikäpallo ja vihreitten kaivosripaska

Kuusamossa on nyt viimeaikoina ollut pinnalla kaksi aihetta – kaupungin mahdollinen rahanpumppaus konkurssiin menneeseen golfkenttään ja taas kerran kiihtynyt kaivoskeskustelu Juomasuon hankkeen ympärillä. Joten päätin nyt tässä kirjoituksessa hieman ottaa perspektiiviä molempiin aiheisiin, vaikka nämä eivät suoriltaan toisiinsa liitykään. Mutta eiköhän näistä tekstiä saada aikaiseksi.

Slipoveriukkojen reikäpallo

Elikkä viime vuoden lopulla Tropiikin vieressä sijaitseva golfkenttä mennä hujahti konkurssiin ja ostajaa liiketoiminnalle ei ole löytynyt. Joten nyt edellisessä kokouksessaan Kuusamon kaupunginhallitus päätti äänin 6 – 5 pumpata konkurssiin menneeseen kenttään rahaa 250 000 euroa. Alkujaan esitys oli 700 000 euroa, mutta näön vuoksi esitys muutettiin tuohon alempaan summaan. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kuitenkin valtuusto. Ja valtuusto toivottavasti torppaa tämän päätöksen.

Kyseessä on vaan taas yritys saada kaupunki rahoittamaan yhtä täysin tuottamatonta toimintaa. Muutama slipoveriukko käyttää kenttää ja käytännössä golfkausi Kuusamon korkeuksilla on hyvin lyhyt. Voidaan todeta melkein suoriltaan, että golfkenttää ei tulla tällä tavoin saamaan ikäpäivänä tuottavaksi. Eli käytännön tasolla slipoveriukkojen reikäpallokenttä tulee jatkossa pitemmän päälle olemaan kaupungilta rahaa vailla jatkuvasti.

Golf on harrastuksena ja lajina lähinnä eliitin harrastus ja silloin kyllä itse golffarit saavat itse kustannella reikäpallokenttänsä. Somessa on kyseenalaistettu muita liikuntamahdollisuuksia, mitä Kuusamossa tarjotaan. Se ero tähän reikäpalloon on se, että suuri osa kuntalaisista käyttää näitä muita liikuntapalveluita – reikäpalloa Kuusamossa pelaa vain muutama slipoveriukko.

Joten älkää nyt laittako kaupungin rahaa tuohon jo ennestään hukkainvestoinniksi todettuun kenttään senttiäkään. Kyllä Kuusamossa muitakin rahanreikiä löytyy.

Vihreitten kaivosripaska

Tästä päästäänkin pienen pompun kautta tähän Kuusamossa päällä olevaan kaivoskeskusteluun ja sen lieveilmiöihin. Ja kaivoskeskustelusta voi todeta suoraan – keskustelu on Kuusamossa jatkunut vuosia ja keskustelun taso on ollut täysin asiatonta sekä kiihkosuojelijoiden että kaivoskiihkoilijoitten puolelta. Mitään keskusteluyhteyttä näiden kahden klikin välillä ei ole ollut.

Jokunen kuukausi sitten australiastaustainen kaivosyhtiö Latitude66 ilmoitti tavoittelevansa kobolttikaivosta Juomasuolle. Edellisestä suunnitelmasta poiketen louhittava metalli muuttui ja kaivos olisikin avolouhoksen sijaan maanalainen kaivos. Tämä hieman muuttaa kaivoksen luonnetta, mutta en tässä mene siihen. Jokainen voi käydä kuuntelemassa kaivosyhtiön kavereita, jos lisätieto kiinnostaa.

Joka tapauksessa vihreät ovat jatkaneet sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla tanssiaan. Kiihko päällä vihreät ovat kieltäytyneet kuulemaan kaivosyhtiön edustajien näkökulmaa. Tämä on äärimmäisen typerä lähestymistapa koko asiaan. Kyllä myös toista osapuolta voi kuunnella, vaikka hanketta vastustaisikin. En minäkään kannata hanketta, mutta aivan hyvin voin kuunnella myös kaivosyhtiön kannan. Kiihkoilulla asiassa ei päästä mihinkään.

Pari ongelmaa kaavaan sijoitetusta ankkamallista löytyy suoriltaan, kun Juomasuosta puhutaan. Kaivosyhtiö on ensinnäkin tehnyt kaavasta valituksen ja toisekseen kaava on päätetty vuosia sen jälkeen kun itse kaivosvaraukset on tehty. Tämänkin vuoksi kaivosyhtiön kanssa kaupungin kannattaa pitää keskusteluyhteys. Ei se lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa mesuamalla pysy. Ja joku Flöjtin mainostama sosiaalinen toimilupa ei kyllä oikeussalissa päde.

Mennään tässä vielä itse kaivoslakiin. Kaivoslakiin tarvitaan muutos, mutta ei mitään vihreitten ajamaa täyttä sosialismia. Kotimaisia toimijoita pitää saada alalle, tuotoista isompi osa pitää jäädä Suomeen ja jälkihoito pitää hoitaa aina hankkeissa jollain rahastointisysteemillä. Mitään alkuperäiskansojen oikeuksia tai vastaavia lakiin ei kannata alkaa kirjaamaan. Eikä mitään suoraa malmioitten sosialisointia valtiolle. Tämä johtaa siihen, että nykyinen tilanne siirtyy toiseen hulluuteen. Kaivosyhtiöitten sijaan rosvona toimiikin valtio. Joten uudistamista tarvitaan, mutta siinäkin pitää olla järki mukana. Huuhaa-ehdotukset saa dumpata suoraan roskakoriin.

Joten totean vielä kerran. En kannata Juomasuon hanketta, mutta voin keskustella myös kaivosyhtiön edustajien kanssa. Ja myös kaivoskiihkoilijat voivat laittaa jäitä hattuun, vaikka tässä kirjoituksessa kohteena olikin kiihkosuojelijat. Ei se ihan asiallista se jutunheitto ole kaivosukoillakaan ollut.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Hillotolppa
#1

Jo on itkut taas

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000