Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Purkupalloa, peruskorjausta vai kaupantekoa?

Koillissanomissa oli juttua Porkkatörmällä sijaitsevasta vanhasta lastensairaalasta, jota ollaan mahdollisesti myymässä ulkopuoliselle taholle. Kaupan teossa ei ilmeisesti olla vaatimassa rakennuksen säilyttämistä. Kohde on kieltämättä kulttuurihistoriallisesti arvokas, mutta tällä hetkellä käyttämättömänä oleva kohde nakuttaa koko ajan ylläpidosta laskua kaupungille. Tämän takia tarvitaan toimenpiteitä, koska tällä hetkellä rakennus on tyhjänpanttina. Rakennus olisi tietenkin hyvä säilyttää, mutta samalla se tarvitsee noin miljoonan euron remontin joka tapauksessa. Ja välttämättä kaupungin talouden kannalta Kuusamon kaupungin ei ole järkevää lähteä pumppaamaan tähän rahaa muutenkin investointien ollessa melko lailla tapissaan.

Vastaavia kiinteistöjä Kuusamon kaupungilla on pilvin pimein. Tilat ovat tyhjillään ja ylläpitäminen nakuttaa laskua koko ajan kaupungin kassaan. Kokonaisuutta ajetellen kaikkein typerintä on pitää näitä kiinteistöjä tyhjillään nakuttamassa laskua Kuusamolle. Siitä ei hyödy kukaan paikkakunnalla ja toisekseen osa kiinteistöistä on täysin arvottomia. Kaupungin talouden kannalta nämä tyhjillään olevat kiinteistöt ovat ongelma.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tyhjillään olevat kiinteistöt kannattaisi käydä läpi ja miettiä ratkaisuja tapauskohtaisesti. Osa voidaan peruskorjata, jos kiinteistölle löytyy järkevää ja taloudellisesti kannattavaa pitempiaikaista käyttöä. Osan voi myydä, jos hinta on kohdillaan ja sopiva ostaja löytyy. Osan kohdalla voi todeta sen, että ainoa järkevä ratkaisu on kiinteistön purkaminen. Joten asia pitää selvittää, kuitenkin nykytilanne tyhjillään olevien kiinteistöjen kohdalla on täysin absurdi. Laskua tulee kiinteistöä kohden helposti kymmeniä tuhansia euroja ja kyseiset rahat on kyllä syydetty silloin kankkulan kaivoon.

Kuusamossa meillä on noille rahoille muutakin käyttöä. Ja se on varma, että purkupalloa joutuu käyttämään osassa, osa tullaan myymään ja osa peruskorjaamaan järkevään käyttöön. Joten toivottavasti kaupungilla on jonkinlaisia suunnitelmia asian korjaamiseksi tai jos ei ole, niin ottakaa virkamiehet tästä koppi. Rahan syytäminen kankkulan kaivoon ei koskaan ole järkevää.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Hansu facesta
Utelias
#1

Mieshän kirjoittaa asiaa.En löydä edes virheitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Utelias
#2

Vuokratkaa käyttämättömiä rakennuksia yleishyödyllisille yhdistyksille nimellisellä 1€/vuosi vuokralla ja kunnossapitovelvoitteella…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Tuokin riippuu ihan rakennuksesta ja käyttökohteesta. Kuusamossa noita tyhjillään olevia kiinteistöjä riittää ja varmasti tuohonkin käyttötarkoitukseen niitä löytyy. Mutta nuo on vaan käytävä kohde kohteelta läpi ja tuo rahan syytäminen kankkulan kaivoon saa loppua tässäkin asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000