Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Punavihreä koalitio metsästämässä mielikuvitusolentoja

Tässä on tullut nyt pidettyä reilun parin kuukauden blogeista ja lehtikirjoituksista. Aiheitahan löytyisi nyt kirjoittaa vaikka mistä. Olisi ilmastohömppää, maahanmuuttoa, EU:nia jne. jne. tarjolla. Mutta jostain on lähdettävä taas liikkeelle syksyn koittaessa ja aihe löytyi hyvinkin helpolla – punavihreän koalition ja median natsi-rasisti-fasisti-mölinä. Ja eihän se ole mitään muuta kuin mölinää hämärän rajamailta.

Oikeastaan tähän koko kirjoitukseen antoi sytöt sunnuntainen vihreitten puheenjohtajan oksennus vihapuheesta ja äärioikeistosta. Kummasti Ohisalo oli vielä ajoittanut kirjoituksensa Turun terrori-iskun kaksi-vuotispäivään. Ja sehän oli sitä taattua vihervasemmistolaista hapatusta ja liiottelua – mihin ollaan nyt Rinteen vasemmistohallituksen aikaan totuttukin. Ja kohtuu kuvottavaksi tämän kirjoituksen teki vielä ajoitus – kyllä ollaan huolissaan jostain äärioikeistosta. Mutta terrori-iskun uhreja ei kyllä muistettu millään tapaa. Mutta siis muistokulkueen ja kansallismielisten toimijoitten leimaaminen kyllä muistetaan.

Tästä päästäänkin sitten laajempaan kuvaan – punavihreät ja heidän puolellaan oleva valtamedia näkee äärioikeistolaisia kuunatseja joka puolella. Heidän mukaansa niitä lienee niin paljon, että ns. vihapuheen kera se on länsimaisen yhteiskunnan suurin uhka. Ja kansallismieliset perussuomalaisia myöten nähdään punavihreitten mielestä äärioikeistolaisina, natseina ja hirmunatseina. On se touhua.

Pitää vaan muistaa muutamia asioita tässä. Ensinnäkin perussuomalaisella puolueella, Suomen Sisulla ja muilla ns. järkikansallismielisillä ei ole mitään tekemistä kansallissosialismin ja fasismin kanssa. Maahanmuuttokriittisyydellä ja tiukan maahanmuuttopolitiikan ajamisella ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. EU-kriittisyydellä ei ole mitään tekemistä putinismin kanssa. Nämä kannattaa tämän punavihreän koalition ensimmäisenä painaa kalloonsa. Samalla logiikalla koko punavihreä koalitio voidaan leimata umpikommunisteiksi – kommunistien perillisiähän sieltä löytyy.

Tähän keskusteluun voidaan myös liittää mukaan sananvapaus ja kokoontumisvapaus. Eilen järjestetyllä muistokulkueella oli oma vasemmistoanarkistien järjestämä vastatempaus, jossa vaadittiin käytännössä koko muistokulkueen estämistä ja kaikenpäälle mölistiin natsien poistamisesta Turusta. Tajuaako nämä liimanhaistelijat paria asiaa? Koko kulkueessa ei ollut yhtään nassejaakoppia matkassa ja toiseksi – kyllä ainakin vielä Suomessa lienee olemassa kokoontumisvapaus. Siis tämä mädätysjoukkio ajaa diktatuuria Suomeen, kun karrikoidaan.

Loppukaneettina totean – ministerioletettu Ohisalo ja muut vihervasemmistolaiset kaaderit voivat alkaa kaivamaan niitä kuunatseja esille samantien. Taitaa olla vaan niin, että kyse on täysin mielikuvituksen tuotoksista – siis mielikuvitusnatseista. Olen puhunut. UGH!

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Markku Hatakka
#1

Pertti Rönkö kirjoittaa Facebook sivullaan että Saksassa muistellaan terroristien uhreja JOKA PÄIVÄ. Ja paikalle on tehty muistomerkki, jossa jokaisen uhrin nimi!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Tapio , kyllä tämä alkaa olla jo sen luokan touhua ettei Paremmasta väliä !!! Mutta mitä sitten , jos joskus äänestäjien silmät Aukeaaa ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#3

Ei kai kansallissosialismi ole läpeensä pahaa tai huonoa?
Kommunismissakin oli puolensa ehkä?
Kommunistit Stalinin johdolla tappoi enemmän ihmisiä kuin natsit Saksassa.
Miksi natsilippu on kauhistus jota ei saisi olla olemassakaan mutta sirppi ja vasara jonkun paidassa on vain hauskaa retroa eikä sitä kukaan ole kieltämässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kall3
Hämmentynyt
#5

Koska sodan voittaja kirjoittaa historian.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Erik
#4

Niin. Molemmat ismit vajavaisia ja epäonnistuivat.
Kuten kaikki muutkin, sosialismi ja kapitalismi ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000