Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Maalittamisesta vai mistä se oli hilut kinttuun?

Tämä maalittaminenkin se on jännä termi – sehän tulee ihan sodankäyntiin liittyvästä termistöstä, jossa joku kohde määritetään ennakkolta tuhottavaksi, hyökkättäväksi tai eliminoitavaksi. Ja sodankäynnissä sillä varmasti termillä onkin jonkinlainen tarkoitus. Mutta sitten muualla – kuten sosiaalisessa mediassa ja internetissä – enpä tiedä, että sopiiko se sinne.

Mutta joka tapauksessa tämä kyseinen sodankäyntiin liittyvä termi on otettu käyttöön sosiaaliseen mediaan liittyvässä touhussa ja näköjään sillä tarkoitetaan samansuuntaista asiaa. Ja kiinteästi koko termin käyttö näyttää liittyvän yhtenä osana ns. vihapuhekeskusteluun. Ja sitä kautta se liittyy myös lähtemättömästi sananvapauteen. Mitä saat sanoa – mitä saat arvostella – ketä saat arvostella? Mitkä asiat pitää olla kriminalisoituja?

Mikä ei saa olla kriminalisoitua? No virkamiesten, politiikkojen, puolueitten ja toimijoitten arvosteleminen ei saa missään nimessä olla kriminalisoitua. Ihan muutamasta syystä – ensinnäkin tällä rajoitettaisiin perustuslain takaamaa sananvapautta ja samalla annettaisiin esimerkiksi virkamiehille mahdollisuus täyteen mielivaltaan. Normikansalaisella pitää olla oikeus arvostella kaikkia yhteiskunnan toimijoita oikeusistuimia myöten. Ja tämän arvostelu pitää olla ihan isojen massojenkin oikeus.

Minkä pitää olla kriminalisoitua? Suorien uhkausten, rikokseen yllättämisten ja väkivallan pitää olla tässä kriminalisoituja. Virkamiesten ja muitten toimijoitten perheitä näihin asioihin ei pidä saada vetää mukaan jonkin tahon arvosteluun. Mutta nämä asiat ovat jo nyt kriminalisoituja asioita – tähän ei tarvita minkäänlaisia uusia pykäliä. Joitakin pykäliä pitäisi jopa viilata – esimerkiksi kiihotuspykälää.

Loppukaneettina voi todeta – tämä koko maalittamiskeskustelu liittyy olennaisena osana henkselitermiin vihapuhe ja siihen mitä sinä saat sanoa – mitä et. Enemmän minä ainakin olen huolissani tavallisen kaduntallaajaan sananvapaudesta – kuin jostakin virkamiesten maalittamista. Jos sinä et saa vapaasti arvostella poliitikkoja ja virkamiehiä – tie diktatuuriin on avattu. Joten – ei kiitos millekään maalittamispykälille.

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Nimetön
#1

Eipähän tuohon paljoakaan lisättävää – täyttä asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

”Vastustan Toveri Stalinin ehdotusta”, olivat joidenkin viimeiset sanat, Neuvostoliitossa.
Samaan periaatteesenko meilläkin pyritään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

Kyllähän se ikäväkyllä siltä alkaa näyttämään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Alkaa olla nämä nykyiset Eliittipolitiikot ym.Virkamieskunta niin EU-ssa,kun Täällä Koti-Suomessakin.Aikasmoisia Mielensäpahoittajia,kun eivät siedä arvostelua.Mutta eikö tämä nykymeininki?”Vihapuhe”/”Maalittaminen”/Sananvapauden rajoittaminen ole lähtöisin YK.sta ja liity tähän GCM sopimukseen/EUN/Turkin väliseen Maahanmuutto sopimukseen.Vai olenko päätelmissäni aivan hakoteillä?Jos olen?niin viisaammat korjatkaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#7

Eikös virkamiehet ja poliitikot ole EU:ssa syytesuojan yläpuolella? Kuin muinaiset Rooman Keisarit.
Onko tavoite päästä Suomessa samaan asemaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuusamolaiset
#3

Sananvapaus miten toteutuu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaska
#8

Taidetaan kuules ihan keskustella lainopillisista asioista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Huomasiko kukaan Kevään Vaalikeskusteluiden tuoksinassa?Että olisi yksikään Eduskuntaan pyrkivistä Kansanedustaja ehdokkaista.Tuonut Vaaliteemanaan esiin seuraavaa:Mikäli äänestät minua,ja pääsen Eduskuntaan/Hallitukseen tulen kaikella tarmollani,ja kaikin käytössäni olevin konstein.Rajoittamaan Sananvapauttasi,ja edistämään”Vihapuheesta”=Eriävistä mielipiteistä,sekä”Maalittamisesta”?säädettäviä Rangaistuslakeja.Saadakseni sinut tyytymään,ja hiljaa hyväksymään epäoikeudenmukaiset päätökset joita olen ollut laatimassa/päättämässä.Rehellisyyden nimissä näin olisi jokaisen Kansanedustaja ehdokkaan meneteltävä.Mutta arvailla voi olisiko noiden Vaalilupausten kertomisen jälkeen,enään Äänestäjiä?Ehkä joku höynäytetty vieläkin silti äänestäisi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Enska
#4

Ensin joku päättäjä tekee jonkun täysin älyttömän päätöksen.
Sitten joku kansalainen aivan oikeutetusti epäilee tämän päättäjän olevan vailla ammattitaitoa ja maalaisjärkeä!
Moni muukin liittyy kritisoimaan päättäjän toimia.
Kansalainen saa syytteen maalittamisesta ja muu porukka vihapuheesta.
Kaikki vain siksi että päättäjä SAA ANSIONSA MUKAAN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#9

Ainahan ne päättäjät sanoo että ”kannan vastuun”.
Mitään vastuuta ei oikeasti ole, paitsi ettei ehkä saa ääniä seuraavissa vaaleissa.
Sekään ei haittaa, sopeutumiseläke pyörii ja hyväveliverkosto järjestää palkkiovirkoja…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Näppis
#5

Mistä kopsattu blogikirjoitus?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000