Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Keskustelu ”suvaitsevaiston” kanssa – kaksoisstandardit

Hmmm…hieman haastava aihe kieltämättä, mutta kyllä tähän juttuun pitänee kiinnittää huomiota. Aihe liittyy hyvin pitkälti itse sananvapauteen, tasapuoliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja itseensä demokratian perusolemukseen. Eli siihen, että vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa perusperiaatteena pitäisi olla mielipiteenvapaus ja siihen liittyvä ennakkosensuurin täyskielto koskien mielipiteen ilmaisua. Voi kysyä muuten, että kuinka suuressa osassa tässä on ns. kaksoistandardit?

Pitänee asiaa lähteä purkamaan seuraavalla tavalla. Monesti sosiaalisessa mediassa maahanmuutto- ja EU-kriitikkona tulee väiteltyä vihervasemmistolaisten ns. ”suvaitsevaiston” ihmisten kanssa. Välillä keskustelu on ihan asiallistakin – riippumatta vastapuolen mielipiteistä keskustelu kuitenkin saattaa pysyä hyvinkin sivistyneellä tasolla. Välillä sitten keskustelu kuitenkin tahtoo lähteä lapasesta. Ja tällöin alkaa ”suvaitsevaiston” puolelta rasisti-, natsi- ja fasistikorttien veteleminen pakasta. Tällöin siinä saattaa myös itsekin lähteä tähän korttiheittelyyn mukaan, vaikka kuinka sitä vältteleekin. Näihin provoihin ei vaan kannata mennä mukaan.

Yleisesti ottaen muutenkin keskustelu määrättyjen asioitten ympärillä on hyvin yksipuolista. Lehdistössä ja muualla valtamediassa toimittajina toimiu porukka, joka haluaa pitää saluunan ovet eli rajat sepposen selällään auki. Meneppä siihen sitten arvostelemaan, niin alkaa kaamea selittäminen kaikenlaisista pimeyden ilmiöistä ja natsipaskasta. Ja näitä väitteitä ”suvaitsevaistoon” kuuluvat toimittajat eivät perustele millään tapaa.

Sosiaalisessa mediassa muuten toimii vielä näitten ”suvaitsevaiston” iskujoukkoja, jotka pyrkivät lähinnä kaamean kiihkon vallassa kyttäämään kaikkia kansallismielisiä toimijoita. Iskujoukoista esimerkkinä toimii hyvin karpaattien nerojen ja ajatusten tonavien pyörittämä ryhmä Lähimmäisenvihaa pohjolasta. Kun jotain heidän rajansa ylittävää juttua sattuu löytymään, niin ilmiantonappi toimii konekiväärin tahtiin. Perussuomalaisia keskitason toimijoita ja kansanedustajaehdokkaita on ilmiannettu paljon, yleensä tuloksena on ollut esimerkiksi facebookista 30 päivän bännit ja pahimmillaan tilejäkin on poisteltu. Itsekin juuri vapauduin 30 päivän bännistä, joka johtui yhteen Jussi Halla-ahon lausuntoon liittyneestä julkaisusta. Normaalijärkinen tuskin näki julkaisussa mitään ihmeellistä, mutta tietenkin vihervasemmistolainen ”suvaitsevaistolainen” näki taas kerran julkaisussa karmeaa rasismia ja natsismia.

Monessa muussakin asiassa kuin pelkässä maahanmuutossa ”suvaitsevaiston” kanssa joutuu törmäyskurssille. Oli kyse sukupuolijutuista, seksuaalivähemmistöistä jne. jne. Oleppa tämän höyrykerhon kanssa eri mieltä, niin johan alkaa ulina.

Yksinkertaisesti – keskustelu ”suvaitsevaiston” kanssa on monessa suhteessa ajanhukkaa. Sen ymmärtäisi, että asioista väitellään – mutta kun homma menee vaientamispyrkimyksiin ja ajojahtiin, niin se menee yli äyräitten. Ja käytännössä kansallismielisten ja konservatiivisten toimijoiden kohdalla tilanne on se, että meitä jahtaa jonkinsortin ajatuspoliisi. Bännit ja huuhaa-oikeudenkäynnit kertoo sen. ”Suvaitsevaistolla” taas tuntuu olevan oikeus mekastaa vapaasti. Tämän takia voi todeta – keskustele ”suvaitsevaiston” kanssa – kaksoisstandardit jylläävät läpi yhteiskunnan. Tälle pitää saada stoppi tai kymmenessä vuodessa Suomessa on vallalla punavihreä ”suvaitsevaiston” diktatuuri!

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Numento
#1

Lässytystä vuodesta -90. Lässytystä miten pitäisi lässyttää ja millä sanoilla lässytys on hyväksyttyä ja poliittisesti korrektia. Lässyttäminen estää tehokkaasti kaikki toimet ja järjelliset teot. Hulluus jatkuu ja lässyttämisen laatu vain vaihtuu. Lässytys loppuu kun lopetamme lässytyksen. Vastapuolet ovat niin kaukana toisistaan ettei väliin jää kuin turha lässytys ja sehän sopii hyville ihmisille™ koska asiat etenevät heitä miellyttävästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Johtopäätös: täytyy vain äänestää oikein – PS101.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tavallaan voisi sanoa, että Suomessa on monessa suhteessa mafiamainen systeemi vallalla. Kielimafia (pakkoruotsi ja ruotsinkielisten poskettomat etuoikeudet esim. opiskelupaikkojen suhteen) vaikkapa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tavallinentallaaja
Iloinen
#4

Minä en ainakaan osaa asettaa itseäni akselilla suvaitsevainen, ei suvaitsevainen oikein mihinkään paikkaan. Minun mielestäni ihmistä on autettava, jos hän on avun tarpeessa. Silloin minulle ei merkitse mitään kansalaisuus, ei uskonto, ei juurikaan mikään. Se, että läntisiin maihin tullaan väärin perustein, kerjäämään, rikoksia tekemään tai lorvimaan sosiaaliturvan varassa, niin tämän kaiketi suuri enemmistö tuomitsee.
Pelkän värin tai uskonnon perusteella ei ihmisiä pitäisi karsinoida.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tuon viimeisen lauseesi minäkin allekirjoitan, mutta kun tämä vallassa oleva viherpunaideologia mukasuvaitsevine kannattajineen ovat sitä mieltä, että kansallismieliset ja kristityt ovat ns. ”white trash”, jonka sananvapautta tulisi rajoittaa ja ylipäätään pitäisi saada hiljennettyä. Tästä asenteesta ei kukaan tunnu pöyristyvän, Jari Tervo saa aivan rauhassa puhua valkoisesta roskaväestä eikä mikään media paheksu sitä. Muka suvaitsevaiset ovat käsittämättömän suvaitsemattomia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Valtaosa suomalaisista ei näe tässä mitään ongelmaa, siksi on niin vaikeaa saada mitään järkevää keskustelua asiasta aikaiseksi. Hyvä että edes joku huomaa että tähän asiaan pitää puuttua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000