Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Kaivosmölisijät imagohommissa – taikaseinä tuottaa

Kolin kolin ja kräsh! Useamman vuoden Kuusamossa jatkunut kaivosmeuhkaus koki aika surkean väliepisodin, kun kaivosyhtiön valitus ankka-kaavasta meni läpi Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa. Päätös on ollut jo haisteltavissa aikaisemmin, mutta silti kiivaimmat suojelijat ja matkailuklusteri Kuusamossa näyttävät olevan edelleen muutama päivä päätöksen tulon jälkeen olevan järkyttyneitä. No turhaan ovat. Juomasuon valtaus on tehty jo vuosia ennen koko ankkamallin tuomista kaavaan.

Oikeuden päätös oli perusteltu perusteellisesti ja sen mukaan alueella olisi rajoitettu ankkakaavalla liikaa elinkeinon vapautta. Erityisesti kun alueella on jo olemassa olevat kaivospiirit. Ja perustelut löytyvät suoraan perustuslaista – liittyen elinkeinon vapauteen. Aivan ymmärrettävä päätös.

Nyt kiihkosuojelijat lakeijoineen ovat jo puuhaamassa sitten valitushakemusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vihreät ja matkailuklusteri toimivat tässä promoottoreina. Tämä koko valitusten tehtailu on asiasta on tyystin turhaa, koska päätös ei tule muuttumaan korkeammassakaan oikeusasteessa – johtuen siitä, että alemman asteen päätöksen perustelut ovat täysin perustellut. Pahimmillaan venkoilullaan mölinäkerho aiheuttaa sen, että kaivosyhtiö nostaa kanteen kaupunkia vastaan ja se saattaa maksaa maltaita Kuusamolle. Kuitenkin kairauksiin on käytetty yli 10 miljoonaa euroa. Mistä nämä kopeekat kaivetaan, jos pahin skenaario toteutuu? Suojelijoitten takataskustako?

Tässä asiassa voidaan miettiä myös sitä, että onko tällä kaivostappelulla aiheutettu kuinka paljon vahinkoa paikkakunnalle? Luultavimmin sitä on aiheutettu imagohaittana ja elinkeinojen vastakkainasetteluna kohtuu paljon. Matkailuala on itse vihreitten ja muitten kiihkosuojelijoitten kanssa rummuttanut asiaa sitä tahtia, ettei se ole voinut olla vaikuttamatta asiaan. Monella muulla pohjoisen paikkakunnalla kaivannaisteollisuus ja matkailu elävät aivan mainiosti rinnakkain. Luultavimmin sen takia, koska matkailuklusterit näillä paikkakunnilla ei ole lähteneet kiihkosuojelijoitten mölinöihin juurikaan mukaan. Kuusamo näyttää olevan tässä jonkinlainen poikkeus. Kiihkosuojelijat ovat saaneet matkailuihmiset täysin mukaan mesoamiseensa. Ei hyvä.

Kaupungin ei todellakaan kannata lähteä asiassa kiihkeänä valittamaan, koska siitä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään hyötyä. Korkein hallinto-oikeus ei ole mikään taikaseinä, jossa päätös muuttuu sormia napsahtamalla. Paremminkin kannattaa pyrkiä kaivosyhtiön kanssa vuoropuheluun ja minimoida vahingot. Jäitä tässä tarvitaan nyt hattuun.

Nyt varmaan joku kiihkosuojelija hyökkää minun kimppuun ja syyttää nyt kaivosyhtiön lakeijaksi. Sitä en todellakaan ole, vaan yritän katsoa asiaa kiihkotta. Kaivannaisteollisuudella voi olla jonkinlainen osa Kuusamon elinkeinoelämän monipuolistamisessa, mutta mikään patenttiratkaisu se ei ole. Ja Juomasuon näen edelleen olevan pitkässä kuusessa. Toistan – pitkässä kuusessa. Ja tämä ei tarkoita mitään takinkääntöä asiassa. Suhtautumiseni kaivannaisteollisuuteen menee ihan linjalla tapaus kerrallaan.

Joten toivottavaa olisi seuraava asia. Toivottavasti kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat sen verran järkeviä, etteivät lähde tavoittelemaan kiihkosuojelijoitten kanssa tuottoa taikaseinästä. Ja kiihkosuojelijoittenkin kannattaa turhan mosuamisen sijaan keskittyä kaivoslain järkevään uudistamiseen. Toistan – JÄRKEVÄÄN UUDISTAMISEEN. Toivottavasti järki voittaa asiassa.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Näyttää ihan ammatti mölisiä ihan ite äänessä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uolevi
#5

Uolevi tässä nyt kyselee, että pitäisikö kommentissasi olla jokin yhdyssana?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jos se onki amnattina mölisijä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kaivos joka kuntaan!
Ja ei muuta kuin kuonat ja jätevedet lähijokiin ja järviin!

Kyllä Suomeen mahtuu. Siis muutakin kuin mamuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vuokatti on nyt uutisissa.
Kiinalaiset tulee ja työpaikkoja tulee.

Eiks Vuokatti ole siinä Kuusamon kupeessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000