Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Suomen Via Dolorosa - Tuskien taival

Suomalaisia on huijattu vuodesta 1995

Yle uutisoi tänään, että Suomi on jälleen laskeutunut taantumaan. Kun tilanne pahenee, sanat lievenevät. Kyseessä ei ole taantuma vaan vuodesta 2008 jatkunut lama. Vienti on täysin pysähdyksissä, sisämarkkinat eivät toimi, koska ihmisiltä alkaa loppua raha.

Tämän kaiken ovat saaneet aikaan Paavo Lipponen, Esko Aho, Matti Vanhanen, Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen. Suomi liittyi Unioniin vuonna 1995 poliitikkojen valheellisin perustein. Suomalaisia on kohta kaksikymmentä vuotta kyykytetty. Jokainen hallitus vuorollaan on luvannut, että odottakaa vielä vuosi, pari niin käänne parempaa koittaa.

Ei ole alkanut.

Päälle päätteeksi Suomi otti käyttöön euron vuoden 2002 alussa.

Suomalaiset poliitikot väittävät lähes poikkeuksetta perussuomalaisia lukuun ottamatta, ettemme ole vielä liittovaltiossa.

Kyllä me olemme.

Liittovaltio koostuu elementeistä. Ei ole olemassa selkeää pistettä, jonka jälkeen EU on liittovaltio. Liittovaltio on nähtävä kehityksenä, se on nähtävä prosessina.

Sixpackin muodotamisesta on kolme vuotta. Ennakolta oli selvää, ettei hallitus, jossa on kuusi täysin erilaista puoluetta, voi onnistua. Silti kokoomuksen Jyrki Katainen runnoi sen kasaan, koska hänen henkilökohtainen pääministerikiimansa kävi kaiken yli viheltäin kuin syksyinen myrskytuuli.

Vanhat poliitikot eivät ole kahdessakymmenessä vuodessa oppineet mitään. He jatkavat samalla kaavalla kuin tähänkin asti. Se johtuu siitä, etteivät he ymmärrä Euroopan Unionista olemusta vaan virkamiehet vievät heitä kuin lintulautaa kuutamolla. Virkamiehet varmistelevat omaa työpaikkaansa.

Suomalaiset äänestävät samat tyypit valtaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Suomalaisia ei näytä herättävän minkäänlainen ongelma.

Suomalainen äänestäjä ei ole yksin.

Samalla tavalla ovat huijattavissa kaikkien muidenkin EU-maiden kansalaiset.

Katsokaa Espanjaa, jonka työttömyysaste on 26 prosenttia, julkisen talouden velka suhteessa BKT:hen 103,8 prosenttia ja nousee. Ranskan velkasuhde on lähes sata prosenttia. Julkisen talouden alijäämä pysyttelee sitkeästi yli kolmessa prosentissa ja työttömyys kymmenessä prosentissa.
Italiassa työttömyys on lähes 13 prosenttia ja nousee, julkista velkaa on jo 135 prosenttia suhteessa kansantalouteen.

Portugal on syöksymässä uuteen kurimukseen, seuraava avunpyyntö tulee ensi syksynä. Kreikasta ei tekisi mieli edes puhua, siellä on kaksi tai kolme sukupolvea tuomittu ikuiseen köyhyyteen euron takia.

Miksei kansa nouse barrikadeille?

Mitä me odotamme?

Kaikille pitäisi jo olla päivänselvää, ettei Suomi voi jatkaa eurossa enää pidempään, muuten muutumme kehitysmaaksi, jollemme jo ole.

Herätkää hyvän ihmiset, käykää äänestämässä ja muistakaa, että perussuomalaiset ovat ainoa puolue, joka johdonmukaisesti ja selkein perustein vastustaa liittovaltiokehitystä.

Äänestäkää oikein.

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja