Perussuomalaiset

Tanja Isa Vahvelainen

Tunnelmia vaalityöstä ja suomalaisten kuulumisia kentältä

Vaalityö on raskasta, mutta myös todella antoisaa. Ihmisiä on ihana tavata, vaikka suurin osa heidän puheistaan on valitettavasti surullista kuultavaa. Kuulee todella missä tilanteessa ihmiset joutuvat elämään ja kamppailemaan. 

Moni tekee jo kahta kolmea työtä, toinen hoitaa ilman omaishoitaja statusta omaistaan, kolmas käy hoivakodissa vahtimassa puolisonsa hoitoa ja osallistumassa siihen parhaan kykynsä mukaan. Yksi ihmettelee Kelan jatkuvia kielteisiä päätöksiä kolikoita laskien, eläkeläinen kertoo ettei päässyt lääkärille eikä hänellä ole varaa ostaa lääkkeitä. Paljon kuulee epätoivoa, pelkoa, turhautumista, kiukkua, erilaisia tunteita, joita aiheuttavat Suomen nykyinen tilanne.

Jotkut ovat jopa, vanhemmat, eläkeläiset sanoneet, että maatamme kohtaa tuho. Olemme erittäin huonossa tilanteessa. Pelko liene suurin tunne tällä hetkellä. Epätoivo. Miksi maamme päättäjät ovat saattaneet suomalaisten elämän näin kurjaan jamaan.

Olen äärimmäisen surullinen ihmisten tilanteesta. Haluaisin auttaa välittömästi, kun kuulen näitä heidän kertomuksiaan. Liikuttavin oli kenties mies Espoossa. Hänen vaimonsa oli kuollut hoivakodissa lokakuussa. Miehen mennessä hoitamaan vaimoaan, oli tämä jo kylmennyt. Kukaan ei ollut käynyt huoneessa tuntikausiin. Nyt mies on yksin. Naapurit ja tutut ovat miltei hävinneet ympäriltä. Tuttavapiiri kaventunut. Monta iäkästä ja eläkeläistä raastaa yksinäisyys.

Maastamme tuntuu kaikonneen inhimillisyys. Meillä tulisi olla erilaisia kohtaamispaikkoja. Kahviloita, lounapaikkoja, sosiaalisia pisteitä, joissa sekä nuoret että vanhemmat voivat viettää aikaa, tavata toisiaan. 

Miksi meillä ei ole varaa tällaiseen? Nuorisomme notkuu ostoskeskuksissa, jopa rapuissa, vanhukset ovat yksinäisiä kodeissaan. Olisiko se niin kallista järjestää erilaisia tiloja, joissa ihmiset voivat kohdata toisensa, vastaukseni on EI. Tämä tuottaisi meille paremmin voivia ihmisiä. Nuoret eivät keskittyisi kotonaan pelailemaan pelejä, he tapaisivat toisiaan, kenties saisivat intoa opiskeluuun tai töihin. Nyt satoja tuhansia nuoria on syrjäytynyt, vanhukset unohdettuina yksin.

Maastamme on tullut hillotolppailijoiden ja vieraiden kylmä rahantekokoneisto. Yhteisöllisyys ja inhimillisyys on kaikonnut.

Ei unohdeta toisiamme. Äänestetään maamme takaisin ja pidetään toisistamme huolta.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Pakkoruotsiton Suomi – saisittepa edes tämän Suomen takaisin.

On tainnut kielitaistelu kuitenkin unohtua kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Hyvinvoinnin kuin maailman onnellisin kansa, siis heillä joilla on maailman syli avoinna mutta mikä lienee maamme koko kuva – ilman hillotolppia kuin terveyden ja työn yhteensopivuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000