Perussuomalaiset

Tanja Isa Vahvelainen

Puolue toimii hyvin vain sitoutuneen jäsenistön kautta

Perussuomalaiset eivät ole enää pieni puolue. Toimintaa on viime vuosina kehitetty runsaasti, eritoten markkinointiviestintää ja poliittiset ohjelmat ovat erinomaisella tasolla. Kuitenkin jotkin toimintamallit, tavat ovat jääneet vanhasta elämään.

Myös jäsenistö tarvitsee kunnon eväät.

Uskon, että hyvällä perehdytyksellä ja säännöllisesti sekä systemaattisesti toteutettavalla koulutuksella, saisimme jäsenistölle kunnolliset eväät entistä tehokkaampaan ja sitoutuneempaan toimintaan. Lisäksi edellä mainittujen perehdytyksen ja koulutuksen lisäksi voisi jäsenistölle järjestää erilaisia tapahtumia, joilla jäsenistä pidettäisiin huolta. Tämä sitouttaisi heitä puolueeseen ja aktivoisi mukaan toimintaan.

Erilaisten kampanjointien näkisin tulevaisuudessa toteutettavan selkeämpänä, ohjatumpana ja ammattimaisempana, kun toiminta on selkeästi ohjattua ja koordinoitua.

Ja vaikka ydinviesti, se kärki kampanjoihin annetaan puoluetoimistolta, kampanja jalkautetaan kentällä. Ja tämä tulisi tehdä selkeiden ohjeistusten ja tarvittavien välineiden kera kattaen koko kentän.

Näin toimimalla puolue saisi myös lisää ammattimaista uskottavuutta näyttäytyessään kaikkialla samanlaisena, vieden samaa viestiä samanlaiset koulutukset saaneiden aktiivien toimesta.

Puolueessa kuuluu olla jokaiselle jäsenelle oma paikkansa, jäsenten tulee saada toimia omien mielenkiintojensa mukaan. Mutta, jokaisella tulee olla tietoa, kuinka toimia. Joku haluaa olla aktiivinen ja aina mukana toreilla sekä teltoilla, toiselle riittää olla niin sanottu rivijäsen ja joku ehkä viihtyy hyvin Perussuomalaisten lehtien jakajana. Teki kuka mitä halusi, jokaisella tulee olla tietoa ja taitoa osallistua toimintaan.

Itse näen asian niin, että jo kokomme puolesta, meidän tulee yhtenäistää toimintamme halki Suomen.

Piirit voisivat nimetä esimerkiksi tiedottajan, yhdistykset samoin, mutta yhdistyksillä olisi hyvä olla myös tapahtumavastaava. Nyt joillakin yhdistyksillä on tapahtumaryhmiä, toisilla aluevastaavia, kolmannella ei kenties ketään nimettyä, vaan tietty porukka tekee aina yhdessä. Lisäksi puolueella voisi olla toiminnanjohtajia, sekä puoluetoimistolla kenttävastaava tmv. 

Tiedonkulku on kuitenkin edelleen hajanaista ja kaikki eivät saa tietoa tulevista tapahtumista, taikka siitä kuinka voisivat osallistua toimintaan. 

Sitouttaminen on kaiken A ja O. Ilman sitoutumista, henkilö ei ole aktiivinen, ja passiivisena on helppo jättäytyä maksamasta seuraavan vuoden jäsenmaksua.

Puoluesihteerin tulee olla organisoinnin, kehittämisen ja vaalitoiminnan johtaja. Hänen tulee olla vuorovaikutuksen, markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, joka tukee kenttää, visioi ja rakentaa yhdessä piirien tai nimettyjen henkilöiden kanssa puolueelle selkeät strategiset suuntaukset.

On hienoa, että meillä on jatkuvasti parantunut oma Perussuomalaiset lehti. Kiitos sen tekijöille. Ilme on uudistunut ja raikastunut. Mutta keille lehti nyt menee? Puolue haluaa kasvaa, eli haluamme lisää jäseniä. Lehti tulisi siis saada yhä useampaan kotiin.

Meillä on kaupunkeja, joissa jäsenemme jakavat jopa tuhansia lehtiä kuukausittain, määrähän toki riippuu kaupungin koostakin. Mutta, eikö tallaisesta aktiivisuudesta kuuluisi palkita, eikä olettaa tai pahimmillaan olla välittämättä jaetaanko lehteä vai ei? Tai tulisiko puolueen systemaattisesti ostaa lehdelle peittojakelua, varsinkin, kun on asuinalueita, joiden ovet ovat lukossa ja kerrostalojen rappuihin ei enää pääse ilman koodia tai avainta.

Tämä oli yksi hyvin konkreettinen esimerkki, jonka voisi muuttaa helpostikin.

Mutta ennen muutoksien tekemisiä on syytä perehtyä miten ja miksi asioita jo tehdään. Moni asia on hyvin. Ihmisillä on taipumus nähdä ne asiat, jotka ovat huonosti. Kuinka usein muistamme iloita ja olla ylpeitä, sanoa kiitos? Hyvin usein moni meistä muistaa kuitenkin hetken, kun nurisi ettei ole sitä, tätä ja tota, pitäisi olla niin ja näin.

Ja kenttäväki, jäsenistö itse tietää parhaiten sen mitä he tarvitsevat. Millä eväillä heidän olisi helpoin toimia. Siksi heitä pitää kuulla, kun muutoksia tehdään ja toimintaa kehitetään.

Aatteen palosta tehdään paljon, mutta täytyy muistaa, että useilla on muutakin elämää, on työ, perhettä, kenties lasten harrastuksia tai omia asioita hoidettavana tässä kiireisessä arjen oravanpyörässä.

Meidän on tärkeää muistaa jäseniä, ei ainoastaan olettaa, että he tekevät mielihyvin ilmaiseksi kymmeniä tunteja töitä kentällä, satoi tai paistoi.

Nyt on näin ollut. Se, kuinka jäsenistöä palkittaisiin, sitä en ole vielä tarkemmin miettinyt, mutta uskon, että siihen tulee kymmeniä ideoita, ellei jopa satoja, kun vain kysyy jäsenistöstä mitä he arvostaisivat ja olisiko palkitsemille jokin mittari kenties.

Puolue on olemassa vain, koska sillä on jäseniä.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Utelias
#1

Jokaisella ehdokkaalla on hyviä ehdotuksia – itse kuitenki aina lähtisin siitä, ettei joka sektoria olla paisuttamassa suomen julkisen / Antti Riteen jne. toimijoiden tavoin ja Tanja ”vannoo” koulutuksen perään toimijoilla, jota on kyllä myös ruohonjuuri tasolla, mutta kun kaikki tuijottaa siihen, oletkos opiskellu monta vuotta, jossa en vähättele koulutuksen arvoa.

Kentällä on ihmisiä – joilla on kehittämisehdotuksia, mutta pelätään päälle päsmäröintejä, eikä monisissa yhteyksissä niitä kirjata niin, että se hiljainen kaveri on hyvän ehdotuksen tehny ja ehkä se päsmäröijä varastaa idean omiin nimiinsä, niin kun rehellisyyttä korostamme, se täytyy lähteä puolueen joka sektorilta, että arvostamme ihmisiä titteliin katsomatta.

Tuon lausuman korjaisin = Puolue on olemassa vain, koska sillä on jäseniä?
Mielestäni PS:et puolue on myös kaikkia muita varten – jotka eivät jäsenyyttä maksaneet, kun äänestäjiä on yli puoluerajojen ja yli suomenrajojen, jossa seurataan taivaltamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tee ehdotus pakkoruotsin poistamisesta kouluista, niin johan vois kannatus nousta.

Pakkoruotsin tilalle englanti! Kaikilla koulutuksen tasoilla!

Muissa Pohjoismaissa on näin: ainut pakollinen kieli kaikille on englanti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#3

Hyvä fiilis. Pitkä kirjoitus. Toivoisin Pirkkahallin hyvää meininkiä. Keskustelua joka johtaa vahvaan kokonais henkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sivusta seurannut
#4

Kun älyäisivät äänestää puoluesihteeriksi edes riittävän korkeasti koulutetun ja kokeneen (kuten esim. Tanja) jolta onnistuu kirjallisestikin selväsanainen viestintä (itsenäisesti ilman kädestäpitelijää) oikeaan aikaan, niin puolue olisi jo hyvissä käsissä.

Liikaa on oman edun tavoittelijoita liikkeellä joilla ei ole edes kompetenssia hoitaa vastuullista tehtävää. Varmaankin säälistä heille tipahtaa jokin vihreä oksa eteen puolueelta jos ei muuten tärppää.

Perussuomalaisten kentällä ongelmana ollut se ettei piirien johdossa ole osaavia henkilöitä edes viestinnän saralla. Paikoille on päätyneet tapaukset joita ei oikeassa työelämässä kauaa katseltaisi noin vähäisillä avuilla. Titteleitä on turha tuijottaa ja ansioluetteloa voi helposti liioitella kun on kaiken maailman kahvitteluseuroja ulkomaita myöten joissa ei tarvitse edes puhua.

Ei tosin osattu varmaan missään piirissä hoitaa tiedotusta oikein uuvattien lähdön jälkeen. Myös puoluetoimisto epäonnistui.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000