Perussuomalaiset

Tanja Hartonen

Päätökset on tehty rikottaviksi

Meitä ihmetyttää puhetta aiheuttanut Toivolan kyläkoulun keittäjän tilanne. Kunnanvaltuustossa 12.12.2016 tehtiin päätöksiä liittyen vuoteen 2017. Silloin päätimme talousarvion yhteydessä, että Toivolan koulussa säilyy ainakin seuraavan vuoden oma ruokatuotanto ja keittäjä.

Tämän päätöksen jälkeen Toivolan koulun vanhemmille tuli ilmoitus 16.12.16, että 18 vuotta Toivolan koulun keittäjänä toiminut henkilö siirretään keskuskeittiöön töihin 9.1. Toivolan kouluun ruoka tulee jatkossa Mäntyharjun keskustasta keskuskeittiöltä kuljetettuna. Kirjelmä oli päivätty 14.12, kaksi päivää valtuuston kokouksen jälkeen ja allekirjoittajina ruokapalvelut, Mäntyharjun kunta. Kaksi nimeä tiedotteen alla. Olipa hyvä joulun toivotus Mäntyharjun kunnalta Toivolan koulun vanhemmille ihan noin vaan ilmoituksena. Raha menee inhimillisyyden edelle. Tehtiin tulos ja ylijäämää jäi hehkutettavaksi asti. Olisi voinut toiminnan jatkua ennallaan, niin kuin valtuustossa päätettiin. Kyläkoulut pikkuhiljaa laitetaan ahtaalle loputkin vähät. Missä on se avoimuus ja läpinäkyvyys, jota perään kuulutimme valtuustossa?

Mikä merkitys kunnanvaltuustolla on, jos sen päätöksiä ei noudateta? Virkamiehet vain sanovat, että ”Hups, kävi virhe, ja se teksti on jäänyt aiemmasta vuodesta sinne talousarviokirjoihin.” Eikö virkamiesten tulisi tarkistaa ennen lautakunnille antamaa ehdotusta tekstien oikeellisuus, koska lautakunnassakaan ei ole asiaa käsitelty. Tukipalvelulautakunnassa, jonka enemmistö päätti lakkauttaa. Me emme.

Eikö se menekään niin, että jos talousarviota lähdetään muuttamaan, tulisi tästä myös lautakuntia informoida ja varsinkin kunnanvaltuustoa? Voidaan tietysti olla hiljaakin, ja tehdä päätökset jossain muualla. Missä on keskusteluyhteys?

Valtuuston päätös on kuitenkin päätös. Jos sitä tahdotaan muuttaa, se tulisi esittää ja käsitellä kunnanvaltuustossa uudestaan. Kuitenkin toimintaa on muutettu, ei siinä ole kysymys pelkästään yhden henkilön siirrosta.

Kunnan keskustassa asuville vanhuksille ei voida ruokia toimittaa keskuskeittiöstä sen takia, että siinä lämpöketju ehtii katketa. Saatiin tilalle Menumat. Keskuskeittiöstä matkaa Toivolan koululle on n.16km. Aika menee riippuen kelistä 20-25 min. Eikö tässä sitten lämpöketju ehdi katketa? Ei kai se kuljetuskaan ja kustannukset ole ihan yksinkertaisia. Mutta Mäntyharjun laskelmiin ei kannata luottaa, ne menevät aina pieleen. Tai miltä laskelmien halutaan näyttävän.

Viranhaltijat toimivat nykyään hyvin omapäisesti ja unohtavat, että valtuustolla pitäisi olla suurin valta. Kun asioita jätetään kertomatta, ne on hyvä saada niin eteenpäin ja selitellä jälkeenpäin. Valtuuston päätös on valtuuston päätös.

Tästä asiasta ei ole hiiskuttu virallisesti mitään missään vaiheessa ja emme usko asian olleen vahinko. Kyllä nyt vähän enemmän saisi olla huolellisempi. Pitääköhän muukaan valtuuston talousarviokirjasessa paikkaansa, kun voidaan sanoa, että hups, se on vahingossa jäänyt sinne.

Meillä on varaa tähän, vaalia vähiä koulukoulujamme. Nyt ei tarvita säästöjä. Meillähän on varaa ja rahaa on mennyt turhuuksiinkin ja aina on mennyt laskelmat pieleen ja haettu lisämäärärahoja. Kyläkoulun idylliin on kuulunut tuttu ja turvalllinen keittäjä jo 18 vuotta. Eikö olisi voitu vaikka päättää, että kun hän jää eläkkeelle, lakkautetaan toimi. Viranhaltijalle pikkuasia. Kyläkoululle iso asia.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Puolesta Tanja Hartonen-Pulkka (pj), ja koko

Mäntyharjun perussuomalaisten valtuustoryhmä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Kaipa tässä valtakunnassa on jonkinlaiset pelisäännöt miten toimitaan. Mikäli siihen ei lain mukaan tarvita kuin pari nimeä paperiin ja se on siinä. Soinia siteeraen ”pulinat pois”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Hämmentynyt
#2

Kyläkoulun keittäjään ei ole varaa kun matukeskukseen tarvitaan gourmetkokki tekemään halal-aterioita…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tanja Hartonen-Pulkka Sairaanhoitaja, varakansanedustaja.
Vihainen
#4

Jos kaikki hyväksyy kuin lammaslauma yleensä, niin mitä oikeasti tekee päättäjillä, kun viranhaltijat tekee niinkuin heitä itseään huvittaa. Ja jos se tuleekin valtuustoon kokoomus ja keskusta on viranhaltijoitten kanssa samaa mieltä. Sitoutumattomista ei koskaan tiedä. Demarit ehkä saattaisivat olla puolellamme. Joten lopputulos on sama. Mutta tiedottaminen vanhemmille oli kyllä alhaisen myöhään, kun kerran joillain ollut tieto jo keväästä asti. Ja olisi tietysti ollut ihan kiva päättäjillekin kertoa, eikä pimittää tietoa loppuun asti. Talousarviotekstissä keittiö säilyy, ja siihen luotimme. Että se tiedottamisen tärkeydestä, avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Valtuuston päätös on kuitenkin päätös. Jos sitä tahdotaan muuttaa, se tulisi esittää ja käsitellä kunnanvaltuustossa uudestaan. Kuitenkin toimintaa on muutettu, ei siinä ole kysymys pelkästään yhden henkilön siirrosta.

Jos se lakiin on kirjoitettu, että kyseinen asia pitää esittää ja käsitellä kunnanvaltuustossa uudelleen, niin ymmärtääkseni se on siinä ja sen mukaan eletään.

Tiedä sitten laista kun luojan kiitos ei ole tota politiikon vikaa pätkän vertaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000