Perussuomalaiset

Tanja Hartonen

Kesätyö

Länsi-Savo kirjoittaa tänää pääkirjoituksessaan ajankohtaisesta aiheesta. Nuorten kesätyöpaikat. Itse vetosin viime vuoden valtuustoseminaarissa, että tämän vuoden talousarviossa huomioitaisiin nuorille kesätyötä vaikka pienemmissä pätkissä.

Nuori oppii työelämää, säännöllisyyttä ja rahankäyttöä, nuori saa tekemistä. – Ensimmäinenkin kesätyö on merkityksellinen. Vetoomukseen vastattiin laittamalla 10 kesätyöpaikkaa. Tietysti olisi toivonut enemmän paikkoja. Mutta 10 nuorta saa onnelliseksi. Heitä voi todella sanoa onnekkaiksi. Viime vuonna kunnassamme ei ollut yhtään kesätyöpaikkaa haussa. 

Minäkin muistan ensimmäisen kesätyöpaikkani Nurmaan kaupalla, ihana pieni kyläkauppa. Ajoin sinne mopolla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Voivathan nuoret sitten muistella työttöminä, millaista oli olla töissä edes vähän aikaa – työttömiä ja työvoimakoulutuksessa olevia on maassamme jo 480 000 – yli 18% työvoimasta – ja luku nousee koko ajan rajusti.

Hallitus johtaa kansaa harhaan esittäessä tilastokeskuksen puhelinhaastattelussa juuri työtä hakeneiden määriä, mitä ei saisi käyttää työttömyyden haitoista puhuttaessa.

”Maahanmuuttajia tarvitaan lisää, työttömiä ei ole kuin 8%… ja he ovat työhaluttomia…., moniosaajat rikastuttavat kulttuuriamme…” Tätäkö uskotte?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000