Perussuomalaiset

Tanja Aidanjuuri

Ihmiset, ottakaa vaaleanpunaiset lasit pois päästä!

”Apua, mitä tapahtuu Suomelle, jos Jussi Halla-ahosta tulee pääministeri?”
Näin minulta tänään kysyttiin.

Yleensä edellä mainitun kysymyksen kysyjällä on vastaus valmiina. Vastauksen sisältö ja perusteet ovat useimmiten tasoltaan:
taivas putoaa ja tulee maailmanloppu.

No, näinhän se ei ole!

Tässä esimerkissä oli tiivistettynä se ennakkoluulo ja median luoma harhakuva perussuomalaisten politiikasta.

Surullisinta on huomata, kuinka muut puolueet pelkäävät todellisten ongelmien esille tuomista. Kuinka todelliset ongelmat puetaan valheiksi. Eikä niistä suostuta puhumaan.

Se mitä Jussi Halla-ahoon tulee.

Jussi Halla-aho on maamme suoraselkäisin poliitikko. Hän on ainut, joka pystyy ajamaan meidän Suomen takaisin raiteille.
Sen lisäksi, että Jussi on uskomattoman älykäs. Hän on myös yksi empaattisimmista ihmisistä ketä tunnen. Viimeisimmän asian media unohtaa usein mainita. Hänestä maalataan lähes aina negatiivista kuvaa.

Olen saanut kunnian työskennellä hänen kanssaan eduskunnassa, olen kiitollinen jokaisesta päivästä.

Jussi, olet paras pomo ikinä!

Nyt haluaisin myös alleviivata etenkin vasemmistolaisille, ketkä hyvin usein käyttävät rasistikorttia, Jussia ja meitä kaikkia perussuomalaisia vastaan. Jussin avustaja on maahanmuuttaja, minä olen maahanmuuttaja. Tämä varmaan riittää todistukseksi siitä, ettei Perussuomalaiset, puheenjohtajasta lähtien ole rasisteja.

Se mitä tulee sitten median maalaamaan kuvaan hänestä ja kaikista meistä perussuomalaisista.
Se on valetta, koska meitä saa maalitta, haukkua ja pistää syntipukiksi, siitäkin jos Afrikasta loppuu vesi kaivosta.

Nyt lähdemme voittamaan kuntavaalit yhdessä! Yhdessä me pystymme siihen!

Älä sulje silmiä ongelmilta!
Äänestä muutosta, äänestä perussuomalaista!

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
J. Jörgensen
#1

Tuommosten ritaloiden ja hyväristen silmitön ja leppymätön persuviha antaisi kyllä aiheen psykopatologiselle tutkimukselle – vaikka mahtaisiko se moniakaan kiinnostaa? Mutta järjestelmäpuolueiden kannalta persut ovat todellinen kilpailija ja vaihtoehto, ja heidän agendansa selittyy pitkälti
pelolla tai suorastaan kauhulla siitä, että persut nousevat todelliseen valta-asemaan. Sitä on vastustettava kaikin tavoin ja menetelmin, olivat ne kuinka härskejä tai epäreiluja hyvänsä. Yksi tavallisimmista ja sitkeästi toistetuista harhaanjohtamisista on väite siitä, kuinka persut olivat itse päästämässä kymmeniä tuhansia matuja maahan v. 2015.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joku Toinen
Tyytyväinen
#6

Nuo ritalat ja muut hänen kaltaisensa tekevät hölmöydessään hyvää vaalityötä Perussuomalaisten eteen. Koska he eivät osaa esittää mitään järkeviä argumentteja Perussuomalaisten argumenttien vastapainoiksi vaan turvautuvat henkilöön kohdistuviin yläasteen tasoisiin mollauksiin, ja silloin toimivat hyvinä mainostajina vastustajilleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Niinpä lähdetäänkin Voittamaan !!! Luojamme Siunausta / lykkyä matkaan !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos 😕 Tanjakin. Olet suoraselkäinen: Eduskunta-avustaja. Kyllä TaivaanIsä On Taas: Ennakkoon TEHNYT: Tosihyvän valinnan: Valitessaan Sinut, Jussin Eduskunta-avustajaksi, Nyt Teitä, Kiitollisia, Ja Lahjakkaita IHMISIÄ on ❤️❤️ Kaksi. Kävisi runomittaan: Centit, miljoonaksi. Kiitos 😕. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Tanjakin. Olet suoraselkäinen Eduskunta-avustaja. Kyllä Taivaan Isä on taas: Ennakkoon tehnyt: Tosihyvän valinnan: Valitessaan sinut Jussin avustajaksi, nyt Teitä: Kiitollisia, ja Lahjakkaita ihmisiä: On kaksi: Kävisi runomittaan: ”Centit, miljoonaksi.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nyt on Tanjalla ns. ruskea kieli. Pelkällä maahanmuuton vastustamisella, kirkkoslaavilla ja aviorikoksilla ei olla valmiita pääministeriksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000