Perussuomalaiset

Tanja Aidanjuuri-Vestala

Nuorten syrjäytyminen ja työttömyys

3 kommenttia

Anna lehdessä oli haastattelussa Nasima Razmyar, entinen kansanedustaja ja nykyinen Helsingin apulaispormestari.
Haastattelussa hän kertoi, että hänen äidinkieli on dari, mutta hän on kuitenkin sopeutunut erittäin hyvin Suomeen eikä tunne oloaan enää vieraaksi. Haastattelussaan hän kuitenkin halusi tuoda esille, kuinka kuva suomalaisuudesta tulisi muuttua moninaisemmissa kuten meidän yhteiskuntamme jo on muuttunut.

“Äidinkieleni on dari, mutta en koe itseäni vieraskieliseksi. Meitä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, on Helsingissä paljon. Itse asiassa tänä vuonna menee rikki 100 000 vieraskielisen raja, mutta näkyykö se suomalaisilla työpaikoilla? Suomessa on nuoria, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet täällä, mutta he eivät välttämättä pääse edes työpaikkahaastatteluun, koska nimi ei ole suomalainen. Myös muualta adoptoidut lapset ja nuoret kokevat syrjintää ihonvärinsä takia.
Edelleen moni ajattelee, että suomalaiset ovat vaaleita Elovena-tyttöjä ja -poikia. Unelmoin siitä, että jokaisella täällä asuvalla on yhdenvertaiset mahdollisuudet ja kaikki tulevat kohdelluksi tasavertaisesti. Toivon, että kuva suomalaisuudesta muuttuisi moninaisemmaksi, kuten yhteiskuntamme jo on.”

En väitä, etteikö huoli olisi todellinen, mutta minun on vaikea ymmärtää miksi meidän täytyy lokeroida nuoria kategorioihin ihonvärin tai taustan perusteella, koska tämä ongelma ei mielestäni selity pelkästään näiden ulkoisten asioiden kautta. Meidän tulisi olla huolissamme ihan joka ikisestä nuoresta, kuka ei työllisty yhteiskunnassamme ja on syrjäytymisen vaarassa. Näitä nuoria on tuettava taustastaan välittämättä, koska juuri he tulevat elämään siinä tulevaisuudessa, minkä me rakennamme tänään. Minun ajamassani politiikassa ja yhdenvertaisuuslaissakin tätä velvoitetaan, että emme aseta ketään mihinkään ryhmään, eikä millekkään tietylle ryhmälle luotaisi oikopolkuja työnhaussa tai koulutuksessa. Kaikki ovat samalla linjalla. Meistä Perussuomalaisista väitetään usein, että olemme rasisteja, että emme piittaa muista kuin kantasuomalasista. Tällaista väitettä en mitenkään voi allekirjoittaa. Teemme kaikkemme, että Suomi voisi toimia itsenäisesti ja, että tekisimme oikeat päätökset nyt, mitkä veisivät maatamme ja kansalaisiamme oikeaan suuntaan. Tuntuisi hassulta ajatukselta, että me esimerkiksi asettaisimme rajoja yrityksille, että he eivät saisi palkata kantasuomalaisia tyttöjä ja poikia, ettei tulisi vain väärinymmärryksiä ja vain sen takia, että kaikki olisivat tyytyväisiä… olisiko tämä sitten se “oikea suunta”?

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
#tervedemokratia
#1

Tosi liberaali.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tanjan asennetta olisi voinut monestakin syystä odottaa apulaispormestarilta, joka siis omien sanojensa mukaan on sopeutunut hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Häntä ei kuitenkaan tunnu lainkaan korkeassa kaupungin virassaan kiinnostavan näiden kuvailemiensa Elovena-tyttöjen ja -poikien syrjäytymiset, unelmoi ainoastaan maahanmuuttajien menestyksestä. Kun hän on näin asenteellinen niin onko se ihme, jos herättää epäilyjä ”koko kaupungin” viranhaltijasta ja että onko ollenkaan kaikkien asialla tasapuolisesti. Hyvä Tanja, perussuomalaisissa ajatellaan asiat perusteellisesti loppuun saakka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Nazima on varmaan kokenut traumaattisen lapsuuden, arvostetusta diblomaattiperheestä avuntarvitsijaksi Suomeen. Näin ainakin voi päätellä hänen julkisista kannanotoistaan. Valitettavasti tämä kokemus näyttää jättäneen häneen muistijäljen, joka ohjaa hänen toimintaansa, haluamatta nähdä tosielämän realiteettejä.
Siinä mielessä tällainen traumatisoitunut henkilö yhteisten asioiden hoidossa on huolestuttavan yksisilmäinen ja näkemyksiltään kapea-alainen.
Tämä tausta, yhdistyneenä sujuvaan esiintymiseen tulee vääristämään yhteiskunnan kehitystä. Fanaattinen hoivavietti kaikkia itse itsensä autettavaksi kokevia, muualta tänne saapuvia kohtaan, ylittää kaikki suhteellisuuden -ja taloudellisen kestokyvyn rajat.
Avuntarpeessa oleva kantaväestö ei saa minkäänlaista huomioita, ei ainakaan kirjoitusten perusteella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000