Perussuomalaiset

Tanja Aidanjuuri

Munattomuuden huipentuma

Olen järkyttynyt Oulussa tapahtuneesta alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Naisena ja etenkin äitinä tunnen suurta surua ja pelkoa, mutta ennen kaikkea vihaa. Miten kukaan voi olla niin täynnä pahuutta, että tekisi sellaista viattomalle lapselle?

Poliitikkona ja kansalaisena en voi muuta kuin toivoa, että meidän ministereiltä ja päättäjillä löytyisi edes sen verran suoraselkäisyyttä ja munaa, että myöntäisivät omat virheensä ja korjaisivat sen minkä enää voivat.

Ihmettelen missä ovat kaikki feministit? Missä te kaiken suvaitsevaiset olette, jotka niin lähettelette minulle ja perheelleni vihapostia, missä kerrotte kuinka minut tulee raiskata ja perheeni pahoinpidellä, koska arvostelen maahanmuuttoa ja olen huolissani naisten asemasta? Olen huolissani meidän lapsista ja niistä kaikista nuorista kenelle te uskottelette, että maahanmuuttoa pitää lisätä. Olen huolissani niistä nuorista tytöistä, ketkä viettävät aikaa asemilla iltaisin ketkä ovat näille pahantekijöille helppoja kohteita.

Miksi te kaiken suvaitsevaiset, ette uskalla myöntää, että olette väärässä?

Miksi sen myöntäminen vaatii viattomia lapsia uhriksi?! Eikö teitä hävetä lainkaan?

Meidän on suojeltava lapsiamme. Näillä sanoilla etenkin vanhemmat vetoan teihin. Meidän on aika ryhtyä sanoista toimeen. Meidän on uskallettava puhua asioista ääneen. Moni ajattelee samalla tavalla itseni ja perussuomalaisten kanssa, muttei uskalla sanoa ääneen, ettei häntä leimattaisi rasistiksi.

Meidän on pakko tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaa, jos haluamme pitää Suomen turvallisena. Meidän on aika herätä ja puhaltaa yhteen hiileen.

Olen itse maahanmuuttaja ja en ole rasisti ja puolustan sitä, että sotaa pakenevia naisia ja lapsia tulee auttaa. Mutta en ymmärrä miksi meidän katukuvissa ei näy kun terveitä nuoria miehiä, ketkä ovat jättäneet perheensä sodan keskelle ja itse tulevat turvaan. Heidän tulisi puolustaa perheitä siellä omassa kotimaassa. Näin me pohjolan ihmiset ajattelemme, mutta emme halua sanoa ääneen, koska meidät leimataan rasisteiksi, kun emme joidenkin mielestä ymmärrä mistään mitään.

Tähän on tultava muutos!

Meidät on hallitus pettänyt ja nyt vaadimme oikeutta. Asian on muututtava. Me emme halua enää lisää pahuutta maahamme.

Herätkää ihmiset! Minä äitinä en halua lisää pelkoa ja pahuutta, mikä voisi satuttaa lastani. Haluatko sinä?

Yhdessä voimme tehdä muutoksen, yhdessä meissä on voimaa, yhdessä voimme rakentaa turvallisen Suomen lapsillemme.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Ihan asiapitoinen kannanotto. Syvälle on juurtunut ja karehdittavan hyvin markkinoitu tuo rasistiksi tai peräti natsiksi leimautumisen pelko. Käytännön esimerkki siitä kuinka pieni, määrätietoinen ja fanaattinen porukka saa ylivallan.
Natsit Saksasahan olivat tästä esimerkki. Meillä on vähän sama tilanne, ajettavilla asioilla vain on nyt kylläkin eri painopiste. Ennen oli Elintilaa Idästä, nyt on täällä, Huolitkaa nuoria miehiä. ( Ei omia)
Olisimme vielä pahemmassa kaaoksessa ilman nettiä. Ajatelkaa jos saisimme tietoa vain ”oikean, -vai vastuullinenko media” se nykyään on, kautta? Hyvin nuo näyttävät välttelevän Perusuomalaisten edustajien kommentointia. Muista puolueista kyllä edustajia raahataan mukaan ja heidän näkemyksiään jahdataan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Missä mättää
Hämmentynyt
#2

Feministit juurikin odottavat näitä rajan yli muna pystyssä tulevia moniosaajia jostakin syystä? Onko syynä mielenvikaisuus vai mikä. Syitä pitäisi etsiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Olisiko tilanne silloin hallinnassa kun kantasuomalaisten raiskaajien osuus olisi lähempänä 100 %:a kuin se on nyt noin 80 %:a? Näinhän tilanne on ollut aikaisemmin vuosikymmeniä ja vuosisatoja, eikä se ole koskaan aiheuttanut kohua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äly hoi..
Vihainen
#4

Onhan se käsittämättömän tyhmää, että vaikka meillä on se ”oma” raiskausongelma niin sen lisäksi tänne halutaan lisää raiskaajia. Ongelman pahentaminen on siis sitä hienoa suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000