Perussuomalaiset

Tanja Aidanjuuri-Vestala

Miten minusta tuli se, mitä tänään olen?

9 kommenttia

Päällepäin minusta voi tulla mielikuva, että olisin ihan menestynyt nuori nainen. Olen mielestäni onnistunut monessa asiassa elämässäni ja olen tehnyt hyviä ratkaisuja elämäni suhteen. Olen rohkea työssäni. Elän onnellista perhe-elämää pienessä lintukotomaisessa kylässä.

Mutta kuka minä olen oikeasti, kun minulta riisutaan kaikki tittelit ja saavutukset. Tarinani ei ole aina ollut helppo ja joistain saavutuksista olen joutunut maksamaan kalliin hinnan.

Lapsuuteni oli hyvin pitkälti onnellinen. Minulla ei ole juurikaan muistoja, mitkä kokisin negatiivisiksi tai pelottaviksi. Olin onnellinen lapsi ja minulla oli aina rakastavat vanhemmat ja turvallinen koti.

Ensimmäisen kerran elämä käänsi minulle selkänsä, kun olin vasta nuori aikuinen ja olin juuri valmistumassa tanssijaksi 11 vuoden harjoittelun ja opiskelun jälkeen. Olin saavuttanut lyhyeen uraani nähden jo paljon merkittäviä saavutuksia. Yhtenä iltana loukkaannuin tapaturmassa kotona ollessani. Liukastuin kylpyhuoneessa ja siinä hajosi toinen polveni, mikä ei enää koskaan parantunut siihen kuntoon, että olisin voinut jatkaa uraani ammattibalettitanssijana. Ajattelin, että tanssini loppui siihen. Ajauduin täydelliseen kuiluun, enkä enää tiennyt mitä elämälleni voisin tehdä. Taistelin itseni takaisin valoon, mutta se taistelu ei ollut helppo. Ei ollenkaan. Pitkän kuntoutusjakson jälkeen sain jalkani sen verran hyvään kuntoon, että pystyin ottamaan vastaan pieniä rooleja Kansallisoopperassa.

Elämääni varjosti myös syömishäiriö. Kasvoin yhteisössä, missä ihailun ja tavoittelun kohteena oli sairaalloinen laihuus. Nuorena taistelin tätä vastaan paljon. Aikuisiällä vasta opin miten hyväksyäoma itseni sellaisena kuin olen. Valehtelisin jos väittäisin, etten pelkäisi ajautuvani syömishäiriön valtaan uudestaan, vaikka olenkin kasvanut niistä ajatuksista. Joskus saatoin syödä kolmen päivän aikana vain yhden omenan ja join hieman vettä, ettänäläntunne pysyisi kurissa. Joka päivä kuitenkin treenasin kovaa, enkä todellakaan tiedä miten pystyin siihen sillä energiamäärällä. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että treenisalit olivatpeilisaleja. Huomio keskittyi vain omaan poissaolevaanlihavuuden tunteeseen. Paastosin lähes koko ajan. Heitin ruokaa salaa roskiin, että vanhempani luulivat minun syöneen. Koulun ruokalassa, en käynyt muistaakseni kuin kerran. 

Syömishäiriö on sairautena sellainen, mistä ei luultavasti parane ikinä. Ei tarvitse, kuin antaa sille tunteelle vähän huomiota, niin se valtaa helposti kaiken ajatuksen. Välillä havahdun siihen, jos joku kysyy minulta, että olenko laihtunut. Kuinka paljon se herättää minussa tunteita! Hyvän tuntuista mielihyvää ja sen mukanapakonomaista tarvetta jättää syömättä seuraava ateria, että näyttäisin vielä vähän laihemmalta. Onneksi olen oppinut tunnistamaan tilanteet ja olen opetellut puhumaan niistä tunteista ja ajatuksista. Siten olen välttynyt joutumasta siihen kamalaan kierteeseen uudestaan.

Olin 26-vuotias, kun menin naimisiin, mutta huomaisin nopeasti etten ollut siihen valmis. Avioliitto päättyi eroon ja koin epäonnistuneeni. Epävarmuus ja ehkä kypsymättömyys sai rakennettua uuden alamäen. Esikoiseni syntyi samana vuonna kun avioiduin ja silloin alkoi myös äidin roolin opettelu. Ero ei ole kenellekään koskaan helppoa. Pelkäsin sitä, kuinka pärjäisin pienen lapsen kanssa yksin. Onneksi minulla on aina ollut perhe tukenani. Ilman heitä en olisi mitenkään selvinnyt siitä kaikesta. Raskain prosessi eron jälkeen kuitenkin oli lasten asioista sopiminen, tapaamisoikeudet ja elatukset. Silloin itkin paljon japelkäsin. Minua hävetti kertoa, että ulospäin niin hyvä liitto, olikin vain pelkkää kaunista kulissia. Etenkin loppua kohden. Minua todella hävetti ja pelotti. Eristäydyin ystävistäni. Yritin näyttää vahvalta, enkä päästänyt ketään lähelleni. En halunnut ottaa apua vastaan. Pakenin töihin ja väsytin itseni työnteolla ja silloin ei loppuunpalaminen ollut kovinkaan kaukana. Uuvuin, enkä osannut lopettaa. Silloin koin vajoavani samanlaiseen pimeään kuiluun uudestaan, missä olin kerran jo ollut.

Eräänä yönä näin unta, missä jokin enkelin tai keijun tapainen hahmo tuli luokseni ja antoi minulle lintuhäkin tyyppisen esineen,joka oli täynnä jotain mikä lämmitti. Tiedän, että se oli vain hupsu uni, mutta kuitenkin herätessäni minulle valkeni, että jos en ryhdistäydy, tämä kaikki ei tule loppumaan onnellisesti.

Äitiys on kasvattanut minua ehdottomasti eniten. Ensimmäistä kertaa minun täytyi kantaa vastuuta toisesta ihmisestä ja painin ajatuksien kanssa, että olenkohan yhtään kelvollinen äidiksi. Uskon jokaisen uuden vanhemman painivan samojen ajatusten kanssa.

Nyt elän erittäin onnellisesti uusioperhearkea. Miehelläni on ennestään lapsia ja minulla oma tyttäreni. Uusioperheen rutiinienopettelu vei aikaa, mutta saimme kuitenkin melko nopeasti homman toimimaan. Joka toinen viikonloppu talo on täysi sirkus, mutta ne viikonloput tuntuvat olevan niitä, mistä saan eniten voimaa jaksamiseen. Olen oppinut myös aivan uuden roolin:minusta tuli äitipuoli. En osannut odottaa niitä haasteita, mitä se toi eteeni. Nyt meillä on hyvä ja turvallinen koti, missä kaikkien on hyvä olla!

Teen pitkiä päiviä ja pitkiä viikkoja töissä. Minulla on välillä ihan hirveä ikävä lastani. Hyvin usein töistä tullessani olen niin väsynyt, etten vain jaksa antaa hänelle sitä huomiota mitä hän kaipaisi. Miten selitän lapselle, että äiti on väsynyt? Tiedän, että en ole ainut joka näiden asioiden kanssa kamppailee. Elän keskellä ruuhkavuosia. Välillä olen niin väsynyt, että sulkeudun suihkuun ja itken. Vaikea myöntää itselleen, olevansa vain ihminen, kuka väsyy ihan niin kuin muutkin. Tiedän, että omien heikkouksien tunnistaminen on jo itsessään vahvuutta ja se, ettei tarvitse selvitä kaikesta yksin, on suuri onni.

Olen puhunut useiden ikäisteni äitien kanssa, ketkä painivat samojen ongelmien kanssa. Monet myöntävät häveten, että välillä kotiin ajaessa, kun väsymys painaa ja tietää, että kotona odottaa kokonainen ”sirkus” pyöritettävänä ja siihen päälle vielä maksamattomat laskut rahoista mitä ei ole. Sellaisina päivinä heidän tekisi mieli vain ajaa vastaantulevien kaistalle, sulkea silmät ja painaa kaasua. Sydämeni murtuu kuunnellessa näitä tarinoita. Nämä ovat asioita, mistä ei haluta puhua. Nämä ovat asioita mitä ei haluta itsestään ikinä myöntää. Nämä ovat kuitenkin asioita, mitä jotkut ihmiset tuntevat valitettavan usein.

Olen tehnyt elämäni aikana aina kahta tai useampaakin työtä samaan aikaan, en pelkää työntekoa, en pelkää liata käsiäni työnteossa. Minut on kasvatettu perheessä missä työntekoa on aina arvostettu, oli työ mitä tahansa. 

Politiikkaan mukaan tulo on antanut minulle toivoa, että on todella mahdollisuus vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Että olisimahdollisuus todella auttaa ihmisiä, ketkä apua tarvitsevat. Olen itse ollut elämässä semmoisissa tilanteissa, milloin olisin tarvinnut apua, mutta en ole sitä silloin saanut. Viranomaiset ovat katsoneet minua ja nauraneet, että kyllä nuori ja kaunis nainen pärjää kunhan vaan yrittää. Ihan näin se ei mene. Olin jo ylittänyt oman pelon ja häpeän, kun hakeuduin hakemaan apua, mutta minua ei otettu vakavasti. 

Haluan olla rehellinen. Haluan kertoa, kuka minä olen ja miksi minusta on tullut sellainen kuin olen. Silloin kun on rehellinen muille, silloin syntyy luottamus. Silloin syntyy jotain aitoa. Haluan olla rehellinen. Haluan olla aito.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
#1

Tanja se on elämää , joka ei aina ole helppoa ! Vastoinkäymiset kasvattaa mutta menestyminen sokaisee ! Voimia Tanjalle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Nyt kun sinne eduskuntaan pääset niin onpahan taas yksi uusi kansanedustaja, joka tietää mitä se tavallinen arkielämä on, ettet siis ole liian kaukana meistä äänestäjistä, että tiedät miten kovaa voi olla sen elannon hankkiminen, että tiedät millaista hyvää yhteiskuntaa lapset kaipaavat – siksi toivotan sinulle hyvää uraa eduskunnassa, meidän puolesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Onnittelut realistiselta tuntuvasta analyysistä!
Itseäni on mietityttänyt tuo järkyttävä lasten huostaanottojen määrä. Väistämättä tulee mieleen, että oletteko TE, nuoret äidit aivan liian kovilla ja otatte liikaa paineita sekä työelämässä, että kotona?
Yrittämistä, työntekoa ja hommista selviytymistä on pakko arvostaa, mutta onko maksettava hinta liian kova, jos kuvaamiasi ajatuksia liikkuu enemmänkin?
Meidän on todella laitettava äitiys sille kuuluvaan arvoonsa. Se ei ole mikään välttämätön paha, joka hutaistaan tuossa, noin vaan, uraputken lomassa?
Vaalikeskusteluja seuratessa asia on noin. ”Kunnallinen varhaiskasvatus” ja sitämyötä lasten kasvattamisen ulkoistaminen viranoimaisille on pöyristyttävää kuunneltavaa. Lukekaapa nyt muutama Liisa Keltinkangas-Järvisen tutkimus/kirja asiasta. Miettikää sitten, mitkä ovat ne tekijät ja pohjat, joilla edes yritämme kasvattaa täysipäisiä lapsia, tähän yhä repaleisemmalta tuntuvaan maailmaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kukaan ei kohta jaksa tehdä lapsia
#5

Varhaiskasvatus leikki-ikäiselle ja vanhemman työssäkäynti ei todellakaan ole sinäänsä vastakohta äitiyden ja vanhemmuuden korkeille arvoille. Ongelma on mielestäni siinä, että koko arjen rumba on vain liian raskasta, vanhempien työtunnit ja sitä kautta lapsen päiväkodissaoloaika liian pitkiä ja odotukset sekä arjen paineet liian korkeita. Apua arkeen on saatavilla entistä vähemmän kun lasten isovanhemmat ovat luultavasti itsekin vielä työelämässä. Jos verrataan tilannetta 50-luvulla, jossa toinen vanhempi kävi töissä ja toinen hoiti kodin, niin olihan pariskunnalla kevyempää kuin nyt kun molemmat ovat täyspäiväisesti töissä ja sitten pitäisi se kotikin hoitaa siihen päälle. Vastaus ei mielestäni ole se, että palautetaan naiset kotiin työelämästä, vaan se että molempien sukupuolten ruuhkavuosien aikaista työssäoloa kevennettäisiin niin, että vanhemmille jäisi enemmän aikaa kodin ja lasten vaalimiseen. Tähän tarvittaisiin pienemmät työtunnit ja paremmat perhe-etuudet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

mutta se äiti opetti perus ihmis arvot jo kotona… eikä sitte vasta käräjillä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kukaan ei kohta jaksa tehdä lapsia
#4

Perheiden asemaa pitäisi saada helpotettua ja kevennettyä. Sairauslomat, työkyvyttömyys ja mielenterveysongelmat kaikki vähenisivät, mikäli perheiden arki olisi vähemmän raskasta. Lapsetkin voisivat varmasti paremmin. Perhe-etuuksien parantaminen ja kausien pidentäminen, verokevennys pikkulapsiperheille (tai ns. vanhanpojan/piian vero lapsettomille) ja työelämän joustavuuden lisääminen olisivat keinoja tähän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#6

Totta – nuorten työelämä on raadollista lapsineen ts.perhe-elämä vuorotöineen. Eikä pidä unohtaa ”yksinäisiä” lapsettomiakaan_veroineen.
Vaaditaan ainaista jotain,joka on toisaalta pois mm.henkisestä hyvinvoinnista – jaksamisesta – työelämässä tai sen ulkopuolella.
Kuinka kauan voi ihmiset joustaa esim.työelämälle ymv. jos tähän vielä lisätään ; velkakikyilyt_ pois osittaisesta hyvinvoinnista_ perheellinen tai ei ?

Aitous on rehellisyyttä omana itsenään mutta miten se kantaa eduskuntatasolla kun muutoinkin politiikka on toisinaan hyvinkin raadollista.

Toivotaan menestystä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

nii….. miten ne ennen tuli toimeen ? isä/äiti ja 12 lasta? arvostan naisia naisina. sanon tämän kliseen ku miehet oli miehiä ja naiset oli naisia. nyt miehet luulee olevansa naisia ja naiset miehiä… sen takia tämä yhteiskunta tulee kaatumaan. vaikka kuinka jankutetaan naisille että pystytte samaan ku miehet nii sehän suoraa valehtelua… tiiän kyllä monta riskimpää naista ku mie mutta jos sitä hokee kaikille….. loppu tulos alkaa häämöttää. missä se perus mies ja nais suhde enää menee?? lasta et saa huitassa vyöllä jos olet väärin tehny?auktoriteetit unohetaan ja ihmetellään miksi kukaan ei lisäänny enää…? ku lapsi täyttää 13v nii olet jo kär’jillä oman lapsen kanssa…. kysyn vain?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

nii ku nyt olen ajatuksia täynnä 🙂 nii miten vegaani äitit? imettääkö he lapsiaan? en oikiasti tiiä? ku jotkut on niin aivo pestyjä vegeaaneja että antavat vain kasvis ruokaa pienilleen… mutta jos imettää nii silloinhan ne rikkoo omaa ajatustaan vastaan ja toisaaltaan jos ei imetä nii… eikö se ole jo eläin rääkkäystä? en osssaa kauniisti tuota sanoa…… jos emo ei huolehdi pennuistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000