Perussuomalaiset

Tanja Aidanjuuri

Lupaus

Olen koko kampanjan ajan pyrkinyt olemaan lupaamatta mitään sellaista mitä en pystyisi kansanedustajana pitämään. Jotta äänestäjilläni säilyisi luottamus politiikkaan ja minuun, on oltava sanoissaan ja teoissaan tarkka ja rehellinen. Silti edessä on meillä kaikilla isot ja vaativat ongelmat, niiden ratkaisut ja vielä tuntemattomat haasteet. Ilmasto, taloudellinen taantuma, eriarvoisuus, vanhustenhuolto jne.

Nyt kuitenkin haluan luvata yhden asian, jos tulen valituksi eduskuntaan. Tulen aina pitämään heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolia. Tulen aina taistelemaan oikeuden ja rehellisyyden puolesta. Kykenen keskustelemaan niistä vaikeistakin asioista, mitkä kipeästi vaativat esilletuloa. En pelkää näitä haasteita, vaan haluan tarttua niihin todella ja saada muutoksia aikaiseksi.

Jos te ihmiset ketkä minua äänestätte, olette tulevaisuudessa sitä mieltä, että en ole enää luottamuksenne arvoinen, lupaan luopua kansanedustajan paikastani. Sen minä lupaan teille! Te ihmiset olette minun esimiehiäni ja haluan tehdä hartiavoimin töitä muutoksen eteen. On teidän ansiota, jos pääsen kansanedustajaksi ja olisi myös oikein ja reilua, että saatte myös päättää toisin.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Älä nyt hyvänen aika tuollaista lupaile tai edes harkitse, että luopuisit kansanedustajan paikastasi. Sinä vaikutat olevan yksi persujen viisaammista jäsenistä, eikä sinua käsittääkseni ole listattu uutisartikkeleihin rikoksiin syylistyneistä kansanedustajista.
En kuitenkaan pysty äänestämään sinua, koska sinä et kuulu vaalipiirini ehdokkaisiin.

Persut tarvitsevat älykkäitä, lainkuulisia, luotettavia jäseniä jotta puolueelle löytyisi kannatusta jatkossakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000