Perussuomalaiset

Suvi Karhu

Käräjäoikeuksiin lisää resursseja, ei uutta Porvoota!

Porvoon eilinen järkyttävä tapahtuma on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Lämpimät osanottoni uhrin lähipiirille ja omaisille.
Tämäntapaiset surulliset tapahtumat tuovat välillä esiin myös epäkohtia maassamme. Miksi lähestymiskiellon käsittely käräjäoikeudessa vie niin kauan? Kyseisessä tapauksessa epäillylle tekijälle, eli lapsen isälle, oli haettu lähestymiskieltoa ja käsittely oli ollut kuukausia kesken käräjäoikeudessa. En tiedä, olisiko voimassa ollut lähestymiskielto estänyt veritekoa, mutta tässä on selkeä epäkohta. Lähestymiskiellot pitäisi määrätä paljon nopeammin.

Muissakin rikosasioissa käräjäoikeuden istuntoja joutuu joskus odottamaan kohtuuttoman kauan, jopa pari vuotta. Tällöin monella muistikin alkaa jo hämärtymään, jos vaikkapa on kyseessä pahoinpitelystä, ja istunnossa kuullaan sekä asianomistajaa että mahdollisia todistajia. Olisi jokaisen oikeusturvan kannalta tärkeää, että käräjäoikeuksissa ei olisi kohtuuttoman pitkiä jonoja. Tällä hetkellä käräjäoikeuksien määrää ollaan tiputtamassa, ja esimerkiksi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden (Raasepori) lakkautuksen myötä muutenkin jo hyvin ruuhkainen Espoon käräjäoikeus saa lisää juttuja hoidettavakseen. Ongelma ei ole pelkästään työntekijäresurssit, vaan salitkin loppuvat kesken.
Tilanne on sietämätön. Käräjäoikeuksien lukumäärää ei saisi missään nimessä alentaa ja työntekijöitä tulee palkata olemassaolevillekin paikkakunnille lisää. Käsittelyajat tulee pitää mahdollisimman lyhyinä! Yksikin inhimillinen tragedia on liikaa.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Suomen lälläri tuomioilla ei ole mitään merkitystä !
on aivan turhaa laittaa lisää rahaa ja resursseja sinne.
Mitä merkitsee näille lähestymis kielto tai ehdonalainen tai sakot jota ei koskaan tarvi maksaa??
Ei yhtään mitään !!! nehän nauraa niille
Ameijalle ja poliisille mieluummin lisää panoksia ja lupa ampua muulloinkin kun vin sillon kun kyseessa on varmasti terroristi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Olen eri mieltä kanssasi. Suomen lakeja sen suhteen, miten kovia tuomioita rikoksista annetaan, pitäisi ehdottomasti tiukentaa. Mutta sillä, miten pitkiä tuomioita voidaan lain mukaan antaa, on vain vähän merkitystä, jos käräjäoikeuksissa käsittelyajat ovat niin pitkiä, että pahimmassa tapauksessa asianomistajien ja todistajien muistikuvien heikentymisen vuoksi juttu tuomitaan vastaajan eduksi, eli tuomiota ei anneta. Kyllä vain sillä on iso merkitys, että miten pitkiä käsittelyajat oikeudessa ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Minusta asioden aivan turha vatvominen ja hyysäminen on aivan liian kallista ja tehotonta puuhaa jo nyt.Siihen pitäs saada muutos.
Kuoleman tuomio pitäs saada Suomessa ja Eu:ssa voimaan muulloinkin kuin Terroristi tapauksissa, joissa se annetaan nyky käytännön mukaan ilman oikeuden käyntiä.
Turhat ehdolliset tuomiot pitäs lopettaa kokonaan samoin kuin lähestymis kiellot !
Jos ei sana tehoa ja mene perille niin ei muuta kun häkkiin vaan..turhaa niitä vatvoo päivästä toiseen.
Miksi oikeutta pitää käydä selvistä asioista aivan turhaan? esim. liikenne vahingot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kyllä ehdottomasti kannatan ajatusta lisäresursseista. Etenkin rikosasioissa, mutta myös muissakin, on vahinkoa kärsineen etu, että asia saadaan käsittelyyn mahdollisimman pian ja että tuomareilla on AIKAA riittävästi käydä juttua läpi. Kun tuomioistuimet ruuhkautuvat, totta kai paine kasvaa vaikka kuinka olisi ammattilaiset asialla. Kun ei ole tarpeeksi resursseja, on vaara ettei juttuihin ehditä perehtyä kunnolla, tai ei ainakaan niin syvällisesti kuin tuomarit ja juttujen esittelijät haluaisivat. Kiire ei ainakaan saisi olla työskentelyä haittaava tekijä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Quo
#3

Taannoin lakkautettiin muutama poliisiasema jolla säästettiin 1-2 miljoonaa!
Pakoloisten yhden vuoden kuluihin löytyy kuitenkin yli 1000 miljoonaa!
Rikollisia ja muita laittomasti maassa olevia pyörii nurkissamme tuhansia ja kymmeniä poliiseja riittää vain kansalaisten nettikirjoittelun kyttäämiseen.
Kansa on kyrpiintynyt hallituksen hölmöilyyn ja nämä tollot päättäjät saavat ihan ansionsa mukaan vittuilua.
Todellinen vihapuhe on kuitenkin harvinaista.
Sama koskee rasismia, sitä oikein hakemalla haetaan ja keksitään uusia rasismin muotoja.
Media jauhaa samaa sontaa.
PS-puolue leimataan rasistiseksi ja maahanmuuttovastaiseksi vaikka kyse on HAITTAMAAHANMUUTON vastustamisesta ja suomalaisen kulttuurin, turvallisen yhteiskunnan ja sivistyksen puolustamisesta.
Toivotaan ensi vaaleissa JYTKYJEN JYTKYÄ!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kyllä se persujysäri on tulossa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Jytkyn aika oli ja meni !
Ainoat vähänkin järkeä päässä säilyttäneet puolueet viimme vaalissa oli Persut ja Kepu (muut on Eu-trolleja) saivat noin 40 % äänistä.

Nyt Molemmat puolueet on hajonneet persuista lähti Siniset ja Kepusta Väyrysen porukka ja kaikkien neljän yhteis kannatus on n. 30 % luokkaa vain.

Jytkyllä pyyhittiin persettä !
Niin Kepun kuin Persujen Ministerit toimi kuin pulloperse siat .Hallituksessa haaliessa pakolaisia tänne ja lähettäesään rahoja maailmalle ja soittaessaan suuta isolle napurille ja velkaannuttaessa maatamme . järki ihmisten luotto politiikkaan on mennyt täysin .
t.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000