Perussuomalaiset

Sirpa Hassinen

Matkailu on mahdollisuus suomelle

Tällä hetkellä kaupungit kilpailevat turismista, erityisesti Aasian maiden matkailijoista. Rovaniemen he ovat jo ottaneet omakseen ja todella muutakin nähtävää ja koettavaa suomesta löytyy jokaisena vuodenaikana. Euroopan muut maat on jo nähty; Suomi on vielä kokematta ja heille jotenkin eksoottinen maa. Tätä en ihmettele; onhan maamme sanoinkuvaamattoman kaunis!

He nauttivat jo pelkästään raikkaasta ilmasta hengittää, talviliikuntamuodoista, saunasta avantoineen, metsien superfuudista ja hiljaisuudesta. Lisäksi he arvostavat puhdasta ruokaamme, erityisesti kalaa.

Ilo on molemminpuolista; Aasian maiden, nyt erityisesti kiinan kansalaiset matkaavat maahamme, tuovat paljon rahaa paikallisille yrityksille ja yhteisiäkin projekteja ja yritystoimintaa syntyy. Tämä on oikeaa ja kaikkia hyödyttävää kansainvälisyyttä. He kunnioittavat kulttuuriamme, eivätkä halua siitä mitään muuttaa ja kohteliaisuus on omaa luokkaansa. Aasialaiset ovat ahkeraa väkeä, yksikään suomessa asuvista ei kattoon syljeskele, vaan pakertaa töitä aamusta iltaan eikä roskakaan metsään putoa heidän jälkeensä.

Lahti saa jälleen vieraakseen heitä MM-kisoihin nauttimaan raikkaasta talvisäästä ja liikuntamuodoista. Tervetuloa matkailemaan kaikkina vuodenaikoina, maamme on näkemisen ja kokemisen arvoinen; meidän tulee osata paremmin viedä esim. teknologiaosaamistamme, Kiinassa markkinoita riittää!

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja