Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Vasemmistoideologia jyllää Marinin hallituksessa

Keskustaakin johdetaan Kulmunin johtamana vasemmistoideologian mukaisesti. Keskusta on jakautunut puolue ideologiselta kannalta samoin kuin sdp:kin. Kummassakin on ns. vanhan ajattelutavan mukaisesti vasemmistolaiseen sekä keskusta-oikeistolaiseen ideologiaan kuuluvaa kannattajakuntaa. Tosin jo Antti Rinteen ja Katri Kulmunin johtamina on ollut havaittavissa niin demareiden kuin keskustankin kannatuksen olevan aika jyrkässä alamäessä. Seuraava gallup näyttänee jatkuuko suuntaus kummassakin puolueessa. Voiko uudella pääministeriksi nousseella maailman nuorimmalla vallassa olevalla ja vieläpä naispuolisella pääministerillä Sanna Marinilla olevan kannatukseen nostavaa vaikutusta? Keskustan kohdalla Katri Kulmunin johtaminen ei näytä olevan muuta kuin kannatuksen osalta laskevaa käyrää.

Vasemmistoliitto ja vihreät ovat mielestäni kummatkin täysin vasemmistoideologisiin aatteisiin perustuvia puolueita. Näinpä hallituksen viittä puoluetta yhdistää vankka vasemmistolainen liberaalipolitiikka, jossa ollaan enemmän huolissaan muun maailman hyvinvoinnista kuin oman maan kansasta. Tämä tulkinta perustuu pitkälti juuri hallituspuolueiden valtavasta innosta lappaa rahaa kaiken maailman kehitysapuun ihan riippumatta saadusta hyödystä. Siitä mihin raha käytetään. Kehitysapuna on annettu vuosikymmeniä miljadikaupalla rahaa kehitysmaihin, eikä päivä näytä paistavan oikein millään tahoilla. Kylläkin nähtävissä on suomalaisten hyvinvoinnin ja elintason kaventuminen heikomman kansan osan kohdalla. Leipäjonoistakaan eivät hallitukset ole halunneet huolehtia. On vähäistäkin avustusrahaa kotimaisille avustustahoille pienenetty tai poistettu kokonaan, kuten on käynyt mm. Hurstin avustustyön kohdalla. 

Suoranaisena pelkona on tulevan hallituksen toiminnan keskittyminen yhä enemmän EU:hun (jäsenmaksun korotus) ja kolmannen maailman avustamiseen. Tuskinpa tullaan näkemään vanhustenpalvelujen parantumista, eikä ylipäänsä soten uudelleen järjestelemistä. Keskustalle niin tärkeä maakunta-hallintomalli on sellainen jota ei pitäisi silmät ummessa lähteäkään toteuttamaan vaan ottamaan pienempiä loikkia parantamalla ensin terveyskeskusten toimintaympäristö toimivaksi. Ei pitäisi lisätä yhä enemmän valtion ja kunnan hallinnon palkkatyövoimaa virkamieskuntaan vaan enemmänkin karsia ja lisätä lääkäreitä ja terveydenhoitohenkilökuntaa. työttömyys sen sijaan taitaa oleellisesti kasvaa eikä vähentyä hallitusohjelman mukaisesti.

Tätä kirjoittaessani Vihreät eivät ole vielä julkistaneet ministerilistaansa, joten mielenkiinnolla jään odottamaan mikä on puolueen johdon ja päättävän elimen päätös Pekka Haaviston luottamukseen toimia hallitusyhteistyössä. Mikäli Haavisto on ministerilistalla, niin taitaa käydä huonosti myös Vihreiden kohdalla tuossa, vaikka puolueen puheenjohtaja Ohisalo on luottamustaan osoittanutkin. Nimittäin varmalta näyttää, ettei Haaviston luottamus ole vielä selvä, sillä tulevan pääministeri Marinin kuulin sanovan asian olevan vielä pöydällä. Pekka Haaviston luottamusta punnitaan vielä niin kokoomuksen kuin PS:n taholta edellyttäen hänen ministeripestinsä jatkuvan. Muussa tapauksessa Haaviston toimet ilmeisesti tultanee tutkimaan toista tietä kuin suuressa salissa. Ainakin ensi alkuun.

Mikä mahtaa olla oma luottamuksesi Marinin hallituksen kykyyn toimia Suomen parhaaksi?

Osallistu keskusteluun!


24 kommenttia
Toivon parasta, pelkään pahinta.
#1

Aika on tosiaankin huono.

Talous ei parane, koska tuleva hallitus varmaankin toimii näin:

-Veroeuroja tullaan haaskaamaan virkamieskunnan laajentamiseen.
-Lisää maksettavaa tavallisesta elämästä verojen korotuksilla jotka sitten säteilevät kaikille elämän alueille.
-Kehitysapua ym muuta rahanjakoa kaukomaille jatketaan ja uusia kohteita keksitään.
-Tarveharkinta poistetaan.
-Kansal. saamisen ehtoja helpotetaan.
-Jos pääsee tavalla tai toisella Suomeen, ei poisteta, josta seuraa kansal. saaminen keplottelulla.
-Yritystoimintaa ei saada terveelle pohjalle.
-Työnantajamaksuja lisätään.
-Palkan sivukuluja lisätään, eikä vapauteta vapaaehtoisiksi.
-Ay- liikkeen määräävä ote pidetään vahvana. Ay puuttuu liiaksi ( vrt USA).

Katsotaan nyt rauhassa pahinta peläten ensi kesään. Siihen mennessä on selvästi näkyvissä mennäänkö suohon hallituksen toimenpiteillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Pitkä lista sinulta asioista joista päätöksiä mahdollisesti tullaan näkemään negatiivisessa mielessä maamme talouteen ja kansalaisia kurittaen. Listaa voisi kyllä jatkaa, mutta olkoon.

Mitä muuta voi ylipäänsä odottaa vasemmistoliberaaleilta politiikoilta? He jakavat mielellään rahaa, eivätkä suinkaan ole kiinnostuneet mistä jaettavaa saadaan. Velkaa on pakko lisätä ja valtion omaisuutta myydä sekä korottaa kansalaisten veroja ynnä palvelumaksuja. Toisella kädellä annetaan kyllä nimellistä korotusta esim. kansaneläkkeisiin, toisella otetaan vähän enemmän pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Näin on
#9

Helppoon rahantuloon ja siten paljoon jaettavaan tottuneet vihreät yleensä asuvat kaupungissa kuten Helsinki, jossa on paljon pääkonttoreita. Ne tuovat paikkakunnalle rahaa, jota riittää jaettavaksi. Itse kuitenkaan nämä vihreät eivät mitenkään ole osallistuneet yritysten tukemiseen. He ovat olleet yrittämisen esteenä lisäämällä yrittäjälle kaikenlaisia maksuja.

He vat tottuneet saamaan elintasoa vastikkeetta, josta tämä heidän jakopolitiikkansa johtuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#10

Kommunisti on kommunisti vaikka voissa paistaisi .
Kommunismi perustuu kateuteen ,se on Kommunismin ensimmäinen tunnusmerkki mutta viimme aikoina ja vuosikymmninä kommunismiin on tullut muitakin sairaia piirteitä mm. Terrorismin ,Pedofilian ,Homostelun ,Huumeiden käytön .Sosiaali pummauksen ja Pakolaisten ihannointi.

On Päivän selvää että tällä konstilla menee kansan Turvallisuus talous ja moraali päin helvettiä.

Venetsuela on hyvä esimerkki mitä
Kommunismi saa aikaan rikas öljyntuottaja maa ajettiin konkurssiin ja nälänhätään vuosikymmenessä Kommunistien johdossa ja maasta tuli maailman vaarallisin maa jossa tapetaan eniten ihmisiä maailman maista jossa ei ole virallisxesti sotatila käynnissä.
Venetsuelassa kaikki alkoi kun tyhmälle kansalle luvattiin palkankorotuksia joita seurasi inflaatio nyt työmiehen kuukausi palkalla Venetsuelassa saa vain yhden leivän !!!!

Tällaisia on Kommunistit

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#13

Varsinkin Suomalaisten pitäs tajuta mitä Vittuja Kommunistit on ,kun olemme nähneet naapurissa olevan Neuvostoliiton kauheudet ja julmuudet ja kaiken paskan mitä se sai aikaan maissa joita se sais aivopesyä kommunismiin !!!!

Miten Helvetissä tässä maassa voi olla vielä niin tyhmiä
ihmisiä jotka ihannoi tuollaista paskaa… ja Kannattaa tuollaista Hallitusta mikä meillä nyt on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#16

Enitenhän nykyistä Neuvostoliittoa, Venäjää, tuntuvat ihannoivan nimenomaan Persut. Kun näitä kommentteja lukee täällä Suomen Uutisten sivuilla, on helppoa kuvitella millainen maastamme yritettäisiin tehdä, mikäli persut olisivat päättämässä asioista! Yksilön vapaus ja mielipidevapaus lähtisi ensimmäisenä, rajat kiinni ja kansa kyttäämään toinen toistaan, juuri kuten Venäjällä tehdään. Eri mieltä olevat vankilaan, varsinkin eriväriset, sekä seksuaalisesti poikkeavat, ym. Aika lähellä kommunismia ovat persujen tavoitteet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

IS:n kommenttikirjoituksessa toimittaja Seppo Varjus kirjoittaa ”Haaviston toimista nk. al-Hol -jutussa on tullut kestouutinen. Vihreiden keskuudessa luottamus entiseen puheenjohtajaan ja kaksinkertaiseen presidenttiehdokkaaseen on horjumaton. Haavisto ei ole tyyppiä, joka itse vetäytyisi tehtävästä.

Hänen takanaan pysynevät myös vasemmistoliitto, Sdp ja Rkp. Keskustaa voidaan koetella.”

Tultanee näkemään uusi koetinkivi hallituksen rattaissa, jos Vihreät esittää Pekka Haaviston jatkavan ulkoministerinä. Keskustalle tämän pitäisi olla hallituksen toiminnan uskottavuuden kannalta tärkeää. Näin mikäli uskomme Kulmunin sanaan uskottavasta ja luottamusta herättävästä toiminnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Nyt pitää kyllä.Perussuomalaisten ja Kokoomuksen,pitää niin kovaa painetta Hallitusta,ja Vihreitä kohtaan.Että tapaus Haavisto selvitetään perinpohjaisesti,kiveääkään jäämättä kääntämättä.Samoin kyllä ihmetyttää tämän RKP.n Vihapuhe Ministerin jatkaminen Oikeusministerinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Vihainen
#11

Kyllä nyt on suomivihamielinen joukko vallassa. Keskusta polttaa tässä näppinsä oikein perusteellisesti. Sillä on nyt varoitus alla joukkueessa ja pelimerkit otettu pois. Kaikki kelpaa, kun ”vaan saadaan olla mukana”.
Pekka Haaviston toiminta on rikollista. Hän on valehdellut systemaattisesti koko ajan. Kun kaapuakkkojen kone laskeutuu, on mukava nähdä, onko Kepun kannatus yksinumeroinen. Oletan, että on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#14

Keskustaa odottaa Sinisten kohtalo (jos ne pitää Hallitusta pystyssä väkisin ,niin seuraavissa vaaleissa ei tule yhtään kansanedustajan paikkaa)
Vain Väyrysen Paavo voi pelastaa Kepusta ,mitä siitä pelastettavissa on.

Tämä johtuu siitä kun Kepu pitää Kommunisti Hallitusta pystyssä ja kannatus laskee…. kiihtyvällä tahdilla niin kovaa että voi tulla jopa tilanne että ne ei uskalla Kaataa koko Hallitusta vaan jäävät Hallituksen pantti vangeiksi kuten Siniset jäi Sipilän….. ja Kannatuksen lasku kiihyy vain , Kepusta pakenevat äänestäjät kasvaa kuin lumipallo !
Persut muuttuu samaan aikaan 35 % Puolueeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#15

Tälle Keskustan sairaalle toiminalle on lääketieteellinen nimityskin olemassa (Tukholman syndrooma) kun ne nuolee Vihreitä ja Sdp:tä ja näin tukee ja auttaa pahimpia vihollisiaan ja samalla ajaa omia äänestäjiä helvettiin…

Suomen talous ,Turvallisuus ja Moraali ei kestä 3,5 vuotta tätä Hulluutta !
Kukaan muu ei ikävä kyllä voi viheltää poikki tätä kuin Keskusta !

Tämä Kulmuni mutisee kuin kuuma pottu suussa näitä viher-kommunistien paska juttuja tuskin edes Oppi-Isä Väyrynenkään enään saa sitä järkiin ! Viher-Kommunistit on kaapanneet sen ja sekoittaneet sen pään….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#8

Eilen illalla A-studio ohjelmassa Ohisalo kiemurteli eikä vastannut juontajan suoraan kysymykseen onko hallitus päättänyt tuoda isis lapset Suomeen. Tänään Ilta Sanomat roskalehti uutisoi kansan vedätyksen jatkuvan ja Suomeen haettavien isisperheiden nimet tiedetään ja vastaanottavat kukkahattutädit on valittu. Hallitus ilmeisesti haluaa suomalaiset sotaveteraanit kotiin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Taitaa olla niin, että myös sisäministeri Ohisalo on ollut ja on vahvasti kuvioissa mukana. Tietoinen kiemurtelu asian ympärillä oli silmiinpistävää. Mitenkähän tämäkin al-Holin suunnitelma kestää päivänvaloa, jos meillä on laista ja sen käytöstä lainmukaisesti piittaava oikeusministeri? Uutisoinnin mukaan oikeuskansleri Pöysti on tutkimassa oikeudellisia toimia tämän ksittelyn yhteydessä.

Onko kukaan koskaan kuullut meillä oikeuskanslerin puuttuvan virkamiesten tai ministerien väärinkäytöksiin? Siis tehneet lainvastaisia toimia.

Miten mahtaa muuten eduskunnan peristuslakivaliokunta/ulkoasianinvaliokunta/TP suhtautua ministerien Haavisto ja Ohisalo toimintaan tässä asiassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

IS:ssa toimittaja Olli Waris toteaa; ”Se tarkoittaa sitä, että ministeriaitioon palaava Paaterokin löytää vielä Posti-sotkut edestään. Takuuvarmaa on, että oppositio ottaa demarieliitin tuolileikistä kaiken riemun irti.

Kuinka te kehtaatte ja kyllähän te kehtaatte!”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006337209.html

Heh, hyvin todettu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Kyllä näyttää siltä, ettei Marinin hallitukselta kuprut lopu edes Rinteeseen, eikä Pekka Haaviston tekemisiin ministerinä vaan onkohan asiaan kytkeytynyt al-Holin tapauksessa myös vihreiden sisäministeri Ohisalo sekä Aino-Kaisa Pekonen sosiaali- ja terveysministeri (vas)? Noin voi ajatella kun lukee Ylen uutiskirjoitusta.

jatkuu ylen kirjoituksella

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

jatko-osa

”Ylen tietojen mukaan Suomella on olemassa aiemmin tiedettyä tarkempi suunnitelma siitä, miten Syyriasta al-Holin leiristä siirrettäisiin Suomen kansalaiset takaisin Suomeen.

Siirtoa on selvitelty ulkoministeriön johdolla. Suunnittelussa on ollut mukana muitakin ministeriöitä, ainakin sisäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.” Ylen tietojen mukaan Suomella on olemassa aiemmin tiedettyä tarkempi suunnitelma siitä, miten Syyriasta al-Holin leiristä siirrettäisiin Suomen kansalaiset takaisin Suomeen.

Siirtoa on selvitelty ulkoministeriön johdolla. Suunnittelussa on ollut mukana muitakin ministeriöitä, ainakin sisäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.” https://yle.fi/uutiset/3-11109383

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000