Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Unkari ja Puola ansaitsevat hatun noston

Jaa, että mistä syystä tuon hatun noston ansaitsevat? Ihan siitä syystä, että ovat ainoina jäsenmaina estäneet tässä vaiheessa EU:n 2021–2027 budjetti- ja elvytysrahaston hyväksymisen Euroopan unionin hallituksissa, koska budjettilakiin sisältyi lauseke, jonka mukaan rahan saaminen edellyttää oikeusvaltion kunnioittamista. Näin kirjoitetaan Reutersin uutiskirjoituksessa

Unkarin ja Puolan tekemistä veto-oikeuksista keskustellaan uutisen mukaan tänään EU:n Eurooppaministerien kokouksessa ja torstaina EU:n johtajien videokonferenssissa. Hyvin todennäköistä on, ettei minkäänlaista ratkaisua tulla saamaan vielä tämän vuoden puolella ja mahdollista on sekin, ettei pitkälle ensi vuonnakaan, sillä on tiedossa ryhmä jäsenmaita, jotka hyväksyivät kesällä tuon elvytyspaketin sen vuoksi, että siihen kytkettiin tai luulivat tulleen kytketyksi tiukka oikeusvaltioperiaatteiden noudattamisvaatimus budjettirahojen jaossa. Näihin tiukkaa vaatimusta esittävien maiden joukkoon kuuluvat ainakin Hollanti (ryhmää johtavana jäsenmaana), Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Suomi. Tiukkaa vaatimusta esittäneet jsenmaat ovat sanoneet ainakin tähän asti, etteivät hyväksy EU:n talousarviota tuleville vuosille, jollei tuo oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen kytkös ole rahoja jaettaessa mukana. 

Tällä erää näyttää siltä, ettei elvytysrahoja tule EU:n 7-vuotiskauden budjettiin mukaan mikäli Hollanti jäsenmaakumppaneineen ovat tiukan vaatimuksensa takana. Ei toki ole vielä ns. ”kirkossa kuulutettu” sekään, onko Suomikaan perustuslain suomin valtuuksin mukana elvytyspaketissa, koska pakettia ei ole kokonaisuutena käsitelty perustuslakivaliokunnassa. Myöskään eduskunnalle jätettyä kansalaisaloitetta elvytyspaketista (Kansanäänestyksen järjestäminen EU:n elpymispaketista) ei ole aloitettu käsittelemään.

Oma mielenkiinto kohdistuu myös siihen miten EU parlamenttiryhmä EPP tämän jälkeen suhtautuukaan Unkariin ja Puolaan, joista meppejä kuuluu ko. ryhmään. Erotetaanko ko. maiden mepit ryhmästä lopullisesti vai painetaanko villasella koko veto-oikeuden nosto oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta. Kokoomus meillä on ainakin EPP ryhmään kuuluvana ollut erottamassa Unkaria ryhmästä. 

Onhan se jokseenkin erikoista, että enemmistö jäsenmaista voisi etukäteen EU:n budjettivaroja jaettaessa päättää, ettei jokin jäsenmaa noudata heidän mielestään jossain kohdin oikeusvaltioperiaatetta. Onko jäsenmailla todellakin oikeus porhaltaa EU tuomioistuimen jakkaralle tekemään moisia ennakoivia päätöksiä juridiikkaa vaativissa oikeuskysymyksissä? Sekavan kuvan saa näin ulkopuoleta katsottuna koko EU:n touhuilu ja päätösten tekeminen. Oikeusvaltioperiaatteita rikkoo nähdäkseni miltei jokainen jäsenmaa jossain kohdin ottamalla päätöksissä huomioon vain ideologiset näkökulmat, mutta ei jäsenmaan omaa perustuslakia siinä määrin kuin laissa edellytetään. Näin on muuten Suomenkin kohdalla monissa eri yhteyksissä käynyt ja näyttää Marinin hallituskin esimerkiksi edelleen toteuttavan maassa vapaata liikkumisoikeutta laittomasti maassa oleviin (lainmukaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet), vaikka perustuslakimme 9 § 1 mom. sen yksiselitteisesti tekee mahdottomaksi. 

Hatun nosto Unkarille ja Puolalle on kiitosta ansaitseva jo yksinomaan siitä syystä, ettei tuo elvytyspaketti suinkaan ole tarkoitettu jakaa koronaepidemiasta kaikkein eniten käsivien maiden talouksien elvyttämiseksi vaan ihan muista syistä johtuvaa rahanjakamista.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


41 kommenttia
#1

Miksihän meille kansalaisille ei YLE uutisoi tuosta Unkarin ja Puolan käyttämästä veto-oikeudesta EU budjetissa elvytysrahoista? Kansalaisten verorahoilla rahoitettu YLEn toivoisi kertovan noin tärkeästä EU asiasta nopeaan tahtiin. Nyt EU:ta koskevvista asioista onkin luettava ulkomaisista tiedotusvälineistä. Miksi näin on? Ei ilmeisesti sovi YLEn ideologiseen pirtaan Unkarin ja Puolan oman maan etusijalle asettaminen.

Onhan meilläkin eurooppaministeri Tuppurainen suivaantunut siitä, että katsottaisiin omman maan ja kansalaisten etu ensi sijalle EU-asioista päätettäessä. Sekin on demarivetoisen hallituksen ideologinen valinta.

Kuntavaaleissa on kansalaisilla hyvä syy äänesää maahanmuuttoasiat ja Eu-asiat keskiössä ajatellen Perussuomalaisia ehdokkaita. Niin Helsingissä kuin koko maassa. Kumpainen äänestyssyy on kuntiakin koskettava taloudellisesti merkittävä seikka.

Unkari ja Puola suurina eu-tukien saajamaina pitävät oman edun ensi sijalla elvytyspaketissakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Se on YLE valitettavasti poliittisessa ohjauksessa,ja ollut siitä saakka kun”pakkovero”rahoitus säädettiin.Hallituspuolueiden sormet ovat pelissä,ja taitaa lisäksi kokoomuksen Satonenkin sanoa sanasensa jos toisenkin.Mitä YLE saa kansalaisille tiedottaa.Nyt kun YLE aloitti niinsanotun paremman keskustelukulttuurin kampanjan,ja kehoittaa kansalaisia katsomaan peiliin.Niin Valtiovallan Johtohenkilöillä+muilla korkeantason Virkamiehillä+YLE:läisillä on myös peiliinkatsomisen paikka.Niin kutsuttu”vihapuhe”ja ehkä”rasismi:kin”syntyy kansan syvissä riveissä.Vääränlaisista ja epäoikeudenmukaisista päätöksistä/politiikasta.Eli syyn lähteet kyllä tiedetään,jos ne vaan tunnustetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Heh, aivan asiaa puhut.

Luin eilisissä jotta on EU:ssa oikein ministeritasoisten henkilöiden kesken puhuttu jotta maahanmuutosta ja islamista ei saisi enää puhua ettei syyllistytä rasismiin. Rasismi näyttää olevan hyvin venyvä käsite.

Herra varjele mihin tämä EU onkaan menossa, jos ei saa enää puhua juurisyistä mainitsemalla maahanmuuto ja islam-sanoja? Ei voi muuta sanoa kuin, että, jo on aikoihin eletty. Mitä mahtaa ollakaan vielä tulossa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Tässä on ilmeisesti tarkoituksena tukkia kansalaisten suut.Ja sen jälkeen vallitsisi vaikenemisen kulttuuri.Ja päättäjillä valta/oikeus tehdä mitä lystää.Onkohan nämä henkilöt nyt tyytyväisiä jotka meidät aikanaan EU:hun veivät.Kaikkihan tiettävästi eivät ole enään elossa tuosta joukosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Kannatta aina mainita lähde missä asiat keskustelu. Esimerkiksi Arkadianmäen Puumalan ja Juvan tapaukset käsitelty käräjäoikeudessa. Silloin voi uskoa oikeellisuuteen. Hölynpölyn kertominen kertoo kaiken kertojasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Kyllä, kyllä, noin on, mutta ei sitä aina muista edes mistä on uutisointia lukenut. Tosin sekin on aina otettava varovaisuudella huomioon. Koita googlata asiasta, jos tuo sinua noin kovin vaivaa.

Uusi uutinen on sellainen joka antaa täsmäkuvaa mistä johtuu Unkarin ja Puolan veto-oikeuden käyttö budjetista.
IS:ssa kirjoitetaan tuosta mm näin, ”Unkarin pääministeri Viktor Orban perustelee maahanmuutolla maan päätöstä estää EU:n monivuotisen budjetin ja elpymispaketin eteneminen. Orbanin mukaan rahankäytön sitominen oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen olisi ”kiristys” niitä maita kohtaan, jotka vastustavat maahanmuuttoa.

Orban väittää tiedotteessaan, että jos oikeusvaltiomekanismi tulisi käyttöön, EU-varojen käyttö voitaisiin sitoa maahanmuuton tukemiseen.”

Siten kyseessä taitaa olla mitä ilmeisimmin juuri EU:n halu taakanjakomekanismin käyttöön ottamisesta määräenemmistöpäätöksin.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007625920.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Oikeusvaltio periaate ei mitenkään puutu maahanmuuttoasioihin. Kyse on pelkästään hallinnosta. Huhtasaaren ihannoimasta putinismista. Halla-ahon ihannoimasta trumpismista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ihmeen hiljaa on Sanna Marin ja muu hallitus ollut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Juu kyllä Unkari ja Puola tuon hatunnoston ansaitsevat.Ja vielä syvän kumarruksen lisäksi,mikäli pitävät pintansa loppun saaka näissä EU väännöissä.Näyttää siltä että Unkarin pääministeri on enempi ”Suomalainen” kuin meidän pääministerimme.Sillä oikeusvaltioperiaate ei toteutunut Suomen kansan kohdalla heinäkuussa,kun meidän pääministerimme myöntyi tuohon”korona” elvytys pakettiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ainakin Unkarin pääministeri kun huutokauppaa valtion maita lähipiirille. Jotka sitten nostaa EU tukia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Sirpakin; Hatun noston ja viivähtäneen käden heidän päidensä päällä: Siunata heitä edelleen toimimaan: Jumalamme Tahdossa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hyvä Unkari! Hyvä puola!

Suomi on reppanoiden joukossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Sirpakin. Sanot demarivetoisen. Arvelen; demari sana juontaa ”äitisanasta” : Demoni: Koska siellä demoni viihtyy ja voi ”hyvin”, ja tuppaa olemaan kaiken tekemisen; ydin. Kiitos. Siuaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000