Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Sitran yliasiamiehen valinta ajankohtainen asia

Päivän iltapäivälehti IS kirjoittaa Sitran yliasiamiehen valinnan olevan loppusuoralla. Sitran hallitus on koolla iltapäivällä ja siltä odotetaan esitystä nimityksestä ennen kuin poliitikoista koostuva hallintoneuvosto kokoontuu käsittelemään asiaa klo 17 alkaen.

Varteenotettavina ehdokkaina ovat Jyrki Katainen (kok) ja Markku Wilenius (puoluekanta?). Kataisen poliittinen ura on käsittääkseni ainoa toimintakenttä ja kokemus jonka perusteella johtajataito ja -kyky on saavutettu ja kukin voi päätellä mikä tulos on. Wilenius ensinnäkin toiminut tulevaisuudentutkimuksen parissa 20 vuotta ja on Sitran hallituksen jäsen. Hänen taustansa on siis tutkimuksiin vahvasti osallituva. Kaiken lisäksi hänen toimenkuvaansa on kuulunut tutkimuskeskuksen johtajanana toimiminen vuosina 1999–2001 ja 2003–2005 sekä tulevaisuudentutkimuksen professorina vuosina 2004–2012.. Wileniuksen nettisivulla kerrotaan; Professori, Unesco-professori, VTT, dosentti.  

Edellä mainittujen työtehtävien perusteilla voi hyvin kysyä kumman ehdokkaan näytöt Sitran yliasiamiehen johtotehtävään ovat vankimmat? Hallintoneuvosto, joka valinnan tekee, koostuu politiikoista. Hallintoneuvostoon kuuluvat seuraavat henkilöt (blogin kirjoittaja merkinnyt puoluekannat):

Antti Lindtman, kansanedustaja, puheenjohtaja (sdp)

Jani Mäkelä, kansanedustaja, varapuheenjohtaja (ps)

Mari Holopainen, kansanedustaja (vihr)

Kalle Jokinen, kansanedustaja (kok)

Markus Lohi, kansanedustaja (kesk)

Petteri Orpo, kansanedustaja (kok)

Hanna Sarkkinen, kansanedustaja (vas)

Pia Viitanen, kansanedustaja (sdp)

Ville Vähämäki, kansanedustaja (ps)

Hallintoneuvoston sihteerinä toimii varatuomari Anton Mäkelä.

Kataista pitävät lehtien toimittajat ikäänkuin varmana valintana, mutta rohkenen itse epäillä valinnan olevan itsestään selvyys Kataisen hyväksi. Ainakin noin, mikäli valinnan perusteena käytetään työkokemusta juuri Sitran tulevaisuuteen tähtäävässä toiminnan kehittämiseen. Sitran sivulla tätä kuvataan näin; ”Sitralainen tulevaisuustyö on mitä suurimmassa määrin yhteistyötä, jossa yhdistyvät tieto ja tekeminen. Työ on vaativaa asiantuntijatyötä, jossa tarvitaan tiukan substanssiosaamisen lisäksi käytännön kokemusta projektityöstä sekä laajoja yhteistyöverkostoja – tai ainakin halua niiden rakentamiseen. Sitra ei ole tiedon panttaajan paikka ollenkaan: uskomme että paras tulos syntyy yhdessä.”

Näinpä näillä sanoilla voidaan jäädä odottamaan mikä on Sitran hallintoneuvoston päätös uudesta yliasiamiehestä. Onko hän Markku Wilenius, jolla on enemmän käytännön kokemusta tulevaisuuteen tähtäävistä substanssiosaamisista kuin mitä on pelkästään poliittisella urasaralla kokemusta saavuttaneella Kataisella.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Näyttää olevan kysymys poliittisesta nimityksestä, poliittisesta palkkiovirasta.

Wilenius olisi tehtävään moninkertaisesti pätevämpi ja sopivampi kuin Katainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#3

Täysin samaa mieltä. Katsotaan mihin päätökseen tulee hallintoneuvosto Wileniuksen puhuttelun/keskustelun jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Valinta on sitten tänään tehty ja Katainen sai pestin. Ilmeinen poliittinen päästös, sillä päätöksen tekijöinä ovat politiikot. Pohtia voi jokainen millainen lehmänkauppa on tehty. Varmaa on vain se, että kokoomuksen jäsenet ovat äänestäneet Kataista, mutta mitä ovat luvanneet vastapalvelukseksi tuöevassa valinnassa jää nähtäväksi eli minkä pulueen hakija valitaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000