Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Sanna Marin hämmentää maskisoppaa edelleen

Näyttää siltä, että Marinilla on menossa poliittisen pelin rakentelu maskisuosituksesta, kun on lähtenyt pyytelemään tai jopa vaatimaan THL:n pääjohtaja Tervahaudalta selityksiä asiassa. Ei tarvitse kuin verrata msn:n uutiskirjoitukseen mitä STM:n johtaja Tuija Kumpulainen on sanonut asiassa kevään maskisuosituksesta.

Nimittäin Msn kertoo; Sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Tuija Kumpulaisen mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) torjuttu viestintämateriaali olisi välittänyt väärän viestin.

Tiedotustilaisuudessa maskijupakkaa selvittänyt Kumpulainen arvioi, että THL:n infografiikka olisi näyttänyt siltä, että maskien käyttöä suositellaan. Yleistä maskisuositusta ei vielä keväällä haluttu antaa.

– THL on merkittävä kansalaisten informoija. Jos THL olisi laittanut infograafit, se olisi näyttänyt siltä, että annamme maskisuosituksen tästä maasta. Sitä me emme olleet sillä hetkellä antaneet, Kumpulainen sanoi.”

Kyllä tuon Kumpulaisen kertoman mukaan STM on ”ohittanut” THL:n muodostaman maskisuosituskannan. STM on halunnut ilmeisesti toisenlaisen kannan siitä syystä, ettei maskeja ollut maassa kansalaisten käyttöön ja jättää suosittelematta maskikäyttöä. Noin olen itse valmis tulkitsemaan maskisuosituksessa keväällä käyneen vastoin pääministeri Marinin kantaa ja julistusta. Siis sdp:n johtajuudessa toimiva STM on noudattanut ns. poliittisesta lähtökohdasta viestintää pääministeri Marinin (sdp) johtamalle valtioneuvostolle ottaen huomioon, ettei maskeja ollut saatavissa, jonka Marin on itse todennut hiljattain myös eduskunnassa.

Minä katson Marinin ehdoin tahdoin lähtevän hakemaan syyllistä THL:stä ja ilmeisesti pääjohtaja Tervahaudasta, vaikka syyllinen taitaa ollakin lähempänä ”omaa pesää”. Vai miten mhatanee suuri yleisö lukea tuon johtaja Kumpulaisen selityksen?

Koville näyttää ottavan Sanna Marinille myöntää, että suositusviestintä tässä mainitussa kohdin maskien käytöstä on tapahtunut mitä ilmeisimmin valtioneuvoston omasta tahdosta, kun niitä maskeja ei ollut kansalaisten saatavilla. No, tosin tuollainen syyllisten hakeminen muualta kuin omasta pesästä ei tunnu olevan tälle hallitukselle mitenkään tavatonta. Sitä kuitenkin on edelleen ihmeteltävä, kuinka ihmeessä Keskusta hallituspuolueena ”syö” nämä kaikki haihattelut karvoineen päivineen. Epäilen, ettei tuo ainakaan ole hyväksi Keskustan luottamukselle ja sitä myöten puolueen kannatukselle. Ei kannatuksen pitäisi olla yhdellekään hallituspuolueelle enää viimeisten kannatuslukemien tasolla vaan paljon alhaisemmalla. Tosin vaaleissa se todellinen kannatus kuitenkin punnitaan.

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
#1

Johtaja Kumpulainen toteaa varsin selväsanaisesti STM:n torjuneen THL:n viestintämateriaalin, koska se olisi välittänyt väärän viestin STM:n vai Marinin hallituksen mukaan.

Ei tuon Kumpulaisen lausuman mukaan ole mitään epäselvää missä on sylttytehdas. Se on demaripolitiikassa, joko STM:ssä tai itse Marinissa, jonka johdolla maskisuositusta ei annettu heti keväällä, vaikka THL olisi ollut suosituksen kannalla pääjohtaja Tervahaudankin mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen ihmettelee Marinin sanomisia näin IS:n toimittajan esittämään kysymykseen; IS kysymys: ”Kumpi on siis oikeassa, Marin vai Tervahauta? Päättääkö pääjohtaja laitoksen kannan? Vai sitooko esittelijän kanta pääjohtajaa?

– Hieman ihmettelen Marinin Twitterissä kertomaa. Laitoksessa on tietysti asiantuntijoita, mutta pääjohtaja määrää THL:n kannan, Pohjolainen sanoo.”

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006670308.html

Pääministeri Marin on pihalla kuin lumi-ukko jopa siitä kuka on vastuullinen THL:n viestintää koskevissa asioissa. Sanna Marinin olisi nyt parasta tunnistaa omia tekemisiään tarkemmalla seulalla ja jättää se syyllisten hakeminen pois repertuaalistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Kun niitä maskeja ei keväällä löytynyt Huoltovarmuuskeskuksesta, ja kauppoja tehtiin ilmeisesti hallituksen toimeksiannosta kiireesti epäilyttävien tahojen kanssa, niin Marinin luottamus varmuuskeskuksen johtajaan meni. Etsiikö hän nyt taas syyllistä virkamiehestä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Niinpä niin. Ainakin näyttää näin ulospäin kovalta halulta etsiä syyllistä muualta kuin hallituksestaan suosituksien antajana. Taitaa olla Marinin luonnekuvaa kuvaavaa toimintaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#9

Hallitus valehteli kansalle keväällä että maskien käytöstä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä ,vaikka jokainen järkevä tajuaa että asia ei ole näin.
Vaikka maskeja ei olisi keväällä mistään löytynyt niin olisi suositeltu vaikka sukan laittamista kuminauhalla suun eteen.

Nyt Narsisti-Sanna aloittaa Tervahaudan ajojahdin seuraavaksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#11

Persujen pitäisi tehdä /kysyä Välikysymys .
Montako Korona kuolemaa Hallitus / Sanna Marin Päminsiterinä aiheutti kun ne ei antaneet maskisuositusta ????
Ajatelkaa …Metrossa , Ratikassa ja Busseissa kaikki sulassa sovussa huumehörhöt, vanhukset ,maahanmuuttajat . työtätekevät ja Lapset !
Eihän korona lapsia tapa eikä huumehörhöjä joilla on niin kova Kemiallinen lääkitys päällä ettei ne huomaa koko koronaa jos se sattuisi iskemään..
Mutta Vanhusten keskuudessa Korona viikate leikkasi päitä kuten olemme kuullueet …
Montako prosenttia näistä kuolemista on Hallituksen ja Sannan ansiota ??????
Persujen pitäisi kysyä tätä tosiasiaa ? On päivän selvää että jos maskisuositus olisi annettu vanhuksia olisi kuollut paljon vähemmän….
Jopa Hoitokodin työntekijöiden ja vierailijoiden maskisuositusta viivyteltiin !!!!!!

Kiinassa on ollut maskit päässä jo Helmikuussa !!!
Täällä kehitys maassa vasta nyt alkaa näkymään…
Kiinassa tuollaiset päättäjät olisi jo häkissä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Eihän Persut tuollaista voi kysyä?!Sehän on ”vihapuhetta”Marinin Hallituksen mielestä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hallitus määräsi poikkeuslait Suomeen. Valmiuslaki oli voimassa 17.3.−16.6.2020.
Sen perusteella terveydenhoitoalan henkilöstöä ”pakkosiirrettiin” mm. hoitamaan koronapotilaita.
Suojavarusteet olivat puutteelliset ja moni pakkosiirretty sairastui itse. Joku tartutti koronan läheisiinsä ja joku läheinen kuoli koronaan.
Kenen vastuulla on mm. tämä kuolema? Tiedettiin, että suojavarusteita ei ole.
Koko hallitus, ministeri?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Ensimmäiseksi ainakin itse olen kysymässä, kuka valehteli maskeja olevan riittävästi varastossa kunnes selvisi ettei tosiasiassa ollutkaan. Kuitenkin sekä Marin että Pekonen ainakin vakuuttelivat suojavarusteiden riittävän. Viestintä oli jo tuolloin virheellistä ministerien suilla. Tieto saatu STM:stäkö riittävyydestä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Kuinkas ne huoltovarmuuskeskuksen suoja , tilaukset on menneet ??! Eikös niissäkin ole vielä epäselvyyttä ?! Missä ministereiden vastuut ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Joopa joo, kyllä tuota hämmentämistä riittäisi tuoltakin osin, mutta kannattaneeko? Eikös rikostutkinta ole vielä vireillä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

Miten Pöljä-Pekonenkin voi edelleen olla Ministerinä ????

On tämä hullua hommaa tässä maassa !

Nyt se on kadonnut julkisuudestakin…Koronan alkuvaiheessa keväällä se puhui aivan hulluja televisiossa nauraa hirnahdellen ja silmät päässä seisoen samaan aikaan kun vanhuksia kaatui kuin sieniä sateella ( Heräsi epäilys että Mitä lie oli ottanut,ei ainakaa alkoholi tee tuollaista vaikutusta )
Miksei sitä viety silloin huume testiin ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Putoukseen näytteleen,niinkuin veljensäkin aikanaan oli!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000