Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Saksalainen ajattelutapa ja ilmastonmuutospolitiikka

Saksan toiminta ilmastonmuutoksen torjumisen hyväksi poliittisten päätösten seurauksina saanevat odottaa aivan kuten aiemminkin Merkelin lupaamina vuosikymmeniä.

Politico-lehdessä on Matthew Karnitschnigin kynästä peräisin oleva kirjoitus josta referoin muutamia kohtia. 

Ympäristöministerinä ollessaan Merkel on kertonut vuonna 1995 YK:n ilmastokokouksessa, että Saksan kaltaisten kehittyneiden maiden pitää ottaa johtajan asema ilmastomuutoksen torjunnassa. Pelissä ei ole enempää eikä vähempää kuin maailman säilyttäminen, joka meillä on tehtävänä. Suomi ja Rinne näyttää kuitenkin ainakin puheissaan napanneen tuon johtajan aseman tänne Pohjolan perälle.

No, mitäpä on tuon jälkeen Saksan ilmastopolitiikassa tapahtunut lupauksista ja johtoaseman ottamisesta lähtien niin koko EU:ssa kuin itse johtajamaa Saksassa? Saksa näyttää lupailleen yhtä sun toista ja kovia tavoitteita lupauksina, jotka ovat jääneet suurilta osin historiaan pölyttymään.

Ensin viimeisin Merkelin antaman lupaus YK:n ilmastokokuksessa, jossa oli yksi lapsitähti myös puhujana eli ilmastoaktivisti Greta Thunberg.

Merkel lupasi Saksan panostavan monin eri päätöksin, jotka sisältävät sekä porkkanoita että keppejä; kannustimia sähköajoneuvoille, korkeampia polttoaineveroja ja hiilimaksuja, joiden tarkoituksena on varmistaa, että Saksa saavuttaa kasvihuonekaasujen vähentämistä koskevat tavoitteensa vuonna 2030. Mitä Merkel onkaan sitten aiemmin luvannut ilmastonmuutoksen talkoissa?

Vuonna 1995 Saksa ilmoitti vähentävänsä päästöjä 25 prosentilla vuoden 1990 tasoon verrattuna vuoteen 2005 mennessä – tavoitetta ei saavutettu suurella marginaalilla. Lopulta tavoite saavutettiin vasta vuonna 2010 ja silloinkin lähinnä vanhojen itäsaksalaisten tehtaiden sulkemisen ansiosta.

Kymmenen vuotta sitten Merkel ennusti, että vuoteen 2020 mennessä Saksan teillä on miljoona sähköautoa. Vuoden 2019 alussakin niitä oli vain 83 000. Kovin paljon uupuu miljoonasta sähköautosta. Elokuussa Merkel on tarkistanut tavoitettaan sanomalla, että uskoo nyt, että Saksa voi saavuttaa tavoitteen viimeistään vuonna 2022.

”Otamme nopeasti kiinni tavoitteen”, Merkel on sanonut viime kuussa. Tavoitteet venyy näkojään Saksan maalla kuin kuminauha tarvittaessa.

Mistä johtuu Saksan ilmastotavotteiden siirtyminen aina myöhäisempiin ajankohtiin? Tähän lienee yksi syy, joka on saksalaisten panostaminen omaan hyvinvointiin ja ennen kaikkea taloudellisuuteen. Erittäin teollistuneessa maassa, kuten Saksa, kansalaisten halu jatkaa hyvinvointia ja heidän ympäristönsuojelun halunsa välillä on luonnollinen jännite. Merkel ymmärtää, että vaikka saksalaiset haluavat säästää ympäristöä, he eivät halua maksaa liikaa siitä. Noin sanoo jutun kirjoittaja, joka tuntee lähemmin saksalaista elämäntapaa ja politiikkaa.

Ydinvoimasta luopumisen kompensoimiseksi ja energiaa tarvitsevan teollisuustalouden ylläpitämiseksi Saksa on viime vuosina joutunut polttamaan enemmän hiiltä. Hiilen osuus Saksan sähköntuotannosta on noin 35 prosenttia. Ei siis kovinkaan vakuuttavaa ole ilmastonmuutoksen toimet Saksan politiikassa.

Tuloksena on ollut enegiapolitiikassa uusiutuvan energian eli aurino-ja tuulivoiman ylikapasiteetti on pohjoisessa, kun taas hiiltä poltetaan enemmän etelässä.

Jos näitä asioita ei Saksa pian ratkaise, ei todennäköisesti saavuteta Merkelin asettamia tavoitetta saada 65 prosenttia maan sähköstä uusiutuvista lähteistä vuoteen 2030 mennessä. Merkelin kunnianhimoisempi tavoite on olla ”ilmastoneutraali” vuoteen 2050 mennessä. Paljon mahdollista ettei tavoite tuolloinkaan tule toteutumaan asetettuun aikarajaan mennessä kuten ei aiemminkaan.

Olisiko edes pieni lohtu saksalaisille se, että Suomessa Antti Rinteen hallitus hoitaa heidänkin osuuttaan. Meillä jotkut tahot ovat ennustelleet ilmastoneutraaliutta jopa 2030-luvulla. 😀

Lisää lähdetietoa Saksan energiapolitiikkaan liittyen;

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/saksan-investointi-uusiutuvaan-energiaan-tuloksetonta-paastovertailun-mukaan-eun-pahimpien-paastajien-joukossa/8a800a1a-6a88-36c6-a0b4-6a3c40679a39

https://www.fennonen.fi/artikkelisivu/saksan-energiapolitiikka-ajoi-umpikujaan

Osallistu keskusteluun!


43 kommenttia
Veijo Esso
#1

Missä löytyy niin viisas päättäjä jolla ei ole pää syvällä siellä…, missä fantasioissa siellä eletään. 27.3-19
Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n tuoreen raportin mukaan energiakulutus maailmassa kasvoi 2,3 prosenttia vuonna 2018. Global Energy & CO2 Status -raportti kertoo myös energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen kasvaneen 1,7 prosenttia.
Energiankulutuksen kasvu oli nopeampaa kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosikymmenellä. IEA:n arvion mukaan sitä tukivat vahva talouskasvu eri puolilla maailmaa ja edellisvuotista suuremmat lämmitys- ja viilennystarpeet joillakin alueilla. Fossiiliset polttoaineet vastasivat noin 70 prosentista kulutuksen kasvua.Euroopassa lähes kaikki energiankulutuksen kasvu tyydytettiin uusiutuvalla energialla, hiilen ja maakaasun käyttö väheni ja ydinvoiman ja öljyn käyttö kasvoi aavistuksen verran. Myös Yhdysvalloissa hiilen käyttö väheni, mutta maakaasun käyttö kasvoi moninkertaisesti siihen verrattuna ja uusiutuvien kasvu jäi vähäiseksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Energian kulutus ei ainakaan vähene lämpimistä maista tulleiden maahanmuuttajien mukana.

Saksa ei taida saavuttaa tavoittelemaansa uudistuvan energian tuotannon määrää ilman että käytössä on atomienergiaa vaikkapa pienlaitosten muodossa. Saksan kivihiilen käyttö on runsasta eikä sen määrä tule kovin nopealla aikataululla tuosta alenemaan. Tuskinpa sähköautojenkaan määrä lisääntyy siinä määrin kuin Merkel uneksii. Sehän on kuluttajien rahavaroista ja tahdosta kiinni eli katsovatko kannattavaksi sijoittaa uuteen autton, vaikka entinen on ihan käyttökelpoinen. Onko ylimääräisiä rahojakaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Ydinenergia ei ole uusiutuvaa energiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#21

En ole niin väittänytkään vaan itse teet sellaisen johtopäätöksen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

”Saksa ei taida saavuttaa tavoittelemaansa uudistuvan energian tuotannon määrää ilman että käytössä on atomienergiaa” : no miten uusiutumattoman ydinenergian käyttö edistää uudistuvan energian tuotantotavoitteiden saavuttamista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#25

Nimetön, kommenteissasi käy hyvin esiin se, että et ymmärrä kirjotettua tekstiä tai vaihtoehtoisesti haluat vääristää minun sanomani.

Kommentissani nimenomaan kerron ettei uusiutavan energian tuotanto tule riittämään jollei ydinenergiaa ole rinnalla. Kas kun Saksan energiankulutus on kasvanut vuosien varrella huomattavasti.

”Tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotanto nousi 2000–2016 yhteensä yli 110 terawattituntia (TWh). Biomassan polttoa on lisätty lähes 50 terawattituntia. Sen sijaan ydinvoimaloiden yhteenlaskettu tuotanto laski samalla ajanjaksolla peräti 85 TWh:a, koska voimaloita suljettiin ja kapasiteetti väheni tuntuvasti. Tämä vähennys on yhtä suuri kuin Suomen vuotuinen sähkönkulutus. Seuraavana 5 vuotena ydinenergian tuotanto laskee toiset 85 TWh:a, kun loputkin ydinvoimalat suljetaan. ”
Jatkoa alla….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#26

Jatkoa edelliseen….

”Uusiutuvan energian tuotantokapasiteetin kasvu ei jatkossa todennäköisesti riitä korvaamaan ydinsähkön tarjonnan supistumista. Esimerkiksi aurinkosähkön osalta trendi vaikuttaa huolestuttavalta, sillä tuotantomäärän kasvu on pysähtynyt ja viime vuosi oli peräti miinusmerkkinen. Tuulivoimankin tuotanto laski vuonna 2016 edelliseen vuoteen verrattuna.”
”Jos Saksan ydinvoimalat olisi pidetty käynnissä, olisi 40 prosentin päästövähennystavoitteisiin ehkä hyvinkin ylletty tai ainakin päästy lähelle. Arvioiden mukaan tavoitteista jäädään nyt karkeasti 115 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämä määrä on kaksi kertaa suurempi kuin Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt. ”

https://www.fennonen.fi/artikkelisivu/saksan-energiapolitiikka-ajoi-umpikujaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

”Kommentissani nimenomaan kerron ettei uusiutavan energian tuotanto tule riittämään jollei ydinenergiaa ole rinnalla.” Et kertonut näin, vaan kerroit nimenomaan, että: ”Saksa ei taida saavuttaa tavoittelemaansa uudistuvan energian tuotannon määrää ilman että käytössä on atomienergiaa vaikkapa pienlaitosten muodossa”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#28

Nimetön haluaa kouhottaa edelleen;
Niin, mutta enhän siinä suinkaan sanonut atomienergian olevan uusiutuvaa energiaa vaan nimenomaan ettei uusiutuva energia yksin riitä vaan tarvitaan atomienergiaa mukana. Sinä yrität nyt vääntää ja kääntää omaa ymmärrystäsi toiseksi kuin minä olen sanonut. Kaiketi jokainen tietää ettei atomienergia ole uusiutuvaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kivihiilen hinta laskee suhteessa siirrytäessä siitä muihin energioihin, koska kivihiilen määrä ei käytön vähentyessä kuitenkaan vähene. Hiiltä riittää edelleen sadoiksi, jollei tuhansiksi vuosiksi, ja miljooniksi vuosiksi, jos sen käyttö loppuu kokonaan. Ongelma ilmastohuulluudessa on se, että alikehittyneet maat ottavat hiilen käyttöönsä joka tapauksessaa, taatakseen kilpailukykynsä. Kehitysmaiden eristäminen hiilenkäytön vuoksi on käytännössä mahdotonta ja rasistinen, kuolleena syntynyt ajatus. Mitä tulee maakaasun käyttöön, se sisältää samoja aineksia kivihiilen kanssa, ja palaessaan tuottaa typenoksideja jne, kuin kivihiilen palaminenkin. Se sijaan maakaasutuotannossa 10% kaasua karkaa ilmakehään sellaisenaan, mutta kivihiili ei karkaa mihinkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Olenkohan jonkinsortin vainoharhainen, kun en usko siihen, että ihminen pystyy millään tavoin vaikuttamaan ilmaston muutokseen. Ilmaston muutokset ovat ajoittaisia ja riippuvat muista seikoista joihin ei voi vaikuttaa.
Suomessakin on ollut lämpimia talvia ja sitteb sen jölkeen taas hyvinkin kylmiä. Sama koskee kesäaikoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ilmastosyteemi on varsin monimutkainen ja hitaasti muuttuva. Maapallon kiertorata pysyy jokseenkin muuttumattomana, mutta maapallon asento muuttuu pikkuhiljaa, tällä hetkellä ollaan pohjoisella pallonpuoliskolla menossa kohden kylmempää. Tällä hetkellä ilmaston ratkaisee säteilyn suuremman määrän osuessa pohjoiselle pallopuoliskolle, joten jo alle 5000 vuoden kuluttua molemmat napaseudut saa yhtä paljon sätelyä, eli vuodenajat muuttuvat. Etelämanner on menossa kohden kesää, ja pohjoinen kohden talvea, eli pohjolan jääkautta. Tuota sanotaan perihelikiertymäksi. Siinä pohjoisen pallonpuoliskon talvi pitenee ja kesät lyhenevät. Einstein kehitti laskentakaavan ilmiölle, jossa eksentrisyys radalla muunnetaan mittamaan talven pituutta laskemalla radan sisälle jäävän pinta-alan mukaan. Tuo osoittaa selkeästi pidemmät talvet tulevaisuudessa pohjolaan. Kyse ei siis ole maapallon ilmaston lämpenemisestä, vaan napojen välisistä lämpötilaeroista, jossa lämpötilat sahaavat napojen välillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Se, miksi juuri nyt muutokset ovat nopeita, johtuu maapallon magneettikentän heikkenmisestä, jopa hirvittällä nopeudella. Viimeisten 3000 vuoden aikana kenttä on heikentynyt noin 30%, ja viimeisten 150 vuoden aikana jopa 15%. Mitä tuolla sitten on merkitystä, no onhan sillä. Yksi tärkeimmistä maapallolle auringon hiukkaspurkauksissa on juuri maan magneettikenttä, joka suojaa ja ohjaa hiukkasia ohi maan. Magneettikenttä ulottuu maanpinnasta tuhansien kilometrien päähän, ja varautuneet hiukkaset olisivat ilman m-kenttää tappavia. Heikkenevä kenttä johtuu maapallon ytimen asennon muutoksista, joka on järkyttävän nopeaa liikettä, ja voidaan pinnalla seurata magneettisella pohjoisnavalla. Tuo liike on kiihtynyt jo noin kilometriin viikossa, ja navan liikesuunta on kohden Siperiaa. Kun geomagneettinen kenttä heikkenee myös ytimen liikkeen tahdissa, magneettikentästä muodostuu multipolinen, eli kissanlankakerämäinen otus, joka päästelee hiukkasia purskeina maahan saakka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Joten ihmisellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa maapallon magneettikenttään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Ei ole, eli mitään ei ole tehtävissä, paitsi voimme ruoskia toisiamme synneistämme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Et ymmärrä säävaihteluiden ja ilmastonmuutoksen eroa, siitä se vain johtuu. Älä huoli, persuissa olet kaltaistesi seurassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#20

Älähän huoli siitä huolimatta, että kommenttisi sävy on se mikä on. Tuollainen kommentointi kertoo mielestäni juuri sinusta, kun et suvaitse kertoa mitä eroa itse näet noilla muutoksilla. Katsos, kun kylmat talvet lisäävät navoillakin jääpeitettä, vaikka se lämpininä kausina jonkin verran sulaa.

Olen jokseenkin vakuuttunut ettei ihmisen voimatvarat riitä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, jos sellaista tapahtuu pysyvästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Ihmiskunnan voimavarat riittävät hyvin, vaikka tunnet omat voimavarasi riittämättömiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#18

Kun ilmastonmuutos käsitteenä on USA:n demaripoliitikkojen luomus, niin sitä levitetään kuin sosialismin ihanuutta tieteellisenä tosiasiana ja kun tavallisen ihmisen ymmärrys aurikokuntamme termodynamiikasta on nollan arvoista onnistuu ihmisten höyräyttäminen kuin tyhjää vaan. Saa sitten nähdä miten päälle käyvä minijääkausi synnyttää sotia ja nälänhätää. Niinpä maapallon ylikansoittumisongelma hoituu tehokkaasti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Voimme ruoskia vain toisiamme tämän , ilmaston suhteen !! Mutta asiaan minä en oikein luota tähän Rinteeseen enkä Merkkeliin , jostakin ihmeen syystä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Damoin. En kyllä luota EU:hunkaan ja sen tekemiin päätöksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#14

Samoin ei damoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kaikki energia perustuu ydinvoimaan. Ennen kuin ymmärtää, miten, on ymmärrettävä, miksi uraani säteilee. Kaikki atomit, vedystä uraaniin säteilevät atomin nopeuden kasvaessa, ja muuttuu elektrotiheyden kasvaessa. Hiilidioksidi sen sijaan lämpenee hiukkasten osuessa hiiliatomiin jo korkealta ilmakehän ulkolaidoilla. Näin nykyiset teoriat hiilidioksidi ilmastokaasuna ovat täyttä soopaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Sen verran on lisättävä, että ydinvoimaa voidaan tuottaa täysin harmittomilla aineilla, ja joista ei jää säteileviä jätteitä ja reaktori voidaan pysäyttää ja laittaa vaikka taskuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Teoriassa tällä hetkellä. Käytännön sovelluksia fuusiolaitoksista ei ole onnistuttu tekemään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Persut kuuluttavat, että haluavat huolehtia ainoastaan Suomen asioista. Mitä Saksan tekemiset persuille kuuluu mitenkään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Onko kiellettyä puhua Saksan tekemistä vastaavista päätöksistä joita esim. Rinteen hallitus tekee meillä ja on ottamassa ilmastonmuutoksen johdosta etupainotteista kustannuspainetta maallemme , kun Saksa tekee aivan toisin kansalaisten eti edellä.

Toiseksi Saksa kuuluu yhtenä jäsenenä yhteiseen eu-yhteisöön ja jäsenmaiden kuuluisi tehdö päätökset samassa ajassa samoihin tuloksiin po. ilmastomuutokseen liittyvissä päätöksissä, eikä siten kuin Rinteen hallitus on ottamassa johtajuuden Saksalta.

Koitahan kestää vertailutkin jäsenmaiden kesken tehdyissä päätöksissä. Suomi ja päättäjät näyttävät ”lammaslaumalta” unionin toiminnassa. Mamme ja kansalaisten etu jää jokseenkin aina toissijaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Persut huolehtivat , ensisijaisesti ensiksi ,Suomesta ja sitten katsellaa mitä ympärillä tapahtuu !!? Myös Saksaan päin !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000