Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Saksa tuhrinut oman energiapolitiikkansa ja yrittää laittaa

suomalaiset veronmaksajat tunnetuin keinoin maksajiksi (Saksa on tunnettu oman maan etujen ajaja), vaikka kyllä kaiken järjen mukaan saksalaisten on itse vastattava omista energiakustannuksistaan. Etenkin kun ovat politiikkansa virhellisesti nojanneet sulkemalla kivihiilivoimalat sekä tukeutuneet yksinomaan venäläiseen kaasuun.  

Miksi ihmeessä suomalaisten veronmaksajien pitäisi maksella noista sakalaisten politiikkojen tekemistä virhepäätöksistä euroakaan? Ei todellakaan.

Sitten tullaankin siihen, miksi ihmeessä valtioenemmistöinen yhtiö Fortum on ylipäänsä lähtenyt Saksan energiamarkkinoille? Kyllä tämänkaltaiset sijoitustoiminnat pitää jättää yksityiselle taholle riskien kumuloimiseksi suomalaisen veronmaksajan harteilta. Fortum on tehnyt häkellyttävän virheliikun menemällä mukaan toisen eu-maan energiamarkkinoille/ylipäänsä muihin maihin ja vielä valtioyhtiönä. Eikä tuossa suinkaan olekaan vielä kaikki vaan Marinin hallituksen siunauksella (omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen virkakuntineen) on Fortumin yhtiökokouksessa hyväksynyt hallituksen kokoonpanon, jossa on mukana myös saksalaisia henkilöitä ja sitä paitsi muiden maiden kansalaisuuden omaavia enemmistö. Mistä syystä Marinin hallitus on hyväksynyt muiden maiden kansalaisia vastaamaan niinkin tärkeän yhtiön kotimaisesta toiminnasta kuin enegia on? Tämä ei todellakaan nyt näytä oikein hyvältä, kun Fortumin hallitus voi saksalaisten henkilöiden politikoinnin avuin panna suomalaiset veronmaksajat maksamaan Saksan tosi asiassa itse aiheuttamansa energiapolitiikan virheet, kuten kivihiilivoimaloiden sulkemiset ja Venäjän kaasuun yksinomaan tukeutuminen.
https://www.fortum.fi/tietoa-meista/sijoittajille/varsinainen-yhtiokokous-2022
Aivan oikein oppositiopuolueet ja jonkin verran myös hallituspuolueet (silmänlumeenako?) näkyvästi kritisoivat syntynyttä tilannetta. Fortumin valtion enemmistöyhtiönä ei olisi todellakaan pitänyt mennä muiden maiden kentille energiapolitiikkaan sotkeutumaan. Antaa yksityisten yhtiöiden mennä muiden maiden markkinoille hamuamaan mahdollisia voittoja osinkojen toivossa.  

Kaiken todennäköisyyden perusteella suomalaiset veronmaksajat tulevat tämän sotkun nyt maksamaan muodossa tai toisessa. Siis joko valtion alentuneina osinkotuloina tai sitten verojen/maksujen korotuksina sekä mahdollisesti Fortumin sähkönhinnoittelussa.

Osallistu keskusteluun!


43 kommenttia
Nimetön
#1

Fortum lähti Saksaa kun heidän piti saada ongelmajäte yhtiöt myytyä nopeasti käsistä pois ,kuka muu hullu niitä ostaisi Kuin Suomen valtion yhtiö. Tämä
oli päivän selvää jo ostovaiheessa että näistä ei tule muuta kuin ongelmia koska saksa kielsi yhdinvoiman ja Kivihiilen lopetus on ollut selvää jo ennen ilmasto vouhotusta.
Sinne meni arviolta noin 16 Miljardia kuin kankkulan kaivoon !
Ja lisää menee rahaa jos siitä ei pääse nopeasti eroon…
PERSUJEN PITÄÄ EHDOTTAA ETTÄ MYYDÄÄN VENÄJÄLLE UNIPER 1 RUPLAN HINTAAN .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Valtion yhtiö Sonerakin (Posti-pekka) kävi ostamassa Saksasta ilmaa josta Jope teki laulunkin. Sen seurauksena koko sonera menetettiin Ruotsiin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ostihan Fortum Venäjältäkin energia yhtiöitä 5 Miljardilla !
Sekin on hukkaan heittetyä rahaa !
Eihän Fortumin johtajat uskalla enään edes mennä sinne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Näkisin , että omistajaohjausministeri on osa , vastuunkantaja !? Kun on valtion rahaahin siellä , liossa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#21

Toivottavasti TYTTI ei ole liikkeellä ”Suomi on vauras maa” ja ”on itsekästä ajatella vain omaa etuaan”, asenteilla?
Pakko myöntää, että TYTTIÄ kuunnellessa kuvittelen tuntevani kouraisun ohenevassa lompakossani, vanha buumeri kun olen.
Jos arvata saa niin TYTTI tulee, saksalaisten antama muutaman miljardin maksumääräys mukanaan, hehkuttaen ”torjuntavoittoa’!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#23

Niin!Toivottavasti ei tule myöskään minkäänlaisen Molotov/Ribbentrop kaltaisen sopimuksen kanssa?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Tais olla muuan Relander, joka palkittiin miljardien hukkaamisesta milläs muullakaan kuin investointipankin palkkioviralla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maalaismies
Vihainen
#12

Fortumissa oĺlut vauhti päällä jo Liliuksen ym veijareiden optioista alkaen. Suomen ja Fortumin hallitusten erottava!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#18

Mahdollisesti nuo Fortumin laajentumiset muihin maihin johtuukin siitä, että johtoporras on suurissa odotuksissa yhä suurempien bonusten saamiseen. Tuohon bonusjärjestelmä on johtanut valtioyhtiöissäkin, vaikka niiden ei pitäisi mennä ”vieraille kentille” ollenkaan vaan kyllä kotipesän hallintatoimet pitää riittää. Muuten sama koskee myös valtiota osingonsaamismäärän odotuksissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Sossujen talousnerot lähtevät Saksaan neuvottelemaan. Onneksi ne on sen verran viisaita, että kohta on tiedossa insta-kuva spammausta, jolla huomio yritetään siirtää muualle. Voi tulla jopa Intialaisille ja Turkkilaisille bottiroboteille hiki, kun tykkäävät insta-spammia. Nautin jo kun kylmä hiki valuu sossujen toimistossa siitä syystä, että Hjallis ja Sari E iskevät heti lukuihin kiinni, koska Fortum on pörssiyhtiö jotain on pakko tiedottaa ja silloin alkaa satamaan insta-spammia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ottas sen Kaasuputki-Lipposen vielä kyyti pojaksi neuvottelemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Niin ois valtakunnassa kaikki hyvin..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Huvittaa kun Outokummun osake nousee +3,6 % kun se ilmoitti tänään myyneensä tehtaita 50 Miljoonan tappiolla 🙂

Hupasta hommaa noissa valtionyhtiöissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

https://www.fortum.fi/tietoa-meista/sijoittajille/hallinto-ja-johtaminen/hallitus

Fortumin Hallituksessa 9 jäsentä joista
-3 Saksalaista
-3 Puhtaasti Suomen kansalaista
-sitten on Saksan naapurimaista Sweitsistä,Tanskasta

OIsko tällä vaikutusta asiaan,koska eihän näin tyhmästi mitään yhtiötä voi johtaa kuin Fortumia on johdettu !!!
Ei tämä kaikki yli 20 Miljardin ryöstö voi olla vahinko !

Miten kaikki voi mennä päin persettä ?????
-Saksan investoinnit
-Venäjän investoinnit
-Fennovoima investoinnit
-Kaasu putki investoinnit joista ei hyötynyt kuin SDP:n Lipponen

KAIKEN LISÄKSI NÄMÄ KAIKKI PUHALLUKSET ON TEHTY NIIN TAITAVASTI ETTÄ NÄSITÄ EI MEINAA PÄÄSTÄ IRTI VAAN RAHASTUS JATKUU….

Esim. Fennovoima on käsi ojossa siihen asti kun käräjän oikeudessa se laitetaan konkurssiin.( se päivä on lähellä ,mutta rahastus jatkuu siihen asti) Saksaan ja Venäjälle menee rahaa kokoajan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ KOKO FORTUMIN JOHTO IRTISANOTAAN JA VANGITAAN JA RYÖSTETYT RAHAT LAITETAAN HUKKAAMISKIELTOON .Ennen kun ne piilottaa ne !
Nyt on Kiire !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Mielenkiintoista tekstiä on tarjolla useissa lähteissä. Tässä yhdestä niistä; ”Uniperin riskit eivät liity vain Unipro-yhtiöön ja kaasuputkeen.

Helsingin Sanomien mukaan yhtiön johdannaissalkku, jonka koko on 65 miljardia euroa. Niihin liittyvät vakuusvaateet ovat seitsemän miljardia euroa. Summat ovat suuria, kun yhtiön markkina-arvo on noin 10 miljardia euroa.

Uniper on yrittänyt Helsingin Sanomien mukaan suojautua pohjoismaisen sähkön hintaheilahduksilta monimutkaisin järjestelyin, jotka ovat epäonnistuneet pahasti.”
https://www.salkunrakentaja.fi/2022/02/fortum-uniper-riippakivi/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Olisi Fortum Mennyt konkurssiin ilman Venäjän kaasu kriisiäkin.
Mutta se olisi ollut vuosien päässä vasta .
Jokainen tajuaa kuinka kalliita siivouksia on ydinvoimaloiden ja kivihiili voimaloiden lopetukset ja siivoukset ja henkilöstön irtisanominen jne… jotka olisivat ollut kohta edessä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Valtion yhtiöistä sen verran vielä !

Olipa Kerran Suomessa Outokummun teräs tehdäs joka on mailman huippua modernisointinsa takia…
Mutta Valtuion yhtiön herrat lähti ostoksille ja osti täyttä paskaa maailmalta siis kalliistiu lopetttavia loppuun ajettuja paskoja…Outokumpu kävikonkurssin partaalla !

Nyt tänään oli uutinen että se myi Italiaan (Mafialle joka on suurimpien osakkeen omistajien joukossa Italiassa) jotain osia 228 Miljoonalla josta tuli 50 Miljoonaa tappiota !!!!
(Luultavasti paskimmat osat vielä jäi)

MITEN HELVETISSÄ VALTION YHTIÖISSÄ ANNETAAN AMMATTITAIDOTTOMIEN JOHTAJIEN TEHDÄ MITÄ HALUAA JA VETÄÄ MILJOONA PALKKOJA !!!

Tämähän on aivan järjetöntä hommaa !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Miksi kukaan ei ole pitänyt meteliä siitä kun Saaressa olevan Suomen meri sillat (FINNLINES) myytiin Italian Mafialle ???

Tämähän oli yhtä järjetön teko kuin Fortumin sähköverkkojen myynti 2,28 Miljardilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Fortum omistaa omien suorien Venäjä omistusten lisäksi , Uniperin kautta Venäjällä Energia yhtiöitä !

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uniper

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

En ihan vielä vetäisi johtopäätöksiä Fortumin suojauksen tehokkuudesta (hinta ja valuutta), jos Helsingin Sanomien muotitoimittajat niin väittävät. Helsingin sanomien toimittajilla on taito analysoida Sannan insta-kuvia, mutta suojauslaskennan tehokkuutta; anna minun nauraa. Suojaus voi ilman muuta epäonnistua kuten muinaisuudessa muutamissa pankeissa, mutta vaikea uskoa, että Fortum olisi lähtenyt niin spekulatiiviseen suojaukseen. Se on ihan selvä, että nyt maksetaan, mutta epäselvää on se, paljonko maksetaan. Hjallishan eilen löi lukuja pöytään ja Tytti lähtee neuvottelemaan, niin voi Hjalliksen luvut olla pieniä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomen pitää ottaa neuvottelu valtiksi Saksalaisten kanssa se että jos Saksa ei lunasta sitä paskaa täydestä hinnasta ,niin Suomalaiset myy Uniperin Venäjälle !
Näin Natseille tulee Neuvottelu halukkuutta yhtäkkiä kun ei ne halua että ryssät omistaisi sen.

Suomen Pitää pitää siitä kiinni että siitä pitää saada sijoitetut arviolta noin 16 Miljardia rahaa tai sitten annetaan vaikka Puuttinille ilmaiseksi.
Käsissä sitä paskaa ei kannata pitää ,liian kallista hommaa. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Uniper omistaa Ruotsissa ydinvoimalan osittain,sekin lisäisi Putinin kiinnostusta yhtiötä kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

Rädyn Seppo oli aikanaan täysin oikeassa todetessaan.=”Saksa on paska maa”.Miksi Saksalaiset eivät ala polttamaan puuta?Olihan heidän Esi-Isillään ainakin kokemusta Lapin puutalojen järjestelmällisestä polttamisesta.Suomesta vetääntymisen aikana,jatkosodan päätyttyä Suomen ja Neuvostoliiton välillä.Vai onko niin?Että”Niksmannit”on hakanneet metsänsä niin,että poltettavaa ei enään ole?Ja mitä tulee sitten tuohon”meidän neuvottelijaan”?Tuppurais Tyttiin?Niin hänen mottonsahan on.=Oman kansan etu ensin,on vahingollista ajattelua.Kun tämmöinen henkilö lähetetään neuvottelijaksi”Niksmannilandiaan”.Niin voi vain kauhunsekaisin ajatuksin odotella.Minkälaisen sopimuksen kanssa sieltä tullaan takaisin tänne pohjoisen”Hölmölään”?Ja kuinkapaljon taas tulee meille maksettavaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000