Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

PS asiakysymyksissä aikaansa edellä oleva puolue

On syytä nostaa esille uudelleen puheenjohtaja Jussi Halla-ahon puoluevaltuustossa 23.9.2017 pitämästä puheesta ainakin lyhyt ote, joka alla. Tuossa puheessa jo on heijastunut vanhustenhoitoon kulminoituneiden ongelmien synty. Vanhusten hoidosta on valtionbudjetista leikattu vuoden 2018 budjetista yli neljä miljoonaa euroa vanhustenhoidosta, rintamaveteraaneilta viisi miljoonaa euroa. Lukekaa itse Halla-ahon puheesta mihin nuo leikatut varat onkaan käytetty. Ideologinen politiikka näyttelee ja on näytellyt suurta osaa Sipilän hallituksen toimissa. Kyse on pohjimmiltaan siitä mitä asioita hallitus pitää tärkeinä ja ennen kaikkea tärkeimpinä hoitaa kunnolla. Omien kansalaisten hyvinvointi vai esimerkiksi laittomasti maassa olevien ja tänne pyrkivien ”paapominen”. Muistakaa kansalaiset se, ettei schengen-sopimus velvoita maahan päästämään kolmannen maan kansalaisia ilman vapaan liikkuvuuden oikeutta. Vapaa liikkuvuus tulee oleskeluluvan saatuaan siitä jäsenmaasta johon ensimmäiseksi tuli unionin alueelle.

Halla-ahon puheessa sanottua; ”Saamme usein kuulla arvostelua siitä, että puhumme liikaa maahanmuutosta ja liian vähän pienen ihmisen asiasta. Valitettavasti nämä asiat ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Haittamaahanmuutto kilpailee samoista rajallisista resursseista kuin se pieni ihminen. Julkinen talous on nollasummapeliä ja siten tehtävien priorisointia. Otetaan pieni konkreettinen esimerkki. Vuoden 2018 budjetissa hallitus antaa 5,3 miljoonaa euroa lisää laittomasti maassa olevien sosiaalihuollon järjestämiseen. Siis laittomasti maassa olevien. Samaan aikaan hallitus leikkaa saman verran, viisi miljoonaa euroa, rintamaveteraaneilta ja yli neljä miljoonaa euroa vanhustenhoidosta. Vastaanottokeskustoimintaan osoitetaan 250 miljoonaa ja kotouttamistoimintaan puoli miljardia euroa vuodessa. Samaan aikaan muualla riidellään pikkurahoista. Nämä ovat hallituksen arvovalintoja. Meidän arvovalintamme ovat toisenlaisia.”

Kyse ei ole siis mistään pienemmästä kuin arvovalinnoista poliittisessa päätöksen teossa. Siis arvovalinnoista, jotka eivät todellakaan ole keskustan, kokoomuksen eikä sinisten arvomaailman mukaisia. Ei tarvitse kuin ottaa huomioon yllä mainitut vuoden 2018 muutamat budjettipäätökset, niin arvomaailma selviää oikein kivasti. Sipilän (kesk) on mielestäni hieman myöhäistä kääntää kelkkaansa vaikkapa hoitajamitoituksessa, sillä kuten sanotaan, ei auta kun on jo housuissa. Pyykki on pestävä hallituksen sisällä. Ei siitä pääse mihinkään. Vaikealta näyttää, sillä kokoomus puheistaan huolimatta haraa vastaan minimihoitajamitoituksen viemistä lakiin. Minimi on minimi jota korotetaan hoidettavan vaativan enemmän hoitoa. Ei tämä mitoituksen määritteleminen pitäisi kovin vaikeaa olla, jos halutaan oikein ymmärtää. Palvelusopimuksessa nuo mitoitukset tarkemmin määritellään. Niin ja sopimustahan voi aina muuttaa, kun siihen tarvetta tulee. 

Huomenissa nähdään epäluottamusäänestyksen tulos kuinka eri puolueiden edustajat käyttäytyvät äänestyksessä.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
#tervedemokratia
#1

Tohtori Halla-ahon jengissä mennään. Pääministerillä pitää olla koulutus ja tinkimättömän terve elämänkatsomus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Jees. Kyllä kelpaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perustelut sanomisille ovat tärkeät!
#2

Huvittaa/potuttaa Sipilän viime viikolla märisevällä äänellään antamat lupaukset. Rahanjakoa sinne ja tänne, jopa lapsiperheiden harrastuksiinkin. PERUSTELUT puuttuvat mistä rahoitus niihin otetaan. Kassa on tyhjä. Sama koskee äsdeepeetä ja muita. Rahaa jaetaan ilomielin. Tämä on ainakin vähän vanhemman äänestäjän täydellistä aliarviointia ja tyhmänä pitämistä. Ekaa kertaa uurnalla olevaan se saattaa upota.

Perussuomalaiset perustelevat sen mistä puhuvat. Jatkakaa samalla linjalla, eikä mennä lupailemaan sitä, mitä ei pystytä tekemään. Varsinkin rahaa ja etuja ei kannata mennä tarjoilemaan eri puolille, koska se ei tule onnistumaan.
Lupaukset muistetaan…
PERUSTELKAA se mistä puhutte. Teitä uskotaan silloin kipeissäkin asioissa. Äänestäjät pitävät rehellisestä perustelluista puheesta varsinkin jos äänestäjän omia etuja pitää vähentää.

Pidän Sirpasta, koska hän perustelee hyvin selkeästi sen mistä puhuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kiitokset hyvästä kommentistasi ja tietenkin minun kirjoituksieni arvostusta. Noita vaalilupauksia tosiaan tullaan kuulemaan, mutta rahoitukset niihin kyllä puuttuvat. Kokoomus kyllä toistelee omia ehdotuksiaan, mutta ovat niin ympäripyöreitä, ettei oikein otetta saa.

Olen muuten samaa mieltä, että PS on puolueista ainoa joka kertoo myös perustelut esittämilleen asioille. Ainakin ainoa, jonka perustelut olen kuullut ymmärrettävästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#5

Sirpa – perussuomalaiset eivät puhu ns.liturgiaa vaan sillä otteella että siitä kuulijatkin ymmärtävät mistä kuin miten selväsanaisesti asiat mielipiteineen esitetään.
Liturgiat että tietyt sloganit kuin tietty epämääräisyys eivät luo uskottavuutta jos puheet ”ovat siloiteltua hebreaa” tyyliin.

Selkäsuoraisuus on hyve muttei ehkä tietynlainen hyökkäävyys,jota mm.esitti eräs T.S.
Sanansäilällä pitää olla myös katetta,jota kuitenkin täytyy taiten käyttää – ehkä hallitus opettaa tiettyjä särmiä – omaansa kuitenkaan myymättä.

Yksin et ole oikeastaan mitään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Suoraselkaisesti esitetyt asiaa koskevat perustelut kuuluvat Halla-ahon johtaman puolueen imagokuvaan. Onneksi näin, sillä Soinin johtajuuden aikaan oli vain ilmaanheitettyjä ”slouganeita” tai sen kaltaista ”roskaa.

Mainitsemasi TS on tunnistettu monista hyökkäävistä kommenteistaan ja nimittelyistäänkin. Ei siitä sen enempää (:D).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000