Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Poliittinen eliitti tuhoaa Suomen - missä oikeusvaltio?

Politiikan epäeettinen ja rakenteellinen korruptineisuus on saanut yhä vahvempaa näyttöä geissin Baltzar uutisoinnista.

Maassamme on yleinen tapa asetettaa monenmoisia työryhmiä selittämään ja tutkimaan asioita ja tutkimuksen/selvityksen lopputuloksista on viisveisattu. Baltzarillekin on demaritaustaisin voimin myönnetty rahaa oikein isänkädestä, piittaamatta työryhmän luovuttamasta selvityksestä. Pääasia näyttäisi olleen monikulttuurisen toiminnan ihannointi ihan riippumatta siitä myönnetäänkö avustukset oikeaan ja eettisesti kestäviin lain tarkoittamiin kohteisiin. Onkohan mikään taho koskaan tutkinut myönnettyjen avustusten käyttöä? Tuskinpa. Myöntäjätaholle on riittänyt pelkkä päätös, sillä rahahan on annettu veronmaksajilta tulleista varoista. Mitä väliä mihin ne käytetään?

Yleensäkin näyttää valvontatoimet olevan monikulttuurisiin tarkoituksiin myönnetyistä avustuksista kovin olemattomia. Ei ainakaan ole uutisoitu toimista. Esim. Rayn voitoista kuitenkin jaetaan huomattavia määriä vuosittain monikulttuurisiinkin toimintoihin.

Mitä korruptiolla käsitetään? Tätä on selvitetty netistä löytyvällä korruptio-korruptiontorjunta.fi-sivulla. ”Korruptio on vaikutusvallan väärinkäyttöä edun tavoittelemiseksi. Väärinkäyttö voi olla lainvastaista tai muuten epäeettistä toimintaa. Siihen voivat syyllistyä niin yksityishenkilöt, virkamiehet, poliitikot kuin elinkeinoelämän palveluksessa toimivat.

Korruptio hidastaa taloudellista kehitystä, lisää eriarvoisuutta ja ympäristötuhoja sekä heikentää demokratiaa. Se vaikeuttaa ihmisten mahdollisuuksia saada palveluja ja elää tasa-arvoista, hyvää ja turvallista elämää. Korruptiota voisikin verrata tautiin, joka tunkeutuu yhteiskunnan rakenteisiin ja tuhoaa sen keskeisiä toimintoja.”

Baltzarin tapauksessa liittymäkohtaa on vaikea sivuuttaa, sillä avustusten saaminen on olllut myös hänelle mainio ponnahduslauta SDP:n vaaliehdokkuudelle. Onhan hänen taustatiimiinsä kuulunut monia demarivaikuttajia, kuten ex-presidentti Halonen, ex-pääministeri Lipponen sekä nykyinen pääministeri Antti Rinne. Avustuksen myöntäjätahoina näyttäisi esintyneen myös demaritaustaista virkamiestä. Unohtaa ei sovi tässä yhteydessä myöskään vasemmistoliittolaisten eikä vihreiden taustavaikuttamista Baltzarin hyväksi ja mitä ilmeisimmin taustavaikuttajina avustusrahoituksen pyörimisessä vuositolkulla.

Tässä pieni kansalainen jää tosiaankin ihmettelemään sitä intoa, joka politiikoilla on järjestää erilaisia toimikuntia tutkimaan sitä sun tätä, eikä saatua selvitystä käytetä tavalla jota kansalainen edellyttää eettiseltä toiminnalta ilman salailukulttuuria. Jo Jyrki Katainen tilasi aikoinaan Sininen kirja-eepoksen, jonka anti on jäänyt hämärään ja ilman saatua hyötyä, jota voi hyvin odottaa noin miljoonan euron maksavalta kirjalta. Eipä ole ollut hyötyä Baltzarin toiminnan rahoittajana toimineella Opetus- ja kulttuuriministeriöllä vuonna 2012 saamastaan selvityksestä Baltzarin käyttämistä opetustekniikoista, vaikka selvityksessä on karuakin karumpaa luettavaa. Tämäkin selvitys maksoi uutisoinnin mukaan 180 000 euroa. 

En malta olla tuomasta esiin Rinteen hallituksen valtavaa intoa kohdistaa syyttelyä oikeusvaltio periaatteiden noudattamisesta niin Puolaa kuin Unkaria kohtaa ja itse meillä politiikot toimivat epäeettisesti ja korruptioon sekaantuen monikulttuurisuuden nimissä. Vallalla meillä on maan tavan mukaan poliittiset virkanimitykset ja tässäkin Baltzarin tapauksessa on lopputulema nähtävissä. Demareille on riittänyt kun ovat saaneet puolueen riveihin monikulttuurisuuden puolestapuhujia ja edustajia. Rahahanat ovat auenneet tuolla verukkeella. Tosin demaritaustainen virkamieshän torppasi hiljan toistamiseen PS Nuorten tämän vuoden avustuksen yhden kuvan perusteella. Toisaalle on rahaa syydetty ilman eettisiä perusteita ja toisille ei yhden kuvan perusteilla, koska se monikulttuurisuuden ihannoiminen ei näyttäydy automaationa vaan se on niin puheissa kuin kirjoituksissa kytkettynä maan turvallisuus- ja taloustilanteeseen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Demareilla on tapana lahjoa vähemmistön edustajia verovaroilla, ja näin saada vaaleissa ääniä pelkällä lahjonnalla, kuten neuvoksien arvonimiä jakamalla. Säästyneet varat voi sijoittaa vaikka omiin rakennusbisneksiin, joka jakaa bonukset verottomina demareita lähellä oleville piireille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kyllähän siinä ihmetystä riittää kerrakseen , kun koko SDP puolue johto , entiset ja nykyiset johtajat aivan Presitenttiä myöten !?! Siinä sitä on mallia , oikeus valtiosta !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

??
#2

Mitkä ovat Tarja Halosen saavutukset presidenttinä?
O!ihan hän siellä peräti kolme kautta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Ei ollut sentään kolmea kautta vaan sallitut kaksi.

https://www.presidentti.fi/edelliset-presidentit/

Sama henkilö voidaan valita presidentiksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#3

Baltzar-skandaali häipyi hetkeksi Paatero-skandaalin tieltä. Odottelemme, mitä poliisi kertoo esitutkinnan jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Näin teemme ja samalla muistelemme kuinka muistamattomia ja sanojensa tunnistamatonta porukkaa on demareissa enemmänkin. 😀
Tosin ovat näyttäneet lahjansa syyttelemisen mestareina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Sirpa ja Ystävät. Ne meistä joilla ei ole Jeesuksen Kristuksen Henki sydämessä: Palvelevat perkelettä ja hänen ”enkeleitään”. Enkeleitä on myös olemassa mustia. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000