Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Poliitisoituneen syyttelyn esimerkki Amerikasta?

Sanottakoon heti alkuun etten ole seurannut päivittäin presidentti Trumpiin kohdistuvaa uutisointia ja syyttelyä maan petoksellisesta toiminnasta. Olen kuitenkin kuunnellut joitain uutisointeja oman maamme medioista, jotka usein näyttävät pohjaavan tietonsa Amerikan medioihin ja ilmeisesti poliittisesti suuntautuneisiin, sillä uutisoinnit ovat täysin eronneet siitä mitä esimerkiksi näyttää espanjalainen lehtitalo EL PAIS uutisoivan. Mielestäni edellä mainittu lehti uutisoi paljon enemmän taustatietoja demokraattien ”ajojahtiin” pohjaavista tiedoista kuin mitä meillä esimerkiksi YLE kertoo. Näinpä ajattelinkin nostaa esille enemmän tietoja joista sitten kukin voi tehdä omia johtopäätelmiään eli ketä tai keitä pidätte ”syyllisinä”, jos heitä ylipäätään on. Ja ennen kaikkea minkä tahon uutisointiin luotatte.

El Pais kertoo ex-Ukrainan erityisavustajan Kurt Volkerin kertoneen Giulianille (Trumpin henkilökohtainen asianajaja) ettei Ukrainan hallituksen yhteyshenkilöiden tiedot olleet luotettavia, eivätkä ne kerro hänelle tarkkaa tietoa. Yksi näistä Ukrainan hallituksen yhteyshenkilöistä on entinen syyttäjä Victor Shokin, jota on syytetty korruptiosta ja erotettu tehtävästään. Tämä erottaminen tapahtui aikaan, kun Joe Biden toimi ex-presidentti Barak Obaman aikana. Varapresidentti Joe Bidenin kerrotaan painostaneen erottaa Ukrainan syyttäjä Shokin. 

El Pais kertoo muun muassa syyn miksi Trump on syyttänyt todellista kilpakumppania seuraavissa presidenttivaaleissa demokraattien ehdokas Joe Bideniä. Trump perustelee ilmeisesti lisätutkinnan tarpeen juuri siihen, kun Bidenin kerrotaan juuri olleen panostamassa erottaa syyttäjä Victor Shokin. Shokin oli tutkimassa Bidenin ja hänen poikansa Hunterin toimintaa Ukrainassa, jossa Hunter työskenteli yrityksen palveluksessa. Toisaalta lehti kertoo myös Trumpin painostaneen, ehkä, Ukrainan uutta presidentti Volodímir Zelenskiä tutkimaan Bidenien toimia maassa. Ainakin meillä on uutisoitu siitä, että Zelenski on kumonnut painostuksen.

 

Toisessa uutiskirjoituksessaan lehti kirjoittaa ”Asia saattaa olla yksi niistä monista korruptiotapauksista, joita Ukrainan uusi hallinto on käsiteltävänä. Tärkeintä on tässä, onko Kiova menestymässä vasallina Trumpin poliittiseen tilanteeseen vai sisällyttääkö hän asian luetteloonsa, joka on tarkoitus ratkaista hänen omien sääntöjensä ja menettelyjensä puitteissa.

Ukraina tarvitsee rahaa uudistuksiinsa ja eteenpäin pyrkiessään suurempaa taloudellista ja poliittista vakautta ja odottaa Yhdysvaltojen investointeja. Kiovan kansallisen asialistan kannalta on kuitenkin välttämätöntä puolustaa omia etujaan Yhdysvaltojen sisäisiltä peleiltä, ​​ja samalla on jäähdyttää suhteet Venäjään, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa molemmat maat ovat vielä kaukana normalisoinnista.” (vapaa suomennos google-käännöksenä)

Yllä oleva kirjoitukseni koskee siis yksinomaan Ukrainaan liittyvää kohua, mutta jos joku haluaa tutustua edellä mainitun lehden uutisointiin uudesta kohusta eli Kiinaan kohdistuvasta, niin tässä linkki kirjoitukseen. Uutisoinnissa kerrotaan mm.”Kiinan tulisi aloittaa tutkimus Bidenille, koska Kiinassa tapahtui melkein yhtä paha kuin mitä tapahtui Ukrainassa”, Trump kertoi Valkoisen talon puutarhassa toimittajille, vaikka hän sanoi, ettei ole kysyi muodollisesti kollegaltansa Xi Jinpingiltä.”

Voisiko kysessä olla Ukrainaan kohdistuvasta korruptiosta Bidenin kohdalla? El Paisin mukaan Ukraina tarvitsee rahaa uudistuksiinsa ja eteenpäin pyrkiessään suurempaa taloudellista ja poliittista vakautta ja odottaa Yhdysvaltojen investointeja. Ei siten tuosta näkökulmasta katsoen olisi laisinkaan mahdotonta, etteikö Obaman presidenttikauden aikana varapresidentti Biden olisi käyttänyt virka-asemaansa Yhdysvaltojen hyödyksi, mutta miten, sehän ei ole vielä selvinnyt koskapa kerrottu Bidenin painostaneen Ukrainan silloisen syyttäjän, joka oli tutkimassa mahdollista korruptioita, erottamiseen. Vielä kun kaiken edellä kerrotun lisäksi otetaan huomioon kuinka korruptioitunut maa Ukraina oli vielä vuonna 2018 (korruptioituneiden kärkimaita), niin epäilyn varjoja voi esittää tapahtuneen vuosien saatossa myös Yhdysvalloista käsin. Vai voiko?

Sitten se olennaisin kysymys omasta mielestäni eli kuka on Yhdysvalloissa syyllinen ja mihin suhteessa Ukrainaan ja mahdollisesti Kiinaan? Henkilö, joka yrittää selvittää mahdollisen korruptioon syyllistyneen henkilön tai henkilöt vai selvittäjä itse, ihan riippumatta siitä, että tähän kytkeytyy politiikka ja presidenttiehdokkuus tulevissa vuoden 2020 presidenttivaaleissa? Entäpä, miksi demokraatit eivät ole itse kiinnostuneita selvittämään korruption kohdistuvaa tutkintaa muulla tavoin kuin syyllistämällä presidentti Trumpin?

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
#1

Tässä on tämänpäiväinen IS:ssa oleva kommentti toimittaja Aleniuksen kynästä tullut kirjoitus. Eipä siinäkään ole yhtäkään täsmäperustelua vaan pelkkää olettamusta ja Trumpin syyllistämistä. Tuon nyt esiin sen, ettei minulla ole mitään syytä tai perustetta Trumpin syyllisyydestä tai syyttömyydestä puoleen tai toiseen. Pidän kuitenkin politiikassakin reiluna esittää tosiasiat joiden pohjalta syyttelyä tehdään. Etenkin suomalaisten toimittajien tulisi olla toisen maan henkilöön kohdistuvissa syyttelyissä hyvin tarkkana, jollei sitten halua tuoda esille omaa mielipidettään näkyviin, jonka senkin toivoisi suoraan kerrottavan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006260872.html

Viittaan tääs taas miten espanjalainen toimittaja on tuonut julki monet asian erikäänteet ja jättänyt oman mielipiteensä julistamatta. Lukija voi sitten tehdä omat päätelmänsä asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Äskettäin huomasin IS:ssa toisen kirjoituksen joka näyttää pohjaavan STT:n julkistamaan uutiseen. Uutisoinnin mukaan ”Hunter Biden oli mukana ukrainalaisessa kaasuyhtiössä, kun Joe Biden toimi Yhdysvaltojen varapresidenttinä ja vieraili usein Ukrainassa. Kaasuyhtiötä, jossa Hunter Biden oli mukana, on syytetty korruptiosta. Häntä vastaan ei kuitenkaan ole koskaan nostettu syytteitä Ukrainassa eikä häntä ole syytetty väärinkäytöksistä.”

Ei tietenkään ole nostettu syytteitä, sillä Bidenhän oli ollut vaatimassa Ukrainan syyttäjän irtisanomista ja onnistunut siinä. Syyttäjä oli ollut tutkimassa korruptiota yhtiössä. Tutkinta joutui siten irtisanomisesta johtuen haudatuksi. Oliko siis Bidenin ansiota ettei mahdollisia korruptioita ole löytynyt ja syytteitä nostettu? Pelkääkö demokraatit nyt, että korruptiot todetaan ja syytteitä nostetaan? Mielenkiintoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Jäi linkki IS:n kirjoitukseen pois, joten tässä koko STT:n uutisointiin perustuva kirjoitus.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006261114.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Yle on menettänyt täysin itsehillintänsä ulkovaltioiden haukkumisessa ja alituisessa naljailussa, etenkin USA:n presidentin suhteen. Ylen sonnan luonti totta kai asettuu eritasoiseen yleisöön ja muokkaa asenteita. Sama se IS tai muiden medioiden osalta, kukaan ei tunnu olevan immuuneja järjestelmälliselle ja suoranaiselle valehtelemiselle, vaikka kyse on sentään arvostetuista päivälehditä Suomessa. Alas on mennyt lehtitoimittajien taso. Onneksi on Suomenuutiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Yhdyn kommentissasi esittämään. On erikoista, että maamme mediat uutisoivat Trumpista kovin syyttelevään sävyyn jättäen samalla taustatiedot kertomatta yksilöimällä. Perustelut negatiiviselle arvostelulle jäävät ainakin puolitiehen.

Arvostan tämän asian uutisoinneissa enemmän, huomattavasti, mm. espanjalaisten toimittajien kirjoituksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Eikös Suomikin ole ollut painostamassa mm Unkarin poliitikkoja? Ainakin on sanottu, mitä he saisivat tehdä, ja mitä ei? Syyttelyä on tapahtunut Unkarin suuntaan? Moitittu ainakin on.
Myös Viron vaaleihin täkäläinen poliitikko sekaantui toivomatta tiettyä henkilöä Viron pressaksi? Olisiko ollut Stupp?
Aamulehdessä ja -yle radio suomi- Trump on aina epäedullisessa valossa esitettynä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

No joo, kyllä löytyy kotimaisiakin politiikkoja, mutta ei heidän syyttelemisensä jatku niin kauaa aikaa kuin mitä Yhdysvalloissa ja meillä on demareiden sekä medioiden suunnalta tapahtunut koko Trumpin pressakauden ajan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mooses
Iloinen
#5

Usan:n työttömyysprosentti 3.5 % paras 50 vuoteen, palkat nousseet viime vuodesta 2,9 %
https://nypost.com/2019/10/04/us-unemployment-rate-falls-to-3-5-a-50-year-low/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000