Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Keskustelu raiskausrikoksista/-epäilyistä käy kuumana

Luin Iltasanomista kahden Suomeen täysin kotoutuneen irakilaisen naisen kannanoton samasta kulttuurista peräisin olevien tänne saapuneiden nuorten miesten käyttäytymisestä ja alaikäisten tyttöjen raiskauksiin syyllistyneiden arvoista johtuviin erilaisuuteen verrattuna länsimaissa vallitsevaan tasa-arvoon sukupuolten välillä. Kummankin haastatellun mielipiteet kertovat varsin kylmää kieltä mistä on kysymys. Kysymys on suuresta arvopohjan eroista eli siitä miten naisiin tuon kulttuurin omaavissa maissa suhtaudutaan.

Ensimmäinen eroavuus länsimaahan tullessa nuo „suljetun kulttuurin“ maista tulleet miehet kokevat ensimmäisen kerran jopa tv-ohjelmien sisältävän täällä runsaasti seksistisiä ohjelmia, joita ei heidän kulttuurissa esitetä. Toinen eroavuus onkin sitten nuorten naisten ja naisten ylipäänsä pukeutuminen. Pukeutuminen ei ole niin peittävää kuin mihin ovat tottuneet omassa kulttuurissaan. Yhdessä naisen kunnioitus ja pukeutuminen uskontoon liittyen saattaa saada aikaan rikollisen käyttäytymisen.

Turvapaikanhakujärjestelmä ei ole oikea tapa asuttaa tyystin erilaisesta kulttuurista tulevia länsimaihin, joissa tasa-arvo on aivan toisella tolalla. Kyllä turvapaikkaa tulisi ensi sijaisesti hakea lähellä olevasta saman kulttuurin omaavasta maasta tai hakea pakolaisleireiltä, joita on useissa lähellä olevissa maissa. Pakolaiset tulee ottaa kunkin maan kestokyvyn mukaan omiin päätöksiin perustuen perustetuilta pakolaisleireiltä.

Vuoden 2015 suuri muuttoaalto käsitti pääasiassa siirtolaisiksi katsottavia henkilöitä, joiden päästäminen EU:n alueelle ei pitänyt olla mahdollista ilman vaadittavia asiakirjoja (viisumi, passi, muut henkilöpaperit). Nyt EU:n alueelle päästettiin mitä ilmeisimmin Merkelin antamin lupauksin. Tulijoita oli noin miljoona, joilla kaikilla ei ollut osoittaa edes henkilöllisyyttä, saati muutakaan edellytystä turvapaikan saamiseen. Tulipa uutisoinnin mukaan terrosristiseen toimintaan osallistuneitakin mukana, kun minkäänlaista ulkorajatarkastusta ei suoritettu. Kaikkein karmeinta oli se, kun annettiin vapaasti kulkea jäsenmaiden läpi ihan vapaasti minne ikinä halusivat mennä, vaikka schengensopimus ei edellytä vapaata kulkemista ilman myönnettyä lupaa kolmannesta maasta tulleille. Tämä osoitti sen kuinka leväperäisesti unionin johtajat/päättäjät suhtautuivat maidensa omaan väestöön ja heidän turvallisuuteensa.

Maahanmuutto kolmansista maista on terveellä pohjalla silloin, kun se hoidetaan ensi sijaisesti työ- ja perhesuhteen pohjalta. Opiskelun ja pakolaisuuden kohdalla oleskeluluvan tulee olla ensi sijaisesti määräaikainen ja tarkastelu luvan tarpeesta vuosittainen. Pakolaisuuskaan ei välttämättä voine olla kansalaisuuden perusteena, eikä ns. pysyvän oleskeluluvan peruste, kun lähtömaan tilanne on rauhoittunut, on kotiin paluun aika.

Valtiotieteiden maisteriopiskelijan Seida Sohrabin sanoihin voin hyvin yhtyä Olemme sinisilmäisiä ajatellessamme, että iso määrä nuoria miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin heti länsimaisia arvoja. Hyvään pitää pyrkiä, mutta sinisilmäinen ei saa olla.

Arvoja ei todellakaan istuteta pakolla, ei siten edes vokeissa asuville esitetyillä videoilla kuten ilmeisesti on tehty. Vaaditaan tulevalta maahanmuuttajalta omaa halua sopeutua täysin suomalaiseen tasa-arvoiseen yhteiskuntaan ja siihen parhaat eväät tulee työperusteisesti tänne saapuville sekä perhesuhteen perusteella saapuville. Ilman työpaikkaa ja etenkin ilman kielitaitoa ja tai koulutusta saapuvilla ei käytännössä tule olemaan ruusuista. Eikä varsinkaan laittomasti maahan jääville, johon hallitus on käytännössä syypää, koska ei haluttu valvoa rajatarkastuksin maahan saapuvien oikeudesta lainmukaiseen tulemiseen (henkilöllisyys selvitetty, turvallisesta maasta Ruotsista tulevíen käännyttäminen rajalta).

Sipilän hallitus halusi ehdoin tahdoin ottaa valtavan määrän kustannuksia veronmaksajiemme harteille, vaikka Dublin sopimuksen mukaan tämä olisi voitu välttää.

Mielenkiintoista on seurata kuinka innokkaita ovat nyt PS:n jo vuosia esittämiin maahanmuuttoon liittyviin lainsäädännön kiristämistoimiin muut eduskuntapuolueet (keskusta, kokoomus, sdp, vihreät, vas, rkp ja kd). Lähestyvillä vaaleilla tulee olemaan suuri vaikutus noille suluissa mainituille puolueille, mutta vain puheissa vanhan maan tavan mukaan ilman tekoja.

Kansalaisten kannattaakin muistaa vanhojen vaalilupausten pettämiset. Samaa latua nuo lupaukset nytkin toistetaan, sillä kolmen kuukauden aikana ei lakimuutoksia tehdä.

Osallistu keskusteluun!


27 kommenttia
Abullah
Tyytyväinen
#1

Minä ei päästä muualle yhtä helposti kuin Suomen. Minulla hylätä Tanska ja Saksa ei antanut oleskeluluvan. Suomi anta heti asunto ja raha mikä minulle kulu. Suomessa ihania tyttöjä,minä jo rakastanut monesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

persu? väläytti
#2

”Kansalaisten kannattaakin muistaa vanhojen vaalilupausten pettämiset.”

Hyvä, että abdallah muistuttaa meitä niistä kaikista persujen vaalilupauspetoksista. Tulemme tosiaan muistamaan ne petokset tulevissa eduskuntavaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Valitat väärää kohdetta, sillä persut vaativat hallituksessa ollessaan nimenomaan noudattamaan päivitettyä turvapaikkapoliittista ohjelmaa. Keskusta ja kokoomus eivät arvopohjaan vedoten hyväksyneet PS:n jatkavan hallituksessa, koska em. päivitetyn ohjelman kaikkia kohtia eivät halunneet sopimuksesta huolimatta toteuttaa. Soini joukkoineen (siniset) myötäili Sipilän ja Orpon tahtotilaa jotta saivat pitää hillotolppansa.

On siis väärin syytellä persuja. Nyt sitten vaalikiimassa muut puolueet ovat innokkaita kiristämään turvapaikkapolitiikkaa, vaikka eduskunnassa ovat joka tilanteessa olleet vastahankaan, kun ps on vaatinut liskiristyksiä. Demarit eivät olleet valmiita allekirjoittamaan PS:n tekemää välikysymystäkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

# älä suvakki horise typeryyksiä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Pakko kommentoida IL:ssä esitetyistä ministeri Orpon sanomisista vuoden 2015 pakolaiskriisistä.

Halla-aho on todennut sen tosiasian, että Orpo toimi sisäministerinä toukokuusta 2015 vuoden 2016 kesäkuuhun. Siis juuri silloin, kun pakolaiskriisi oli Suomessa kuumimmillaan.

”– Olen ollut koko ajan näiden haasteiden kanssa tekemisissä. Tiedostimme turvallisuusuhat siitä lähtien, kun pakolaiskriisi alkoi. Poliisien resursseja on lisätty, on tehty lukemattomia lainsäädäntöhankkeita ja tänäänkin nähtiin, että eduskuntaryhmillä on yhteinen paine tehdä vielä enemmän, Orpo toteaa.”

Ei hyvää päivää! Orpo kehtaa vielä sanoa olleensa tietoinen sisäministerinä ollessaan haasteiden olemassa olosta, eikä kuitenkaan ryhtynyt toimiin joihin olisi voinut Dublin sopimuksen puitteissa ryhtyä eli panna rajatarkastus voimaan, jolloin olisi estetty kaikki turvallisesta Ruotsista tänne Tornion kautta tulleet. Samalla olisi estetty ilman henkilöllisyyspapereita pyrkivien maahan pääsy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

2018 ajoin autolla Saksasta Suomeen Tanskan ja ruotsin rajalla kaikki autot pysäytettiin ,auto tutkittiin silmämääräsisesti ettei ylimääräisiä matkustajia ole , passi tutkittiin lisäksi tanskan rajalla kyseltiin millä asialla on. Suomen rajalla tehtiin pistokokeita johon jouduin rehellisenä kantasuomalaisena ja Tullia kiinnosti ainostaan onko ylimääräsitä kaljaa !
Tuntuu ihemeeltä että Ruotsi ja tanska valvoo rajoja ettei laittomia siirtolaisia maahan tule ,niin Suomessa tullimiehet vaan saalistaa kaljaa.
Onkohan tämäkin Hallituksen määräys ?
Ennen Eu aikaa näilläkän rajoilla ei olisi tarvinnut pysähtyä ollenkaan ,nyt joutui tutkitavaksi jokaisella kolmella rajaasemalla.
Koskeeko Eu:n vapaa liikkuvuus Suoemssa vain pakolaisia ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Aivan totta. Suomessa on hallitusten politiikka aivan käsittämätöntä. En usko, enkä luota sen paremmin Sipilän, Orpon kuin Mykkäsenkään sanomisiin. Löysiä puheita, joille ei ole katetta, vaikka lainsäädännössämme on monia säädöksiä joita noudattamalla olisi vuoden 2015 hallitsematon turvapaikkahakijoiden tulva saatu estetyksi. Orpohan kertoo jokseenkin selvästi olleensa itse ja ilmeisesti koko hallitus kuusalla mitä perästä kuuluu. Ja kovin kuuluukin koko maasta, jonka Orpo nyt tunnustaa, mutta ei ota vastuuta toimiessaan sisäministerinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Miksei Perustuslain 9 pykälää noudateta?
9 §
Liikkumisvapaus
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Tähän oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi.

Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Suomen kansalainen voidaan rikoksen johdosta tai oikeudenkäyntiä varten taikka lapsen huoltoa tai hoitoa koskevan päätöksen täytäntöönpanemiseksi luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu. (24.8.2007/802)

Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhka

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

jatkuu

Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Vastaan kumpaankin kommenttiisi tässä. Ensin pitää erottaa laillisesti Suomessa asuva ja laittomasti täällä oleskeleva toisistaan.

Mainitsemasi PL 9§:n mukaa on selvää ettei laittomasti maassa olevalla pidä olla vapaata liikkumisoikeutta. Tätäkään PL:n kohtaa ei ole noudatettu turvapaikkapolitiikassa. Saman sisältöinen laki on myös ulkomaalaislaissa.

Mitä taas tulee karkottamiseen kolmansiin maihin, joissa on kuolemantuomio mahdollinen, niin kaiketi tällöin on otettava huomioon se onko karkotettu syyllistynyt sellaiseen rikokseen, josta voisi olla kotimassaan kuolemantuomio. Onhan mm. Irakiin ja Afganistaniin palautettu kielteisen päätöksen saaneita henkilöitä. Sitä en tiedä onko vankeusrangaistuksen kärsineitä karkotettu em. maihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Eikö silloin pitäisi ottaa heidät säilöön, jotta eivät pääsisi tekemään rikoksia suomalaisten keskuuteen? Jotkut kaupungit kuitenkin tarjoavat ilmaiset terveyspalvelut ym?
MIksei laittomien piiloittamista kriminalisoitu, niinkuin Risikko lupasi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Nimenomaan säilöönottaminen. Sillä mitä ilmeisimmin olisi myönteinen vaikutus myös pakkopalautusten muuttuminen vapaaehtoisiksi. Nän Irakiin palauttaminen saataisiin joustavammaksi, sillä maa ottaa vastaan vapaaehtoisesti palaavat.

Kokoomuslaisten ministerien lupauksiin kannattaa aina suhtautua varauksin ja varsinkin nyt vaalien alla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Laitoin v.2017 kyselyn juuri tästä pykälästä Sisäministerille ja sain sihteeriltä ympäripyöreän vastauksen.
Pykälää ei todellakaan noudateta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#21

Luulisi, että ainakin perustuslaki olisi hallituksessakin täysin selvää kuin pläkki, mutta ei. Tosin on muitakin päätöksiä tehty aiemminkin joissa tällä lailla on pyyhitty takamusta.

Jos vaikkapa verrataan keskenään kansanedustajan itselleen säätämiä lakeja sopeutumiseläkkeestä ja -rahasta vs turvapaikanhakijan alennettuun sosturvaan (määräaikainen alentaminen), josta ei kuulema voitu säätää lakia tasa-arvoon vedoten. Ihmeelliseltä tuntuu, että on löytynyt yksi ryhmä maahan tulleita, joiden edut menevät jopa kantasuomalaisen saamien etujen edelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Niinkuin nyt Ylen sivuilta:
Esitys koulu edistämään kotoutumista (texti tv 105).

Miksi vokeissa oleville lapsille pitäisi järjestää päivähoitopaikka? Ennenkuin on edes saanut päätöksen.
Maahanmuuttajien oppivelvollisuuta pidennetään?
Maahanmuuttajataustaisten opettajien lisäämistä?

Maassa maan tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpalle kiitokset
#17

Kiitos Sirpa asiallisista ja hyvin selkeistä faktoista joita esität hyvin ymmärrettävällä tavalla!
Kirjoituksesi pitäisi olla jokaisen kansanedustajan työ- ja yöpöydällä jotta tietäisivät missä ja miten mennään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#23

Kiitokset sanoistasi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Katso video ja poista, jos on asiaton.
Jutta Urpilainen ja Nasima:
https://mvlehti.net/2019/01/15/kirjailija-anneli-merilainen-halusi-parantaa-suomalaisten-geeniperimaa-kehitysmaiden-muslimeilla/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Annan olla, sillä tuo on vuosien takainen tapahtuma. Kyse oli demareiden järjestämästä monikulttuurisen ”ihanasta” kehumistilaisuudesta. Muistaakseni Urpilaisen Jutan masinoima.
Mitähän mieltä Jutta onkaan nyt?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Huomasitko, että siellä on myös afganistanilainen, Helsingin apulaispormestari Nasima (istuu taustalla ja juttelee parin huivipäisen afgaanin kanssa).
Olisi kiva tietää, onko hänellä tekemistä niiden alaikäisten afgaanipoikien tänne tulossa (joita nyt on syytteessä raiskaustapauksissa), hänhän on Viittakiven vastaanottokeskuksen hallituksessa (oli jo kansanedustajanakin).
Jutan käytös on kyllä pöyristyttävää. Kutsuu poliisin paikalle. Ei ihme, että poliisi ei ehdi tutkia oikeita rikoksia, kun joutuu tällaisiin tehtäviin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#14

Huomasin kyllä ja muistan tapahtumasta uutisoinnin.

IL:ssä on erään nuoren tytön kertomus jouduttuaan afganimiesten joukkoraiskaamaksi.

Tässä joutuu miettimään Nasiman yhteyttä entisen kotimaansa nuorten miesten auttamishaluun täällä. Eikö hänellä ole tiedossa tuon maan miesten kulttuurinen tausta käytökselle naisia kohtaan vai mistä oikein onkaan kyse? Onko kyse pelkästään rahasta, sillä valtio maksaa kotouttamispalvelujen tuottamisesta. Lopputuloksena joiden autettujen kohdalla on sitten surullisia ”tarinoita”. Kulttuurin tuntevan naisen toivoisi kertovan päättäjille mihin tämä Suomen noudattama turvapaikkapolitiikka tulee johtamaan. Ehkäpä minulla on liian ruusuinen toivekuva Nasiman kohdalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Itse ihmettelen, kuinka tuhannet rahattomat, lukutaidottomat alaikäiset afgaanipojat osasivat suunnistaa useiden maiden halki juuri Suomeen. Afganistanista (tai Iranista, missä oikeasti asuivat) ensin Turkin kautta Kreikkaa (siinä jo kahdet erillaiset kirjaimet muuttuivat arabiasta meikäläisiin ja sitten kreikkalaisiin ja taas meikäläisiin).
Kyllä taustalla on jokin suuri rikollisjärjestö, joka täyttää Eurooppaa afgaaneilla? Ruotsissakin Keskustan Annie- tyttö järjesti 9000 afgaanille poikkeuslain, jotta saivat jäädä Ruotsiin.
Entäs Sellon (Espoon kaupunki) kirjaston afgaanipassienjako show?
Miksi muuten alaikäisten lasten vanhemmat palkitaan oleskeluluvalla (jos lapsi on päässyt pakolaisasemaan)?
Eikö vanhempia pitäisi rangaista, kun ovat päästäneet alaikäiset yksin kulkemaan pitkin Eurooppaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#20

Moneen asiaan maahanmuuttoon liittyen ja varsinkin turvapaikkapolitiikkaan liittyy ihmettelyn aiheita. Itse miellän netin vaikutuksen suureksi syyksi maakohteen valinnassa. Kas kun maamme tarjoaa paremmat edut jäsenmaista, esim. Ruotsiin verrattuna. Lisäksi Sipilän lupaus talonsa antamisesta useiden perheiden asumista varten saattoi houkutella myös yksinäisiä miehiä matkalle ja myöhemmin perheenyhdistämistoimien kautta asunto tuosta talosta. No, tämä olkoon pieni huumorin kukkanen.

Ajattelen tuon passien jakamisen liittyvän pasittomina saapuville järjestetyn uusi passi, jotta hakemus turvapaikasta ylipäänsä voitaisiin luotettavien henkilötietojen perustein käsitellä. Vaihtoehtona saattaa tulla kyseeseen myös palautus kotiin, jolloin passia tarvitaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000