Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Keskustan rypistely hallitusneuvottelussa - mahdoton yhtälö?

Lukiessani IS:n kirjoitusta keskustan edustaja Antti Kaikkosen kannanotosta tuleviin hallitusneuvotteluihin demari Antti Rinteen johdolla, ei voi kuin ihmetellä millä lihaksilla keskusta aikoo saada vasemmistovetoiseen hallitukseen omia kynnyskysymyksiään läpi. Eikä suinkaan huomiotta voi jättää sitäkään miten suuren rökäletappion keskusta vaaleissa sai takkiinsa ja tuosta huolimatta ovat valmiita ikään kuin partiolaiset jatkamaan hallitustaivalta, nyt tosin toisena apupyöränä demareille.  

Antti Kaikkosen mukaan keskustan intohimo hallitusneuvotteluihin perustuu IS:n kirjoituksen mukaisesti; ”Me haluamme varmistaa, että se hyvä talous- ja työllisyyskehitys mikä saatiin viime kaudella aikaiseksi jatkuu. Toisaalta haluamme myös parantaa perusturvaa, pienempiä eläkkeitä, köyhimpien lapsiperheiden asemaa. Myös maatalouden kannattavuus on yksi tärkeä asia.

– On selvää, ettei keskusta halua lähteä tekemään sellaista politiikkaa, millä Suomi ajautuu jälleen holtittoman velkaantumisen tielle, missä olimme neljä vuotta sitten.”

Jokseenkin varmaa voi olla, ettei ilman velan lisäystä hoideta myöskään keskustan kynnyskysymyksinä hamuamia kehityskohteita, eikä esille nostettuja perusturvan parannuksia. Aivan demareiden tapaan. Voinee todeta, että sen minkä Sipilän hallitus sai velkakierrettä hieman katkaistua on nyt sitten jäävä historiankirjoihin. 

Nähtäväksi kuitenkin jäänee mukautuuko ja taipuuko keskusta selkärangattomana mutkille Rinteen vaatimuksille.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
#1

Muistakaa äänestää tulevissa eurovaaleissa. Tietenkin PS:n ehdokasta. On mistä valita. Hyviä kaikki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#4

Sirpa – tuota minäkin ”? aprikoin että miten hallitus valssi käy keskustalla” demar.alaisuudessa.
Muistellen 4vuoden periodia heidän osaltaan, vaiko sotakirveet ⚰ haudattu maanpoveen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Karsea yhdistelmä - pelottaa jo !
#2

Kaikkonen on vallankipee. Olisiko muuten työtön – kelpaisiko muualle kuin läppää heittämään politiikkaan, jossa mokaaja ei joudu vastuuseen eikä tule saamaan kenkää.
Esimerkkinä mokaajista on pitkä lista -esimerkkinä mokaamisten tuloksena 40 euron sähkölaskun mukana tulee siirtomaksu kaksinkertaisena summaltan 80 euroa JA 2015 silloisen sisäministeri Orpon toimimattomuus ja valehtelu kansalaisille 2015 invaasion aikana. Tuo invaasio aiheutti /aiheuttaan vieläkin suuria taloud.tappiota ja henkisiä kärsimyksiä Suomen Kansalaisille.

Keskusta ei mene hallitukseen. Keskusta haluaa leikkiä kovista olemalla nyt muka mukana. Pakki tulee tapahtumaan.

Persut EI sitten tuohon punavihreeseen sössöön mene! ! ! !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Niinpä, jos viisautta yhtään keskustalta löytyy, niin ei kannata mennä täystuholaisten joukkoon. Rahareikiä on utopistinen määrä tiedossa, jos keskusta on todella vallankipeä ja menee Rinteen hallitukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Reippaasti ei-sosialistinen Suomi on jälleen sosialistien hallitsema. Vasemmiston hyväksi voi laskea sen kyky koota voimansa, kun ei-sosialistit osaavaat hajottaa kannatuksensa. Suomessa pärjää ne puolueet, jotka osaavat tiivistää rivinsä. Orpokin typeryyksisssään murjaisi heti alkuun, että Persuilla ei ole asiaa hallitukseen; toisin sanoen lahjoitti vallan kommunisteille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Minä ihmettelen sitä miksi eivät pa, kokoomus ja keskusta tehneet taustalla yhteistyötä kootakseen hallituksen, joka olisi maallemme paras vaihtoehto ja olisi vaalissa keskusta-oikeistolainen. Vasemmistopuolueilla on tapana panna maan talous polvilleen. Siinä sivussa otetaan muiden jäsenmaiden velkoja vastattavaksi. No, olihan kyllä Katainen tuolloin pääministerinä ns. päällepäsmäri, mutta hänellä siintikin komissaarin vakanssi silmissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Orpon henkilökohtainen kauna Halla-ahoa kohtaan.
Orpo tietää olevansa hiipuva tähti Kokoomuksessa ja mm. Häkkänen tai Lepomäki ajaa kohta oikealta ohi, vaikka väittää nauttivansa puolueen kannatusta (kuten Stubb aikoinaan, jonka Orpo itse jyräsi).
Ensi Kokoomuksen puoluekokouksessa puheenjohtaja vaihtuu, satavarmasti. Orpo henkilökohtaisesti mokasi nämä vaalit ja Mykkänen avitti täysillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000