Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Keskustan pelimerkit sikin sokin politiikan kentällä

IL:n pääkirjoituksessa ottaa kantaa keskustan ripeästi kasvaneeseen kannatuksen alamäkeen toimittaja Kreeta Karvala. Hän sanoo keskustan perinteisesti korostavan olevansa koko Suomen asialla ja painottaen alkiolaisittain sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä edistystä. Nykyisessä some-maailmassa ei Karvalan mukaan kuitenkaan puolueen linja ja ääni ole erottuneet viestinnästään johtuen. 

Olen toista mieltä osittain keskustan kannatuksen alamäestä. Nimittäin kovin epäselväksi on myös muodostunut keskustan ajama eu-politiikka maatalouspolitiikassa sekä mikä tärkeintä Suomen oman sosiaalipolitiikan kannalta olisi keskustan pääministerikaudella tullut ajaa selvemmin Suomen etua. Nyt on tulossa maatalouden harjoittajille leikkauksia tukiin ja samalla myös maamme jäsenmaksuosuuden kerrotaan kasvavan oleellisesti brexitistä huolimatta tai oikeastaan siitä syystä. Tätä politiikkaa ei vain voi hyvällä tahdollakaan ymmärtää, koska Suomikin on joutunut maksamaan jo UK:n jäsenmaksuosuutta ja maan erotessa joutuisi maksamaan eu:lle vielä nykyistä enemmän. 

Yksi merkittävä syy keskustan kannattajakunnassa saattaa olla kannatuksen laskuun se, kun keskusta kuuluu näköjään jatkossakin EU-parlamentissa Renew Europe ryhmään (ex-ALDE ryhmä), joka ajaa syvenevää integraatiota eli nettomaksajamaiden maksuosuuksien kasvattamista nettosaajamaiden hyväksi. Tämä ei voi tarkoittaa Suomen taloudelle nettomaksajamaana mitään muuta kuin köyhdyttää pieni- ja keskituloisten elintasoa. Miten niin Renew Europe-ryhmä on integraatiota laajentamaan pyrkivä? ALDE on ollut ja nyt uudella nimellä kulkeva ryhmä ajaa samaa ja ehkäpä vielä kiihkeämmin syvempää integraatiota Ranskan presidentti Macronin puolueen tullessa ryhmän kuvioihin mukaan. Macron jos joku valtion päämies on ollut ajamassa yhteisiä velkojen maksajia ja EU:hun valtionvarainministeriötä erillistä eu-verotusta varten. Tähän kaikkeen on siis keskustakin ryhmään kuulumalla valmis osallistumaan.

Ei ihme, että keskustan kannatus polkee alamäkeen ja saattaapa syventyä viimeisimmästäkin mittaustuloksesta edelleen sinne pienten puolueiden kelkkaan.
Mitä tapahtuu keskustan puheenjohtajan vaihdoksen jälkeen syyskuussa? Se jää nähtäväksi. Toimittaja Karvalan ennustuksen mukaan, jos kaikki menee keskustan pelikirjan mukaan, niin silloin puolue kykenee lähikuukausina maksimoimaan jännittävän tasaisen puheenjohtajakisan ja kiillottamaan samalla myös keskustan ryvettynyttä julkisuuskuvaa. Uskokoon ken tahtoo. Kova pitää olla uskomus noin tapahtuvan, kun katsoo ketkä tällä haavaa ovat ehdolla puheenjohtajaksi.

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Kepu loikkaa
#1

Jossakin ”sopivassa” ajankohdassa keskusta loikkaa hallituksesta ihan kannatuksensa kasvattamiseksi. Mitä sitten tilalle? PS ei kelpaa niin sitten Kok.
Hallitus hajoaa jos kokin ehtoihin ei suostuta. Rinne haluaa edelleen olla pm.
Entä jos kok ei halua/mene hallitukseen? Persutko?
Suotavaa olisi PS hallitukseen, mutta yhtään tinkimättä linjastaan. Vaatimuksena persuilla voisi olla Rkp poisto pakkokielinensä kauas vallan nappuloista.
Persujen olisi hyvä herkutella ja vaatia kunnolla lisää persulinjaa maan asioiden hoitamiseksi.
Kepu loikkaa. Se on varma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Eikös se mene siten, että tulee uudet hallitusneuvottelut keskustan poistuessa hallituksesta? En usko kokoomuksen menevän vasemmistoliiton kanssa hallitukseen. Voi olla ettei mene sdp:kään kanssa näillä nykyisillä kannatuslukemilla.

Uudet vaalit lienee ainoa vaihtoehto, jos hallitus hajoaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Se on täsmälleen näin, nykyhallitus kelpaa korkeintaan sirkuksen vetonaulaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pelätään pahinta, toivotaan parasta
#15

Sisäministerinä juuri teini-iän sivuuttanut radikaali. Sellaiselta voi odottaa mitä tahansa ja sellainen on kutsuhuuto tulla Suomeen tietäen hänen maailmankatsomuksensa. Sana hänestä leviää maailman kolkkiin ja tulijoita riittää.

Nyt luvataan kaikille kaikkea kivaa. Mustä rahoitukset hyviinkin uudistuksiin?
Poliisien määrän lisääminen on hyvä asia. Sitäkin vasemmisto oli aikanaan vastustamassa ettei Suomesta tulisi poliisivaltiota…
Taxiuudistuksen peruminen on hyvä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#18

Mitenkähän Ohisalo reagoi uuteen tilaisuuteen saada lisää turvapaikanhakijoita Lampedusalta, jonne saapui sunnuntaina 58. Noista on Saksa luvannut ottaa 15-20, joten jaettavaa jää vielä muille jäsenmaille.

Onko taas kerran vain näytönpaikkaa eu puheenjohtajuuskaudelle? 😀

https://www.politico.eu/article/malta-to-allow-german-ngo-ship-to-dock-ending-standoff-alan-kurdi-malta-joseph-muscat/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Fagerholm
Iloinen
#2

Suomen netto EU maksu viimevuonna oli 275milj.e, eli 50e/asukas. Samaan aikaan Norja pulittaa EU:lle pääsystä sisämarkkinoille 170e/asukas, eli yli kolminkertaisen määrän ilman, että pääsee vaikuttamaan hitustakaan päätöksiin, jotka siis heitäkin ohjaavat.
Minä olen aivan vakuuttunut siitä, että Suomen paikka on EU:ssa ja siitä, että kannattaa maksaa siitä, että saadaan olla mukana kehittämässä yhteistä Eurooppaa yhä parempaan suuntaan. Uskon myös, että saamme paljon enemmän, kuin mitä maksuosuutemme on. Brittien lähtö on hyvä juttu ja toivottavasti kova Brexit toteutuu. Sitten nähdään kuinka auvoista on elämä EU:in ulkopuolella ilman minkäänlaista sopimusta tulleineen kaikkineen. Britit tekevät meille kaikille suuren palveluksen, kun uhrautuvat esimerkiksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jörgen Jörgensen
Hämmentynyt
#6

Olisin kanssa kiinnostunut tietämään, mitä yli 275 ME:n arvoista me EU:sta saamme? Nythän osuus tosiaan tulee vielä kasvamaankin. Täytyisi lähettää viestiä Unkarin Orbanille, että älkää nyt helvetissä ajatelko eroavanne unionista! Suomen talous ei tule kestämään enää yhtään eroa ja siitä johtuvaa maksujen korotusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Niin ja entäpä maksujemme korotus, kun mukaan otetaan vielä kaksi uutta neuvottelujen alla olevaa jäsenmaaksi? On pakko korottaa veroja tai ottaa lisää velkaa jotta tukipolitiikkamme voidaan ylläpitää samansuuruisena. Muutoin joudutaan leikkaamaan sosiaalituista melkoisen paljon, sillä neuvottelut koskevat jokseenkin kehittämättömiä maita kuten Albania (20 viim. 6 kk), Turkki, Kosovo (7 viim. 6 kk), Makedonia (2 viim. 6 kk), Bosnia-Hertsegovina (1 viim. 6 kk) joista tullut vuosittain meillekin turvapaikanhakijoita ed. mainitut määrät. Voikin kysyä, miten voi olla mahdollisia uusia jäsenmaita, kun maasta haetaan toisaalta turvapaikkaa? Vai onko tapaukset muiden maiden kansalaisia ja jo ko. maasta saaneet turvapaikan ja hakevat nyt täältä?

JÄSENYYSNEUVOTTELUJA KÄYVÄT MONTENEGRO, SERBIA ja Turkki. Ehdokasmaiden asema on Albanialla ja Makedonialla. Mahdollisia tulevia ehdokasmaita ovat Bosnia-Hertsegovina sekä Kosovo. Islanti on keskeyttänyt jäsenyysneuvottelut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Turkki jäseneksi olisikin sama kuin islamisaatio ja EUn romahdus. Miljoonat lähtevät sieltä liikkeelle.
Onneksi meillä on pitkä, pimeä ja kylmä talvi…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#17

Sirpa – pelkona/vaarana on että jos ja kun otetaan EU;n lisänä esim.mainitsemiasi valtioita niin jäsenmaksumme saattavat nousta nykyisestään. Otettaessa huomioon yleiseurooppalainenkin rauhattomuus mahdollisesti pakolaisuuksien noustessa.

Yleinen käsityshän on ettei 50e ole paljon kukkarossa mutta jos sillä ei saada oloja turvallisemmiksi ts.vakaammiksi,niin varmaan aiheuttaa närää ainakin heille jotka elävät ns.kädestä suuhun tai muutoin luo EU alueelle epävakautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Noinhan se on turvallisuuden kannalta katsottuna.

Tuosta eu-jäsenmaksusta sen verran, ettei maksun määärä todellista maksajamäärää kohden ole 50 euroa vaan paljon enemmän. On väärin ilmaista maksu per koko populaattia kohden, kun pitää kertoa per veroa maksava kansalainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#10

Suomi maksaa EU jäsenmaksua noin 2 miljardia euroa, josta EU antaa Suomelle takaisin 1,75 miljardia euroa. Se on rahaa jonka joudumme anomaan ja EU viimekädessä päättää mihin se käytetään. Neljännes miljardi katoaa johonkin matkan varrella. Eiköhän Norja saa rahansa takaisin myymällä öljyä EU maihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

No, olehan uskossasi vahva eu:n suhteen. Minulla on ihan toisenlainen käsitys veronmaksajiemme ”kuppaamisesta” heikomman elintason maiden hyväksi. Miksi meillä on sitten korkeammat verot kuin mailla jonne maksamme solidaarisuuden nimissä?

Norjasta en kirjoittanut mitään, enkä ole tutkinut heidän maksuosuuttaan, mutta tiedän maan osallistuvan vapaaehtoisiin projekteihin ja maksavan niistä.

Tässä ote EK:n blogista 2013; ”ETA-jäsenyys ei ole ilmainen: jäsenet maksavat merkittäviä EEA-jäsenmaksuja. Esimerkiksi Norja on EU:n kymmenenneksi suurin nettomaksaja, vaikka sen jäsenmaksut eivät menekään suoraan EU:n budjettiin. Lisäksi maat maksavat osallistumisestaan erilaisiin EU:n ohjelmiin.”
Tässä tiedote uudesta allekirjoitetusta Norjan sopimuksesta; https://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2018/02/06/eu-norway-agreement-signed-strengthening-the-prevention-of-vat-fraud/

Muuten oma jäsenmaksumme pitäisi kertoa per veroa maksava kansalainen, eikä koko kansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#9

Sirpa – juuri noin kuten ilmaiset per asukas,eikä koko kansa jo pelkästään selvyydenkin vuoksi ”ettei tarvitse piirtää kaaviolla” !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#13

Seppo, näyttäähän se kaunimmalta kun kerrotaan per kansalaisen maksavan eu-jäsenmaksua vain 50 euroa per nenä. Kerrottaisiin se, kuinka suuri populaatio eli kansalaisista maksaa veroa, josta tuokin jäsenmaksu on kuitattu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vahingon ilo on suurin ilo.
Toisten (toisten puolueiden) haukkuminen se vaan on iloista suurin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Haukkumiseen on vastattava haukkumalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Mistä lähtien mielipide on muuttunut haukkumiseksi?

Mikäs onkaan sinun mileipide itse kirjoitettuun asiaan, ettei jää pelkästään kommenttisi tasoiseksi ulinaksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Vihapuheeksihan moiset viattomat mielipiteet saatetaan leimata nykymenolla. Yöllä oveen koputetaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000