Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Katalonian vaatimus itsenäisyydelle ei vakuuta

IL kirjoittaa tänään Katalonian johtajien saamista pitkistä tuomioista, jotka IL:n kirjoituksen mukaan perustuvat ”Tuomitut haluavat saada Katalonian alueen itsenäiseksi.Itsenäisyyshankkeen tukijoiden mielestä vauraan Katalonian ei tule elättää muuta Espanjaa.” Katalonia on yksi Espanjan itsehallintoalueista, joita on 17.

Tuomioiden eli vankeustuomioiden pituudet vaihtelevat 9 – 13 vuoteen. Aluehallinnon varajohtaja Oriol Junqueras näyttäisi saaneen kaikkein pisimmän tuomion, 13 vuotta. Tuomiot mitä ilmeisimmin perustuivat siihen, ettei Katalonialla ollut perustuslaillista oikeutta järjestää itsenäisyydestä kansanäänestys vain Kataloniassa vaan se olisi pitänyt järjestää koko maassa.

Mikä on sitten perusteluina itsenäisyyden vaatimukselle? IL:n mukaan itsenäisyyshankkeen tukijoiden mielestä vauraan Katalonian ei tule elättää muuta Espanjaa.

Eihän tuo voine pitää oikein paikkaansa, sillä Espanja on EU:n jäsenmaa ja on ollut nettosaajamaiden joukossa vuosikausia, ehkei kymmenien ajan. EU:n interaktiivisen linkin mukaan Espanja on saanut EU:lta 10,301 mrd euroa enemmän takaisin kuin on sinne maksanut vuosina 2015-2018. Näin ollen myös Suomi on osallistunut nettomaksajamaana Espanjan (Katalonian hyväksi myös) budjettiin tuloa. Katalonia luonnollisesti Espanjaan kuuluvana osana joutuu osallistumaan maan yhteiseen budjettiin. Ihan samoin kuin minkä maan kohdalla tahansa, kuten esimerkiksi meillä valtion budjetista rahoitetaan koko maata. Tosin muun maailman lisäksi, joka monissa kohdin näyttäisi sivuuttavan kotimaisen tarpeen rahoituksessa. 

Katalonian vaatimuksen perustelut Espanjan ollessa EU:n jäsenmaana ontuu (elättäminen). Vai haluaisiko Katalonia myös ottaa eron EU:sta kuten Iso-Britannia on hakemassa? Jos eroaminen on yhtenä vaateena, niin silloin ymmärrän täysin perustelut.

Mutta jäsenmaaksi liittymällä Katalonia olisi nettomaksajamaa jokseenkin varmasti, sillä kertovathan johtajat Katalonian olevan rikas elättäen muunkin Espanjan. Toisin sanoen haluaisivatko Katalonialaiset ennemmin rahoittaa muita jäsenmaita kuin omaa maataan? Tähän kytkeytyy juurikin EU:hun liittymisen ”ihanuus” eli korkean veron maana suomalaisetkin joutuvat rahoittamaan nettomaksajamaana (toisin kuin Lipponen aikoinaan lupasi olevamme nettosaajamaa ennen jäsenyysäänestystä) muita nettosaajajäsenmaita, joissa on alemmat verot.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Lipposen lupaamat nettosaaja maa !!? Lipposen kyhäelmiä on paljon muitakin , murheen ryynejä meille kansalaisille !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Aivan. Tuossa yhtenä päivänä mietiskelin tällaista; olisiko mahdollista järjestää kansanäänestys uudelleen eu-jäsenyydestä kysymyksellä; äänestäisitkö nyt KYLLÄ kuten aiemmin äänestit. Toinen äänestyslappu heille jotka eivät tuolloin olleet äänestysikäisiä; äänestäisitkö nyt KYLLÄ jäsenyyden puolesta.

Tämän äänestyksen järjestämisen tulisi siten perustua ko. äänestykseen v. 1994 osallistuneiden luetteloon sekä luetteloon heistä joilla ei ollut tuolloin vielä äänioikeutta, mutta nyt olisi. Nämä kaksi ryhmää olisivat oikeutettuja äänestämään. Ei siis he, jotka eivät käyttäneet äänioikeuttaan 16. lokakuuta 1994 käydyssä neuvoa-antavassa äänestyksessä eivät voisi nytkään äänestää. Tietenkään tällainen ei saattaisi olla perustuslain mukainen menettely, joten siinä tapauksessa kaikki äänioikeutetut saisivat äänestää kysymykseen ”kannatatko Suomen eu-jäsenyyttä” KYLLÄ ja EI vaihtoehdot käytössä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pena
#2

Miksi joka paikassa vastustetaan näitä itsenäistymisiä?
Antaisivat mennä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Ehkäpä Katalonian kohdalla vastutetaan sen tähden, että sen arvo on kuitenkin emämaalle verraten suuri taloudellisesti. Politikointi on arvaamatonta myös itsenäisyyden kannalta katsottuna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000