Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

"Husu" Hussein joka päivä otsikoissa

Ei ole ollut päivääkään etteikö demari ”Husu” Hussein olisi ollut jollain tavalla uutisoinnin kohteena. Viimeisimpänä uutisena on IL tuonut esiin Husun vuosia sitten (tuomiot vuosilta 2001, 2002 ja 2006) saamat sakkotuomiot kolmesta petoksesta – salasi nämä tuomionsa SDP:ltä pyrkiessään eduskuntaan kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Vaaleissa hän sai 2010 ääntä ja jäi valitsematta. On ”Husu” kuitenkin valittu 2017 kunnallisvaaleissa Helsingin valtuustoon. 

Tuomiopäätösten mukaan Hussein erehdytti Kelaa ja Turun kaupungin sosiaalitoimea maksamaan hänelle perusteettomasti työmarkkinatukea ja toimeentulotukea yhteensä noin 10 000 euron edestä.

Vielä vuonna 2014, siis saamiensa tuomioiden jälkeen, Ylen A-studiossa ”Husu vannoi”, ettei häntä ole koskaan oikeudessa tuomittu toisin kuin hänen vieressään istuvaa Halla-ahoa (videon kohdasta n. 12:oo alkaen). Tässäkin kohtaa ”Husun” piti röyhkeästi valehdella omista tuomioistaan ja syytellä oikeudettomasti alituisesti vihansa kohteena olevaa Halla-ahoa kohtaan. Eipä ole röyhkeydellä rajaa. Rasismisyytöksiäkin on esittänyt ”Husu” aika ajoin koko PS-puolueen kannattajakuntaa kohtaan. Olisiko varaa moiseen? Millähän nimellä voidaankaan kutsua sdp:n kannattajakuntaa tämän vuoden uutisoinnin perusteella?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
#1

Tämä tänään:

https://mvlehti.net/2019/11/14/husu-myllytys-karajaoikeuden-dokumentti-yli-30-vuoden-takaisesta-fillarivarkaudesta-leviaa/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Demarit ovat valtakunnan valehtelijaklubi, ja Rinne puheenjohtaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Valehtelu on demareissa ilmeisesti meriitiksi katsottava asia.

Vappusatasella ajellaan pirssikyydillä (husu kai kuskina) rasistista ilmapiiriä pakoon. Jääköön vanhukset makoilemaan omiin eritteisiinsä, mitäs niistä raihnaisista, eihän ne enää kykene edes vaaliuurnille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ei ole ihme, jos husu olisi ollut demareiden hovikuski, ja jatkuva tilaus päällä, totta kai eduskunnan laskuun. Mitään ei enää kannata jättää epäilemättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Niinpä niin.

Abdirahim ”Husu” Hussein somessa levittämästään virheellisestä puukotustarinasta: ”Olisi pitänyt malttaa odottaa”
22.08.2017 klo 20:42 (muokattu 22.08.2017 klo 20:51)
Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää, että hänen levittämänsä versio Vantaan Pähkinärinteen tapahtumista oli ylidramaattinen – perättöminä hän ei tietojaan edelleenkään pidä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201708222200343745

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Sossuloilta on mennyt todellisuuden taju , jo ajat sitten !? Siitä huolimatta on mahdollisuus nousta pääministeri puolueeksikin !!? Ja valtamedia vain kehuu ! Ja arvostella ei saa !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Hulvattomia meemejä levinnyt Hususta. Hauskan humoristisiä.
mv-lehden sivustolta löytyy kokoelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000