Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Hauska mies tuo sinisten Ari Jalonen

Hieman alkoi huvittaa lukiessani IL:n kirjoitusta eduskunnasta pudonneesta Ari Jalosesta (sin.) kertova kirjoitus. Kirjoituksessa kerrotaan Jalosen sanoneen mm. näin ”Olemme pieni eduskunnan ulkopuolinen puolue, joten työn jatkaminen on entistäkin vaikeampaa. Mutta jos ajatellaan EU- ja maahanmuuttokriittisyyttä, Suomi kaipaa puoluetta, joka siihen pystyy vaikuttamaan”  

Mitä ihmettä Jalonen kehuskelee sinisten edustajien ja ministerien työtä hallituksessa olollaan ja tehdyllä maahanmuuttopolitiikalla? Vai että siniset oli oikein maahanmuuttokriittinen puolue ja olisi Jalosen mukaan sitä ilmeisesti jatkossakin, jos ylipäänsä eduskuntaan asti pääsevät. Uskokoon ken tahtoo tuon maahanmuuttokriittisyyden, kun huomioidaan Sipilän hallituksen noudattama avointen ”ovien päivät”, oikeasti vuodet, sisärajoillamme. Maahan voi ja tuli ihan kuka hyvänsä, jopa ilman minkään valtakunnan henkilöpapereita. Kaikki tämä vielä siten, että hallituksen johtavalla pääministeri Sipilällä (kesk) ja vastuualueen ministerillä toimineella sisäministeri Orpolla (kok) oli täysin tiedossa maahan saapuvien joukossa olevan paljon myös ilman henkilöllisyyspapereita liikkuvia. Kaikki tämä siis tehtiin hallituspuolueiden, johon kuului ilman muuta erilaista maahanmuuttopolitiikkaa harjoittanut sinisten ryhmä perussuomalaisista, suostumuksella ihan ilman vastalauseita ja mitään kiristäviä toimia, jos ei oteta huomioon joulukuussa 2015 aikaan saatua päivitettyä maahanmuuttopoliittista ohjelmaa jota ei täysin noudatettu. Varsinkaan niiden toimien osalta joilla olisi ollut erittäin suuri merkitys ja olisi sitä vieläkin.

Siniset olivat hyvin liberaaleja, eikä suinkaan kriittisiä kuten Jalonen nyt kertoilee, maahanmuuttopolitiikassaan. Siniset noudattivat sitä politiikkaa koko hallituskauden ajan mitä keskustan Sipilä ja kokoomuksen Orpo vaativat. Juuri tuosta syystä nämä kaksi herraa ja puoluetta eivät hyväksyneet PS:n puoluejohtajaksi valittua Halla-ahoa ja PS-puoluetta hallituskumppaniksi. Näin vaikka hallitusyhteistyösopimus oli nimenomaan tehty keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa. Tuota hallitusophjelmaa ei suinkaan oltu tehty ”uuvattien”, eikä myöhemmin nimekseen ottaneen sinisten eduskuntaryhmän kanssa. Sinisten edustajia ei oltu eduskuntaan valittu sinisten edustajina, joten demokratian kannalta katsottuna olisi ollut oikeampi tapa hajottaa hallitus ja käydä kokonaan uudet hallitusneuvottelut. Eduskuntavaalit 2019 osoittivat oikealla tavalla sen, ettei kansalaisilta irronut sinisten ehdokkaille luottamusta jatkaa yhdenkään edustajan voimin eduskunnassa.  

Vaikuttivatko siniset Sipilän hallituksessa kriittisesti maahanmuuttopolitiikassa? Omasta mielestäni teot (tekoja ei edes ollut) olivat kaukana siitä!

Sitten hieman myös demokratiasta

Suomessa ei oikein ole oikeaa demokratiaa vaan siitä on pikkuhiljaa nirhattu pois yksilön oikeus omiin mielipiteisiin ja niiden ilmaisemiseen. Jotenkin tuntuu joskus ettei kansalaiset ole edes yhdenvertaiset lain edessäkään. Tämä johtuu osittain lakien epäselvistä sanamuodoista ja siten tulkinnoista. Kansalaiset eivät tiedä mikä on sanottuna lainvastaista ja mikä ei.

Suomen päättäjillä ei oikein pitäisi olla kanttia mennä arvostelemaan muita maita sisäpolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, sillä ensin kannattaa aina oma pesä saattaa kuntoon. Kaikki tärkeä yhteiskuntaan, kuten turvallisuuteen, vaikuttava on laitettava hoidettavaksi etusijalle ja toissijaiset taka-alalle. Tämä koskee myös valtion rahan käyttämistä yleisestikin. Poliisien vähäiset voimavarat on keskitettävä ”oikeiden” ja tärkeiden asioiden tutkimiseen, eikä poliisien keskittymistä esim. nettiselailuun. Esimerkiksi lasten raiskausten tutkiminen on paljon tärkeämpää ja tuomittavampaa kuin kuin jonkun yksittäisen henkilön epäaasiallinen sanominen/kirjoittaminen. Näihin ei yhteiskunnan pitäisi tuhlata resulsseja, kun on paljon tärkeämpiäkin asioita hoidettavana. 

 

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Sirpa kyllähän minäkin ihmettelin , Jalosen vuodatusta ja persujen syyttämistä että hän putosi eduskunnasta !! En olisi uskonut miestä noin sokeeksi ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Ilmeisesti Jalosella ei ole muutakaan selitystä kuin selitellä perussuomalaisten syyksi. Ei ole jotenkin muistunut ja syöpynyt mieleen esimerkiksi Elon syyttelypuheet eduskunnassa käyttämissään puheenvuoroissa. Elo teki myös itsestään noilla puheillaan vähintäänkin vaurettavan. Ei ihme, että katsoi parhaaksi erota sinisistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#9

Perseen myyjät oli tuhota koko Perussuomalaisen puolueen alle 5 % Puolueeksi onneksi niistä päästiin eroon Sinisiin ja äänestäjien luottamus palasi (Itsekkin vannoin että en Persuja enään äänestä) mutta äänestin kuitenkin kun paskoista päästiin eroon.

Huvittaa vaan kun nyt sama hulluus toistuu Keskustassa !!!
Siis Ministeri paikat saa Puolueen johdon toimimaan täysin äänestäjien tehdon vastaisesti ,sillä ei ole mitään väliä kumpi valitaan puheenjohtajaksi sama perseen myynti siellä jatkuu…
Siis Eu-Trollaus, Pakolais Bisneksen kannatus ja kaikaista hulluimpana Viher- Kommunisti Hallituksen pystyssä pitäminen silla
kun ne roikkuu Hallituksessa hinnalla millä hyvänsä.
Kepu näin tukee Velkaannuttamis, Pedofiili ,Terroristi Homostelu,Huumehörhöily myönteistä Hallitusta vaikka
yksikään heidän äänestäjä ei sitä hyväksy.
KESKUSTALLE KÄY JUURI NIIN KUIN PERSUILLE OLI KÄYDÄ !
Siniset oli Persujen pelastus…Kepun Pelastus on ainostaan Väyrynen kukaan muu ei voi sitä pelastaa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#11

Väyrynenkään ei voi pelastaa puoluetta ellei se saa samalla ajettua helvettiin sieltä
Sipilöitä ,kaikkosia ,Tiilikaisia,Kulmuneja ja kumppaneita
Keskustan on tehtävä samanlainen puhdistus kun Persuihin tehtiin muuten Puolue on tuhoon tuomittu !
Perse on myyty jo….

Puolueen alamäki alkoi jo Sipilän Väyrysen ulos savustamisesta ja samaan aikaan Sipilän Pakolais bisneksen peluusta… mutta tämä nyky tilanne kiihdyttää vaan alamäkeä kun Viher-Kommunsiti Hallitusta Puolue pitää pystyssä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Todellista kriittisyyttä virallisten asiatietojen puutteiden vuoksi ei hallituksella ollut mitä tulee eriasteisiin ”maahanmuutto” seikkoihin.
Voihan Schengenin vapaat rajat kuin sen myötä pohjolan rajapyykit.
Siniset tiesivät mitä tuleman pitää Sipilän johdanteisen jälkeen…toisaalta harmi muutamien kohdalla, joissa poliittista ainesta olisi ollut jatkossakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Seppo, mitä tulee mainitsemaasi joidenkin sinisten edustajien kohdalla olleen poliittista ainesta, niin olisihan tuon voinut osoittaa hallituksessa reteemmin, eikä vain suostua kaikkeen mitä keskustan ja kokoomuksen taholta esitettiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#7

Sirpa – juuri noin minäkin ajattelen_jälkijätöllä !

Olisi ollut ehkä potentiaaliakin eräillä…en nyt nimiä erikseen mainitse mutta jos ns.sekalainen seurakunta omine eriävine pyrkimyksineen_ eihän siitä mitään tule.
Hallitustaipaleen jo alkutaipaleella ” haistoin palaneen käryä”.

Mollaamaan en lähde mutta hallituksen takuupuolue !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
Utelias
#10

Ihmettelin aikanaan joitakin Soinin ministerivalintoja. Esimerkiksi oikeusministeriksi ei kelvannut asiansa osaava Tavio, sen sijaan kyvytön ja haluton Lindstöm. Ilmeisesti Soini valitsi ministeriksi ne jotka etukäteen tiesi ”kesyiksi” ja jotka tekevät kyselemättä niinkuin Soini sanoo. Soinin tasan ainoa tavoite näyttää olleen istua ulkoministerinä täydet neljä vuotta ja antaa puolueen lahota alta. En pide edes mahdottomana että Soini olisi herrasmiessopimuksella luvannut Orpolle ja Sipilälle että PS ei tule vaatimaan tp-poliittisen ohjelman toteuttamista – tai ainakin sitten joku muu selitys pitäisi olla miten Orpo on voinut hallitusneuvotteluissa hyväksyä ohjelman joka on niin selvästi kokoomuksen arvopohjan vastainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

1234
#3

Se hillotolppa. Ne hillotolpat.
Hetken sitä mässäilyä ja ”pätemistä” heillä kesti.
Nyt ovat sohvapoliitikkoja kotonaan.

Kävi kuten kaksi vuotta sitten sanoin: Soini jää ”eläkkeelle” hillotolpaltaan.
Soini käytti hyväuskoisia hölmöjä hyväkseen valtaan nousussaan, kuten aikaisemmin niin moni muukin. Hölmöt seurasivat perässä erotessaan persuista. Ja kuten aina ennenkin, hän petti itseään seuranneet hölmöt.

Ainoa joka jää harmittamaan, on Jussi Niinistön kohtalo. Hän oli jotenkin epäpoliitikko mutta mies paikallaan ministerinä. Takaisin persuihin ei kyllä ole tulemista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei lisättävää tuohon. Se hillotolppa sai jopa J. Niinistönkin pasmat sekaisin. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Olen ihmetellyt nämä runsaat parivuotta , mitä ihmettä Siniset mahtoikaan ajatella suunnitellessain tuota mieletöntä Kuprua ??! En ole oikein hyvää syytä löytänyt !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#12

Soini sai puhuttua ne kaikki ympäri.
Soini luulu että Ulkoministerinä saa Eu-Trollattua itselleen Brysselin Miljoona viran Merkkelin persettä nuollen…
Nämä muut ythmät uskoi sitä ja sen valeita ja lähti samaan veneeseen vaaka kupissa painoi tietenkin Ministerin virat jotka ne vei menessään jotka ne varasti Perussuomalaiselta puolueelta !
Persujen pitäisi vaatia että Suomen lakia muutetaan Demokratian nimissä niin että Puolueen Minsiterin paikkoja ei voi varastaa toiseen puolueeseen.
Koska äänestäjät äänestää aina ensisijaisesti puoluetta ja niinhän systeemi toimiikin jos äänestät jotakin joka saa vähän ääniä ääni menee enemmän ääniä saaneen hyväksi.
Mutta oli mahtava että Soinin Brysselin virka jäi haaveeksi 🙂
Toivotaan myös ettei Sipilä saa vaikka se haali pakolaisia niin paljon että sen mielestä sille kuuluisi se.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000